keskiviikko 30. joulukuuta 2015

VUOSIKATSAUS 2015

Vuorossa jo perinteeksi muodostunut vuosikatsaus! Edelliset vuosikatsaukset voit lukea täältä: 2011 (osa kuvista kadonnut), 2012 part 1, part 2 & part 3, 2013, sekä 2014.

Facebookin mukaan sain 23 uutta kaveria vuonna 2015 ja kerroin olevani 10 eri paikassa.

T A M M I K U U



Alkukuusta nukuin liikaa ja sitten nukkumatti oli kadoksissa, sairastelin jonkin verran ja yritin houkutella ihmisiä liittymään Oriflame-edustajiksi. Vietin 48-vuotissynttäreitä (21+27) Lauran kanssa ja sain komean mustelman jalkaan baarissa tankotanssimisesta. Aloin taas hyvissä ajoin suunnittelemaan kesän mökkiremonttia. Bloggasin paljon kosmetiikasta. Neuloin elämäni ekan junasukan. Sain ison Totoro-pehmolelun synttärilahjaksi. Tilasin itelleni synttärilahjoja H&M:ltä.

H E L M I K U U



Sain ekasta näytöstä 3 (asteikolla 1-3). Neuloin villasukat jos toisetkin itelleni ja toisen junasukankin sain valmiiksi. Kävin Olgan luona Helsingissä ja kotona Oulussa. Nautin koulunkäynnistä. Voitin kahesta eri kilpailusta lippuja Horse Fair -messuille Helsingin messukeskukseen.

M A A L I S K U U



Käytiin emäntien kanssa baarissa kun Jossukin vihdoista viimein täytti 18v. Kokeilin ekaa kertaa neuloa kuplaneuletta (toinen sukka yhä kesken). Uudistin vaihteeksi blogin ulkoasua ja nimeä, ja kirjoitin postauksen, jossa fiilistelin edelliskesiä. Tein elämäni toiset junasukat, jotka on nyt päässeet käyttöön Lauran tytölle. Kävin Horse Fair -messuilla. Suunnittelin lisää mökkiremonttia, ostin kevättakin, kirjoitin postauksen basilikasta ja tein keväisiä ikkunakoristeita. Kevät oli ilmeisesti kuukauden juttu. Tein ekaa kertaa elämässäni ranskanletin. Kateltiin auringonpimennystä koulussa asianmukasen lasin läpi.

H U H T I K U U



Vietin pääsiäisen Seinäjoella. Tein blogille Facebook-sivun. Käytiin Tampereen hevosmessuilla. Kevätsiivosin meikkauspistettä. Siunastelin mun arpaonnea (Coolstuff-lahjakortti, 2 x 2 lippua Horse Fairiin, Horzen lahjakortti, Nokian nilkkurikumpparit), joka ei oo muuten loppunu tuohon. Tilasin Jane Austen Gift Shopista I ♥ Mr. Darcy -kangaskassin johon rakastuin totaalisesti. Kokeilin kynsien liukuvärjäystä ekaa kertaa. Menin Ouluun viettämään vappua.

T O U K O K U U



Vappuna söin kinder-munia, jotka äiti oli ostanut pääsiäiseksi. Käytiin äitin kanssa mökillä ihmettelemässä tulvaa ja sitä kun meidän ja mummolan mökin välistä oli kadonnut metsä. Korkattiin grillikausi. Kävin shoppailemassa yksin Koskikeskuksessa. Väkersin mun kynsilakoille telineen. Fiilistelin tulevaa kesää. Tilasin itselleni nimipäivälahjaksi juttuja Oriflamelta. Käytiin kuuntelemassa Iina Palokangasta Ristirockissa. Sain jostain kokeesta 3--- mutta kaikista kursseista tuli lopulta 3! Äiti ja iskä tuli hakemaan meidät kesäksi Ouluun.

K E S Ä K U U



Värjäsin hiukset tummaksi. Jatkettiin mökkiremonttia Miika-serkun kanssa ja poltettiin leikkimökki ja huonekaluja maantasalle. Pidettiin yläasteen luokkakokous Myllyojan asukastuvalla, oli kiva nähä vanhoja luokkakavereita pitkästä aikaa. Paljussa oli kivaa ja heitin samalla talviturkin Oulujokeen. Vietettiin juhannusta meijän mökillä kaveriporukalla + iskä. Geokätköiltiin. Pussikaljailin Olgan ja Katrin kanssa. Vietettiin Annukan polttareita ja seuraavana päivänä Annukka ja Foma meni naimisiin maistraatissa.

H E I N Ä K U U



Lissää mökkiremonttia, lattioiden maalaus alko. Kävin mökkimaastossa lenkillä. Käytiin Olgan ja Nean kanssa Haaparannassa ja elokuvissa katsomassa Magic Mike XXL. Pidettiin heppatyttöjen illanistujaiset eli pelattiin änäriä ja mentiin baariin (olin kuskina). Oli muuten viimesiä kertoja Apollossa. Mökin uusi huussi maalattiin ulkopuolelta. Käytiin minigolfaamassa ja pyöräajelulla Mian ja Suvin kanssa, sekä Koitelissa Mian, Suvin ja Katin kanssa. Käytiin torilla syömässä muikkuja. Oltiin Qstockin ulkopuolella Liisan, Iikan, Mian ja Valtterin kanssa ja näin tuttuja, esim. Jaanaa ja sen poikaystävää. Menin jatkoille entisen luokkakaverin kanssa sen kaverin luo pelaamaan beer bongia ja änäriä. Virkkasin harjotuskappaleet vauvantennareista Lauran tulevalle vaaville. Sinkkuelämä alkoi.

E L O K U U



Palattiin Tampereelle ja arki alkoi. Fiilistelin talvea ja halusin lumilautailemaan. Söin ekaa kertaa Minetti-jäätelöö. Sain iskältä AC Oulun fanipaidan ja ostin uusia pipoja. Kävin yökävelyllä Härmälässä ja löysin kalliot joilta oli kivat näkymät Pyhäjärven yli Tampereen keskustaan. Jätin hyvästejä Härmälälle, mutta päädyinkin sitten vielä jäämään asumaan siihen kämppään. Kävin Suvin ja sen siskon perheen kanssa Särkänniemessä. Tilasin meikkejä Makeup Revolutionilta. Ajoin itselleni taas sivukaljun. Vietin Venetsialaisia Susannan ja Allun kanssa. Käytiin Susannan kanssa Pyynikin munkkikahvilassa ja Susanna näytti mulle hienon kävelyreitin Pyynikissä. Lähdettiin Manseramaan pakoon Blockfestiä. Luin Jo Bakerin Longbournin talossa -kirjan.

S Y Y S K U U



Ensimmäistä kertaa kokonaan yksin asuminen alkoi virallisesti. Vietin mun tupareita mahtiporukalla! Liukuvärjäsin hiuksia ja kokeilin pinkkejä latvoja. Sain Lauralta parhaan tuparilahjan ikinä eli sinkkukokiksia. Äiti kävi kylässä, käytiin tutustumassa Tampereen hevosklinikkaan äitin, tätin ja niitten kaverin kanssa, sekä vietettiin viikonloppua Ylöjärvellä hevosten parissa. Löysin Snapchatin ihmeellisen maailman. Tein koulussa itelle seinäkalenterin ens vuodeksi. Vaalensin hiuksia. Annukka ja Foma kävi vielä loppukuusta kyläilemässä. Tekkiin ekkaa kertaa battaattiranskalaisia. Syksy oli myöhässä. Sairastelin.

L O K A K U U



Fiilistelin syksyn värejä. Aloin virkkaamaan Lauran vauvalle peittoa. Käytiin Ideaparkissa ja rakastuin Pancho Villaan. Juhlistin yksin Mean Girls -päivää. Voitin lahjakortin Subwayhin ja matkustin Ouluun syysloman viettoon. Käytiin laittaan mökkiä talviteloille ja näin samalla mökin uuen katon. Luin Avioliitto Jane Austenin tapaan -kirjan. Käytiin pelaan sulkapalloa äitin, Jennin ja Akin kanssa. Käytiin pelaan myös pubivisaa Jennin, Akin ja Simon kanssa ja voitettiin ilmainen keilauskerta, mikä käytettiin sitten samalla viikolla. Loman jälkeen palasin Tampereelle ja äiti tuli sitten omalla lomallaan käymään. Käytiin katsomassa Mikko Alataloa Tampere-talolla. Loppukuusta järkytyttiin Olgan kanssa kun meijän ovella kävi karkki vai kepponen -lapsosia.

M A R R A S K U U



Tein ite joulukalentereita koulussa. Ostin koulukaverilta kitaran. Sain työssäoppimispaikan Oulusta eli purin vuokrasopparin Tampereen asunnosta. Oriflame Suomi täytti 47 vuotta. Painoin muutaman kivan paidan koulussa. Kävin Helsingissä Tiian (ja Saaran, Veeran ja Veeran) synttäreillä. Kokeilin ekaa kertaa tekoripsiä. Annoin Lauralle vauvalle tekemäni jutut. Piirsin pitkästä aikaa.

J O U L U K U U



Vietettiin Oriflamen pikkujouluja. Postailin blogiin muutamia jouluisia DIY-juttuja, vaikka olin suunnitellut kokonaista joulukalenteria. Totesin kuitenkin, että aika ei riitä. Vietettiin luokkakavereiden kanssa Niinan tupareita ja pikkujouluja. Lauran pieni suloinen tyttölapsi syntyi ja käytiin tietysti katsomassa häntä. Tein ekaa kertaa kiharoita suoristusraudalla. Odotin innolla joulua ja edessä häämöttävää muuttoa, mutta samalla jätin haikeita hyvästejä Tampereelle ja etenkin Tampere-kavereille. Käytiin Susannan kanssa extempore ottamassa tatuoinnit samalla kun Niina kävi ottamassa lisää lävistyksiä. Sain yhtä kurssia lukuunottamatta kaikista kursseista ja näytöistä 3 (asteikolla 1-3). Sitten koitti muuttopäivä. Ouluun palattua kävin ekaa kertaa seinäkiipeilemässä (jos ei lasketa sitä yhtä kertaa ku Pihkalassa kiipesin sen yhen seinän ylös) Olgan ja Tiian kanssa. Koristelin yksin joulukuusen ja vietettiin joulua mummolassa mummon, papan, äitin, iskän ja Tiian kanssa. Käytiin pariin otteeseen Koitelissa ja baareissa kavereiden kanssa. Shoppailtiin Ideaparkissa ja aloin virkkaamaan taas uudenlaisia vauvantossuja.



Siinäpä tiivistelmä mun vuodesta 2015. Vuosi oli kokonaisuudessaan oikein loistava ja tein paljon asioita, mitä en ollut ennen tehnyt, niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. En ollut koskaan ennen viettänyt kunnolla pääsiäistä, vain kerran aikaisemmin venetsialaisia, opettelin virkkaamaan ja neulomaan paremmin, tutustuin paremmin niin uusiin kuin vanhoihinkin luokkakavereihin, sain Oriflamen kautta uusia tuttavuuksia, lievitin pelkoani korkeita paikkoja kohtaan kiipeilemällä ja pidin ekaa kertaa alle viikon ikäistä vauvaa sylissä. Ekaa kertaa geokätköilyä, uusia ruokajuttuja, eka avioliitto ystäväpiirissä, ekaa kertaa yksin asumista ja mitä vielä. Oli kyllä tekemisentäyteinen vuosi!

Kiitos kaikille jotka vietitte mun kanssa aikaa vuonna 2015! ♥

Ja sitten perinteiset: toivottavasti ensi vuodesta tulee vähintään yhtä hyvä kuin tämä oli! ♥

torstai 17. joulukuuta 2015

♥ TERVETULOA MAAILMAAN PIKKUINEN ♥

Haluan omistaa ihan kokonaisen postauksen tälle pikkuneidille, joka syntyi lauantaina 12.12. klo: 0.55. Pituutta neidillä oli syntyessään 48cm ja painoa 3340g. En voi sanoin kuvata kuinka iloinen olen ystäväni ja hänen kihlattunsa puolesta. Onnea vielä hirmuisesti! ♥ Yksi syy lisää miksi aion tulla käymään Tampereella jatkossakin.

Pääsi tekemäni peittokin heti käyttöön :)

Kävimme siis luokkakaverini kanssa eilen katsomassa uutta tulokasta. En ole koskaan nähnyt noin pientä vauvaa livenä! Tokihan olen nähnyt serkkujani ja pikkuserkkujani pienenä, mutta eivät he ole olleet noin pieniä silloin. Rakastuin totaalisesti.

Lakkikin oli niin iso, että se tippui kokoajan silmille. :)

Sain pitää pikkuista myös sylissä. Hetken hän siinä tuijotteli rauhassa menemään, kunnes nälkä yllätti ja neiti tipautti minut vaaleanpunaisten hattarapilvien päältä aloittamalla huutokonsertin. Hinasin hänet välittömästi takaisin äitinsä syliin. Ehkä joku päivä opin käsittelemään vauvoja, vielä ei ole se hetki. Suloinen hän joka tapauksessa on ja minua harmittaa, että vauvat kasvavat niin nopeasti. Ellen tule talven ja kevään aikana käymään Tampereella, näen hänet seuraavan kerran hänen ollessaan 5kk. Siihen asti voin kuitenkin seurata hänen kasvuaan sähköisesti katselemalla hänestä otettuja valokuvia. Onneksi on internet ja älypuhelimet.

Tämä oli kyllä paras joululahja ikinä - ystävän jouluvauva. ♥

♥♥♥

maanantai 14. joulukuuta 2015

KISSEJÄ

Kävin kattomassa tässä yks päivä luokkakaverin kissejä elikkäs kissoja. Tosi sulosia otuksia, joskin kuulemma jokainen niistä saattaa arvaamatta purasta. Itse en onneksi sitä kokenut, joten positiivinen fiilis jäi kyseisistä otuksista. Kirppu, Rommi ja Ronja on kisuleiden nimet.

Tässä postauksessa ei ole muuta pointtia kuin se, että halusin piristää teitä kissekuvilla. Siispä tässä muutama loisto-otos. Enää 10 päivää jouluun ja viisi yötä muuttoon! Nauttikaa.








 ♥♥♥

perjantai 11. joulukuuta 2015

DIY: HILENAUHAJOULUKUUSI

En tiedä miten voisin paremmin kuvailla tämän postauksen tuotosta, joten hilejoulukuusi saa kelvata nimeksi. Mitä ne edes ovat suomeksi ne hilenauhat mitä joulukuuseen laitetaan? Joulukuusen hilenauhoja? Kuitenkin, tässä tutoriaali miten niistä tehdään hieno kuusikoriste pöydälle Winter Wonderland -tyyliin.

TARVITSET:

hilenauhoja
kartonkia
sakset
teippiä
kuumaliimapyssyn
led-valosarjan

Muotoile kartongista kartio ja teippaa se hyvin kasaan. Kartonki voi olla minkä väristä vaan, sillä se peittyy kumminkin lopuksi. Itse laitoin vielä varalta maalarinteippiä normaalin läpinäkyvän teipin päälle, jotta kartio varmasti pysyy kasassa. Leikkaa sitten ylimääräiset pohjasta pois.



Aloita laittamaan kuumaliimaa kartiokuusen alareunaa pitkin vähän kerrallaan ja lisää hilenauhaa varovasti sormiasi polttamatta liiman päälle. Laita taas pieni pätkä liimaa ja sitten hilenauhaa. Jatka tätä kunnes olet peittänyt koko kartion hilenauhalla. Lopuksi leikkaa ylimääräinen hilenauha katki ja tökkää nauhan törröttävä pää kartion sisälle tai liimaa se kiinni kartion päähän, ettei se törrötä.




Anna liiman jähmettyä hetki ja kiedo sitten hilenauhakuusen ympärille led-valosarja. Itselläni oli pattereilla toimivat valot, joten laitoin patterilaatikon kuusen alle piiloon ja kiedoin valot kuusen ympäri alhaalta ylöspäin.



Halutessasi voit tehdä useita erikokoisia kuusia ja rakentaa niistä taikametsäasetelman jonnekin pöydälle.

tiistai 8. joulukuuta 2015

DIY: GLITTERTAULU

Törmäsin YouTubessa useaankin otteeseen itse tehtyihin glittertyynynpäällisiin, joista päätin soveltaa toisenlaisen version.

TARVITSET:

tulostimen ja tietokoneen TAI hyvät piirustustaidot
valkoista paperia
pahvia
liimaa
sivellin
glitteriä haluamassasi värissä


Etsi internetistä haluamasi kuva esim. Googlesta ja tulosta se. Itse hain hakusanalla "reindeer head silhouette", mutta jos et halua poroa/peuraa/mikätuoikinäonkaan niin voit hakea jollain muulla hakusanalla. Mutta lähinnä siis joku siluettikuva. Voit myös piirtää kuvan mikäli koet osaavasi.



Liimaa tulostamasi kuva pahville (mikäli haluat tasaisen taustan etkä liimakupruja, leikkaa kuva irti paperista ja piirrä se esim. kartongille, minkä liimaat sitten pahville). Levitä liimaa siveltimellä kuvan päälle tarkasti, ettei sitä mene ääriviivojen yli. Ripottele reilusti glitteriä kuvan päälle ennen kuin liima kuivuu. Anna hetki kuivua ja tiputtele ylimääräiset glitterit paperin päälle, mistä saat ne helposti takaisin purkkiin. Tadaa! Sitten vain odotat, että liima kuivuu kokonaan ja taulu on valmis. Voit myös lopuksi suihkauttaa esim. hiuslakkaa kuvan päälle niin glitter pysyy vähän paremmin.


perjantai 4. joulukuuta 2015

DIY: JOULUKORTTEJA

Muistathan lähettää 0,80€ joulukortit Postin punaisessa kirjekuoressa viimeistään 14.12. jotta ne ehtivät jouluksi perille. Ykkösluokassa lähetettävät ehtivät perille kun laitat ne Postin mukaan viimeistään 21.12.

Etkö ole vielä tehnyt joulukortteja? Ei se mitään! Tässä postauksessa kerron muutamia kivoja ideoita, millaisia kortteja voisit tehdä.

TARVITSET:

erivärisiä kartonkeja
paperia
sakset
liimaa
kyniä/tusseja
sydämenmuotoisen piparimuotin

Leikkaa kartongista sopivankokoisia palasia. Perus postikortti on kokoa A6 (14,8 cm x 10,5 cm) ja keskeltä taitettu on A5 (21 cm x 14,8 cm), mutta voit toki soveltaa koon oman makusi mukaan.

Ensin piirsin piparimuotin avulla sydämen ääriviivat kartongille. Sitten piirsin sydämen yli kulkemaan kaksi poikkisuuntaista viivaa ja leikkasin sydämen ääriviivoja pitkin mattoveitsellä irti kuitenkaan irrottamatta keskelle rajaamaani suikaletta.

Sitten liimasin kortin sisälle valkoisen paperin, jotta sydän erottuisi kortista paremmin ja kirjoitin sydämen keskelle jouluntoivotukset. Kivempi olisi kyllä ollut, jos olisin tehnyt kortin erivärisestä kartongista ja liimannut sisälle punaista paperia/kartonkia, mutta menee se näinkin.

Toisessa kortissa piirsin paperille kolme erikokoista ympyrää ja leikkasin ne irti. Lisäksi leikkasin punaisesta kartongista kaksi ohutta suikaletta huivin päiksi.

Piirsin palloihin mustalla tussilla ääriviivoja, jotta ne erottuisivat toisistaan kun liimaan ne päällekäin. Ennen ylimmän pallon liimaamista liimasin huivin päät korttiin.

Lopuksi leikkelin lumiukolle hatun ja piirsin silmät, nenän ja napit. Lisäsin myös jouluntoivotukset valkoisella paperilla viereen ja rajasin senkin mustalla tussilla, jotta näyttäisi yhtenäisemmältä.

Kolmantena leikkasin eri pituisia suikaleita paperista ja liimasin ne joulukuusen muotoon kartongille. Piirsin tähden paperille, väritin sen oranssiksi, leikkasin irti ja liimasin kuusen latvaan. Sitten vaan kirjoitin jouluntoivotukset. Tämän olisi voinut tehdä myös kohokirjoittimella, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi ostettua sellaista.

Tällaisia kortteja tänä vuonna!

tiistai 1. joulukuuta 2015

DIY: TUIKKUJOULUKALENTERI

Vaikka joulukalenteria en siis tänä vuonna tänne blogiin tee, on muutamia DIY-postauksia tulossa. Tässä niistä ensimmäinen, mutta ei ehkä hienoiten toteutettu.

Tämä kalenteri on enemmänkin aikuisille suunnattu, mutta miksei lapsikin voisi nauttia kynttilöiden loimusta aikuisen valvovan silmän alla. Vaihtoehtoisesti tavistuikkujen sijaan voi käyttää myös tuoksutuikkuja, mutta itselläni sattui olemaan niin paljon noita tuoksuttomia niin käytin niitä. Fiinimmän ilmeen joulukalenterille saisi tekemällä numerot vaikka mustalla koristelugeelillä, mutta itse nyt käytin vähän värikkäämpiä. Jokainen voi soveltaa tämän itselleen sopivaksi. Mutta nyt niihin ohjeisiin.

TARVITSET:

tuikkuja
koristeteippiä
kynttilöidenkoristelugeeliä
palamattoman alustan, esim. lautasen tai tarjottimen


Koristele tuikut koristeteipillä, taiteile niihin numerot 1-24 kynttilöidenkoristelugeelillä ja asettele tuikut palamattoman alustan päälle. Jos laitat tuikut sekajärjestyksessä alustalle saat nauttia etsimisen riemusta etsiessäsi kunkin päivän tuikkua. Tarkoituksena on siis polttaa tuikku päivässä.






Kynttilöidenkoristelugeeliä oli suhteellisen vaikea käyttää, joten numerot eivät ole esteettisesti niin kauniita kuin suunnittelin, mutta nehän palavat sitten tuikun mukana pois, joten väliäkö sillä. Tykkään itse polttaa tosi paljon kynttilöitä, joten tää oli musta tosi kiva idea.

lauantai 28. marraskuuta 2015

AIHEUTAN ITSELLENI VAIN LIIKAA STRESSIÄ

Joopa joo otin liian ison palasen taas ja aiheutin stressiä tuosta lupaamastani joulukalenterista. Edelliseen postaukseen viitaten, EN TEE JOULUKALENTERIA tänä vuonna. Julkaisen kyllä muutamia kivoja DIY-juttuja joulukuun aikana täällä blogissa, mutta en ole saanut keksittyä niitä tarpeeksi, jotta niistä saisi pystyyn edes puolikkaan joulukalenterillisen.

Sairastelin tuossa taas muutaman päivän, joten oli aikaa miettiä joulukalenterijuttuja, mutta en saanut niitä siltikään aikaan. Mulla on viimeiset koulujutut rästissä vielä, joten koitan saada hoidettua ne alta. Silti kuten mainitsin, jotain kivaa on tänne bloginkin puolelle luvassa joulukuun aikana.

Pahoittelut siis, mutta toivon, että ymmärrätte.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

JOULUKALENTERI 2015 KÄYNNISTYY PIAN

Kohta olisi taas se aika vuodesta kun saa aukaista joulukalenterin ensimmäisen luukun! Blogin puolella se tarkoittaa sitä, että joka päivä (tai joka toinen päivä, tämä on vielä vähän auki) jouluaattoon asti julkaisen blogipostauksena yhden joulukalenterin luukun. Luukut sisältävät tänä vuonna DIY-juttuja, eli luvassa on jouluista askartelua joulukuun jokaiselle - tai joka toiselle - päivälle aina 24. joulukuuta saakka.

Viime vuoden joulukalenterin luukkuja voit käydä katsomassa JOULUKALENTERI -tunnisteen takaa.


Perjantaina tosiaan satoi tänne Tampereellekin ensilumi. Ei meinannut tilaustöiden teosta tulla mitään kun valtoimenaan kuikuilin ikkunasta pihalle ja ihailin suuria hiutaleita. Koulupäivän päätyttyä pystyi kävelemään jopa pienessä hangessa ainakin Hervannan suunnalla, mutta keskustaan päästessä oli lumi muuttunut jo vedeksi eikä hangista ollut tietoakaan. Hyppäsin siinä sitten Helsinkiin päin menevään junaan ja tuntui oudolta kun etelään päin matkatessa lumitilanne parani. :D Toijalassa näytti olevan jo lähes kymmenen senttiä lunta, mutta sillä suunnalla on ollut kuulemma sähkötkin pois koko viikonlopun. Toijalan jälkeen lumi sitten taas katosi ja Pasilassa pois jäädessäni vastassa oli vain vesilammikoita.

Eilen palatessani Tampereelle oli täällä satanut lisää lunta ja sai taas tarpoa hangessa. Illalla lumisade alkoi taas ja aamulla oli vähän enemmän lunta! Harmi vaan, että tämäkin sulaa melko varmasti pian pois. Kävin tänään päivällä kaupassa ja sai liukastella kyllä jonkin verran, ei ole kaupungin miehet tajunneet hiekottaa pyöräteitä. Toivoin jopa että olisivat ennemmin jättäneet hanget niihin eivätkä auranneet teitä luistinradoiksi.


Enää neljä viikkoa joululomaan, eli neljä viikkoa aikaa tenttiä kaksi kurssia joiden tenttimateriaaleista ei ole vielä mitään tietoa, päästä kärryille ammattienglannin kurssista mistä puolet on jo mennyt, mutta jota me emme ole vielä yhtään käyneet, koska saimme tietää vasta tällä viikolla, että kyseinen kurssi tulisi käydä; tulostaa ja täytättää työssäoppimislomakkeet ja mitä vielä. Onneksi kaikki näytöt on jo suoritettu! Tuossa siis vasta kaikki koulujutut, niiden lisäksi on muuttolaatikoiden pakkaamista, siivoilua, parit pikkujoulut/tuparit, Tampere-kavereiden näkemistä ja hyvästelyä, joululahjojen tekemistä, joulukalenterin suunnittelua ja sitten pitää muistaa myös olla stressaamatta.

Suoraan sanottuna ei mua edes vielä stressaa. Koulujutut on suurimmalta osalta ohi, enkä usko, että nuo loputkaan mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeita on. Kaikki muu on vaan hauskaa (paitsi pakkaaminen ja hyvästely). Kyllä mää selviän.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

UNISIEPPARI JA PUPUKORTTI

Halusin nyt vielä kuitenkin jakaa myös kaverilleni tekemät unisiepparin ja pupukortin. Mulla ei ollut mitään järkevää rengasta unisieppariin, enkä viitsinyt lähteä kaatosateessa hakemaan ulkoa risuja, joten vääntelin rautalankaa ympyräksi ja päällystin sen maalarinteipillä. Kyllä, erittäin glamourinen ulkomuoto. Halusin käyttää tuota narua keskustaan kun mulla sellaista sattui olemaan, mutta vasta jälkeenpäin totesin, että ohuempi lanka olisi näyttänyt kivemmalta. Siepparista tuli kuitenkin hienompi kuin ajattelin. Ehkä teen hienomman joskus toiste. Siihen asti kaveri saa pärjätä tällä versiolla. ;) Kuvat muuten kuvattu pimeässä kännykällä, minkä jälkeen yritin laittaa niihin vähän valoisuutta. Siitä johtuu pieni rakeisuus.




Korttiin piirsin pupun. En ole pitkään aikaan yrittänyt piirtää pupua, mutta lopputuloksesta tuli oikein kiva! Pitäisi alkaa piirtää enemmän. Lisäksi toiselle puolelle piirsin kuvan hippibussista, koska pariskunta oli ostamassa isompaa autoa ja ehdotin heille tuota. Myös pari kivaa runoa piti tietysti lisätä. Ikävähän tässä tietysti tulee kun muuttaa takaisin Ouluun kauas kaverista ja tulevasta vauvasta, mutta onneksi aina voi kyläillä. ♥


Huomaa että on sunnuntai kun ei oikein sana luista. Olen kateellinen pohjoisen lumisateesta kun täällä ikkunasta katsoessa näkee vaan vesisateen. Viisi viikkoa koulua jäljellä ja sitten muutto takaisin Ouluun! En malta odottaa. Kohta on myös joulu. Koulu Oulu joulu.