Musta tuli kummitäti!

Kävin tänään katsomassa ekaa kertaa kummityttöäni - karkauspäivänä syntynyttä pohjanpystykorvaa, joka on nimeltään Halla. Ensikohtaamisella innokas pikku neiti puraisi minua nenästä ja sai aikaan pienen vertavuotavan haavan - rakkaudestahan se hevonenkin potkii, tai niin ainakin kovasti väitetään. Muuten neiti oli oikein sievä ja hyväkäytöksinen. Vain kerran se pissasi terassin räsymatolle ja muutaman kerran haukkui pelottavalle kolisevalle lelulle. Namin avulla Halla istui ja meni jopa maahan, ainakin ensimmäisillä kerroilla. Sitten alkoi jo homma tuntua liikaa keskittymistä vaativalta, joten ei enää jaksanutkaan totella kummitätiä. Päikkäreitäkin neiti nukkui monet sinä aikana kun olin kyläilemässä. Kunnon sylivauva se on, siitä ei pääse mihinkään.