lauantai 26. maaliskuuta 2016

Operaatio mökkiremontti - Tilannekatsaus

Kirjoitin mökkiremontin edistymisestä viimeksi lokakuussa kun kävimme äidin kanssa laittamassa mökkiä talviteloille. Mitään muutosta ei ole sen jälkeen tullut, paitsi tavaraa on kertynyt vähän lisää kun osa minun tavaroistani on nyt väliaikaismajoituksessa mökillä. Kävimme tänään äidin ja isän kanssa tekemässä tarkistusmittauksia uutta keittiötä varten ja samalla otin vähän parempia kuvia sisätiloista.




Eteiseen on tulossa jonkinlainen vaatekaappiratkaisu, sekä koko seinän levyinen naulakko, jonka alle kenkäteline. Siellä on nyt tilaa viemässä kaksi puuarkkua, joista toinen jää sinne ja toiselle etsitään joku toinen paikka. Rakensimme toisen serkkuni Miikan kanssa viime kesänä (lue: Miika rakensi) ja toisen äitini rakensi puutyökurssilla. Molemmat ovat vielä vähän keskeneräisiä ainakin maalaamisen osalta, mutta nekin olisi tarkoitus tehdä kesällä valmiiksi. Näiden lisäksi eteisestä puuttuu vielä sähköt, jotka irrotettiin katon asennuksen takia. Myös listat puuttuvat joka puolelta.




Ensimmäinen makkari on ihan täynnä tavaraa. Se on listoja ja järjestelyä vaille valmis. Toki myös uudet tekstiilit sinne on tulossa, verhoja myöten. Sekä uusi lamppu tottakai, delfiinilamppu ei jää paikoilleen. Pitää myös selvittää vielä miten nuo kaikki lelut saa sinne mahtumaan. Niistä ollaan karsittu jo pois ne mitä ei haluta säästää ja loput on menossa tulevaisuuden lapsille. Osa niistä on toki sitäkin varten jos käy lapsivieraita.





Keittiö tehdään siis kokonaan uusiksi nyt kesän aikana. Jääkaappi ja hella sinne on jo ostettu, mutta ne toimitetaan vasta toukokuussa. Olemme myös käyneet kyselemässä tarjousta eräästä firmasta kaappien suhteen ja muutenkin kaikki alkaa olla mietittynä. Ikeassakin pitäisi sitten käydä ostelemassa lamppuja ja muita pientarvikkeita. Ruokapöydän yläpuolella oleva lamppu pitäisi maalata ja tekstiilitkin uusia. Pöytäliina on jo uusi, mutta se on ihan huonosti aseteltuna kuvissa. Eikä sitä ole edes silitetty.

Olohuonenurkkaus on vielä ihan mietintämyssyn alla. Lamppu sinne toki laitetaan kattoon, mutta noille tyhjille seinille on tehtävä jotain. Tokihan kun televisio isketään paikoilleen niin ne vähän peittyvät, mutta sekin riippuu televisiotason korkeudesta. Sitä ei olla vielä oikein edes jaksettu ajatella enempää.




En edes halua kommentoida tuota vasemmalla näkyvää takkaa. En tiedä kuka sen on suunnitellut ja toteuttanut, mutta vaikka se joskus olisikin ollut hieno, ei ole enää. Se rapisee ja on muutenkin aika karmiva. Pahoittelut tekijälle, jos joskus satut lukemaan tätä. Juuri nyt ei ole suunnitteilla uusia sitä, joten pitää kestää se. Se kuitenkin mitä ilmeisemminkin toimii, joten edes jotain positiivista.

Ainiin, isän lippalakkikokoelma lähtee hirven sarvista heti kun saadaan sille vaatekaappi peräkamariin. Ikkunanpuitteiden maalaus, listat ja tavaroiden järjestely taitavat olla pääjuttu takkahuoneen kohdalla.




Peräkamariin tulee vaatekaappi isän hirvestyskamppeille (ja sille lippalakkikokoelmalle). Uudet tekstiilit ja seinälle koulussa tulostamani suuri juliste (joka kehystetään). Toki myös listat laitetaan tännekin ja tuota ikkunaa eristetään vähän lisää ja ikkunanpuitteet maalataan.

Että sellaista tänään. Kyllä siitä vielä hyvä tulee. Näiden vaiheiden jälkeen sisäremontti on valmis ja päästään vihdoin ulkopuolen ja pihan kimppuun. Menee varmaan ensi vuoteen.

3 kommenttia:

  1. Heitänpä ideanpoikasen tuohon olohuonenurkkaukseen, miten olisi seinälle laitettava telkkari? Meillä on mökillä juurikin nurkkaa somistamassa telkku ja alle mahtuu sitten laittamaan jotain muuta, kun ei vie telkkari/-taso tilaa :)

    Tämä taitaa vaatia ihan erillisen seinälle laitettavan telsun, en tiedä pystyykö normaalia värkkäämään seinään, kun en ole meidän telkkua tutkinut. Joten taitanee onnistua mikäli on tarkoitus hankkia uusi telkka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, harmi vaan, että ei olla hankkimassa uutta telkkaria sinne ja se meidän nykyinen mökkitelkkari on sellanen laatikkomallinen missä on VHS-soitin samassa. :D Pitänee siis keksiä jotain muuta. :)

      Poista
  2. Me juuri rakennamme mökkiä. Mittaukset on hoidettu, ollaan jo aika hyvin saatu rakennettua. Tuo takka on kyllä erikoisen näköinen.

    VastaaPoista