lauantai 8. lokakuuta 2016

Valmiita kohtia kodista

Olen tässä yrittänyt sisustella tätä kotia pikku hiljaa asuttavan näköiseksi. Ainakin omalla kohdallani sisustus tuskin on koskaan täysin valmis, sillä keksin jatkuvasti uusia kivempia ideoita tai löydän ihanampia tavaroita edellisten tilalle.

On hyvin haasteellista kuvata kotia, sillä sen haluaisi esiintyvän täällä blogin puolella realistisena, muttei kuitenkaan sotkuisena. Karu totuus on kuitenkin, että täällä on jatkuvasti sotkuista, sillä en joko jaksa tai kerkeä siivota arjen keskellä. Ajattelin kuitenkin jakaa nyt muutamia otoksia, mitä olen kuvannut kun olen saanut jonkun paikan järjestykseen.

Olohuoneessa, television oikealla puolella, on pieni lipasto, minkä sain äidiltäni. Sen päälle pääsi Kärkkäiseltä ostettu karttapallo ja kaksi kirjan näköistä rasiaa. Lipaston alahyllyllä säilytän osaa kynttilöistäni.

Kirjahyllyn sain myös äidiltäni, samoin kuin suurimman osan kirjoistakin. Ylimmällä hyllyllä on pääosin romaaneja, sitten harrastuksiin liittyviä kirjoja, sekä pari vanhaa koulukirjaa (lukion äidinkielen kirja tosin puuttuu, siksi kirjat eivät ole järin suorassa). Toisiksi alimmalla hyllyllä on pelejä sekä hassuja hattuja, ja alimmalla hyllyllä on kaikki liian isot tai omituisen malliset kirjat, jotka vain pinosin sinne.

Kirjahyllyn vieressä lattialla on lehtikori ja sen vieressä olevassa korissa (joka on ostettu Kodin1:n loppuunmyynnistä) lankoja ja keskeneräisiä neuletöitä. Isoäidinneule-tilkkutäkin tein itse pari vuotta sitten. Kello on ostettu Ojan Raudasta. Kirjahyllyn päällä olevan taulun tein itse (kuvan tulostin koululla ja kehykset ostin Kärkkäiseltä, kuva on otettu Espanjassa 2013 ja siinä on Olga, minä ja Tiia), susikoriste on Ojan Raudasta, harmaat pienet tossut virkkasin itse, pienet norsut sain Olgalta tuliaiseksi ulkomailta ja tuikkukippo on ostettu aikoinaan Indiskasta.

Seinässä sattui olemaan kaksi naulaa valmiina, joten mietin kuumeisesti omistanko kahta samankaltaista taulua. Sitten muistin saaneeni mummultani (hänen kuolemastaan tuli muuten juuri kuluneeksi kolme vuotta) perinnöksi hänen ompelemansa saamelaistyyliset taulut ja ne sopivatkin tuohon oikein kivasti. Taulujen yläpuolelle ostin Prismasta pallovalot (24 palloa eikä hintaakaan ollut kuin noin 13€). Sohvatyynyjen päälliset tilasin Kiinasta Wishiltä (hintaa taisi olla 3-4€ per tyynyliina postikuluineen) ja Lappiaiheinen viltti on ostettu Ylläkseltä muutama vuosi sitten. Onhan tämä hieman sekametelisoppa, mutta pidän noista kaikista.

Makuuhuoneesta pidän ehkä eniten asunnossani. Tokihan sekin on vielä kesken, mutta silti se on eniten sitä sisustustyyliä mitä haluaisin koko asuntoni olevan. Tällä hetkellä on kuitenkin tyydyttävä väliaikaisratkaisuihin, sillä minulla ei ole varaa ostaa haluamaniani huonekaluja ja sisustusesineitä, eikä niitä ole edes niin helppo löytää. Kirpputorit ja tori.fi tulee tarkasteltua välillä läpi jos sattuisi löytymään halvalla jotain sopivaa. Seinällä ei ole vielä mitään, sillä en oikeastaan saisi tehdä enempää reikiä näihin seiniin, enkä ole keksinyt vielä edes mitä laittaisin siihen. Mietin kyllä jotain tarrakiinnityskoukkua, millä laittaisin vaikka unisiepparin toiselta seinältä tähän, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi tehtyä niin.

Mutta siis juu, sänky on 160cm leveä ja ostettu Kruunukalusteesta. Vaihdoin siihen kuitenkin juuri jalat Ikeasta ostamiini, nyt en tosin ottanut niistä kuvaa, mutta ne ovat NÄMÄ. Sängynpeite on Ikean INDIRA, yöpöydät Ikean NESNA ja toisella yöpöydällä oleva lamppu on ostettu Bauhausista pari vuotta sitten (eikä niitä niin ollen ole enää, haluaisin tuolle toiselle kaverin). Ruusutyynynpäällinen on itse ompelemani. Sänky kaipaa lisää koristetyynyjä, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa. Sängyn päällä oleva tilkkutäkki on Jyskistä ostettu päiväpeite yhden hengen sänkyyn. Sängyn päässä olevan penkin löysin myös Jyskistä ja ostin sen kun se oli alennuksessa. Rakkautta ensisilmäyksellä. Kattolampun ostopaikkaa en valitettavasti muista, se on ollut minulla jo useita vuosia. Lattialla olevat teko-lampaantaljat (molemmin puolin sänkyä) ovat Ikeasta myös.


Sängyn vastakkaisella seinällä on liukuovi, mitä koristavat postikortit mitä olen saanut kavereiltani ja sukulaisiltani heidän käydessään ulkomailla. Peili on Jyskistä (ostin tarjouksesta 35€:lla, ovh yli 100€ ja tämä tarjous toistuu silloin tällöin. Peiliä löytyy myös ainakin hopeisena) ja tykkään siitäkin ihan älyttömästi! Matto on Sotkasta, siitäkin sain muistaakseni 40% alennusta kun sattui olemaan melkein kaikki matot tarjouksessa.