Näytetään tekstit, joissa on tunniste KUULUMISIA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KUULUMISIA. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Viikonloppu Turussa

Valoisten päivien ansiosta into bloggaamiseen on palailemassa. Edellisestä blogipostauksesta on jo puoli vuotta aikaa, minkä vuoksi minulla olisi tänne yhtä ja toista kerrottavaa menneistä tapahtumista. En kuitenkaan ala niistä sen kummemmin postausta tekemään, vaan keskityn ennemmin nykyhetkeen ja tulevaan. Mainittakoon kuitenkin, että viimeinen puoli vuotta on kulunut lähinnä opiskelun, pienryhmäohjailun ja uusiin ihmisiin tutustumisen merkeissä.

Tämän viikonlopun olen viettänyt Turussa Ellin luona hänen synttäreitään ja tupareitaan juhlien. Lähdin tänne torstai-iltana kymmenen aikaan ja olin aamulla kahdeksan jälkeen perillä. Onnibussilla matkustaminen on aikaavievää puuhaa. Onnekseni kuitenkin olin varannut etupenkin, vieressäni ei istunut kukaan ja takanani oleva henkilökin poistui jossain Kokkolan paikkeilla. Siitä eteenpäin sain nukuttua yllättävän hyvin, kun laskin selkänojani vaakatasoon.



Viikonlopun ohjelmaan kuului muun muassa ruokaostoksia kolmessa eri kaupassa, leipomista aamuyöhön kello kahteen, gin-skumppa-aamumaljat, jazz-brunssi M Kitchen & Caféssa, yleistä hengailua ja pelailua Ellillä, sekä tanssimista Dynamo-nimisessä baarissa. Olin lauantaina sen verran väsynyt, että lähdin yhden toisen tytön kanssa takaisin Ellille jo puoli kahden aikaan viimeisellä yöbussilla, kun taas loput tulivat baarista vasta pilkun jälkeen.

Ihmettelin tanssilattialla yhdessä vaiheessa, että miksi eräs naishenkilö tuijotti minua niin pitkään ja kuiskaili jotain kaverilleen. Myöhemmin hän sitten tuli kysymään nimeäni, ja kerrottuani sen hän sanoi luulleensa minua Jenni Poikelukseksi. Tällä Jennillä on kuulemma samantyyliset hiukset kuin minulla ja hän käyttää myös Adidaksen paitoja. En tiennyt siinä tilanteessa kenestä oli kyse, mutta kun kerroin tästä Ellille, hän totesi minulla olevan samanlainen nenä kuin tällä YleX:n juontajalla.

Minulta kysytään yleensä aina baariin mennessä henkkarit, mutta tällä kertaa ei kysytty. Sen sijaan edelläni menevältä Liisalta kyllä kysyttiin. Jos potisin ikäkriisiä, olisin järkyttynyt tästä, mutta sen sijaan olen helpottunut, että näytän täysi-ikäiseltä. Onhan niitä papereita saanut näytelläkin jo kuusi vuotta.





Sunnuntaiaamu kului rauhallisissa merkeissä ihmisten makoillessa kasassa keittiön lattialla patjojen päällä potien krapulaa. Itse en tietenkään mitään krapulaa potenut, sillä en juonut eilen paljoa, tein pienen välikuoleman ennen baaria ja tulin suhteellisen aikaisin nukkumaan. Kävimme aamulla ostamassa lähipitseriasta pitsaa ja ihmiset lähtivät vähitellen kotia kohti. Viimeisten vieraiden kanssa katsoimme pari jaksoa Muumeja uusilla dubbauksilla Katsomosta.

Minun ja Ellin jäädessä kahden kesken Elli laittoi päiväunille ja itse aloin kirjoittamaan tätä postausta. Vielä pari tuntia niin minunkin bussini lähtee kohti Oulua. Perillä olisi tarkoitus olla huomenna seitsemän jälkeen aamulla. Siitä sitten kotiin, kahdeksi yliopistolle luennolle ja paluu arkeen.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Niin paljon kaikkea kivaa

Taas on kulunut aika lailla kaksi kuukautta viime postauksesta. En kuitenkaan ole siitä pahoillani, sillä kuluneiden viikkojen aikana on tapahtunut niin paljon kaikkea kivaa ja jännittävää, että on hyvin ymmärrettävää, että ei oo jäänyt aikaa kirjoittelulle. Myös opiskeluun ja tentteihin lukemiseen on mennyt jonkin verran aikaa tai ehkä lähinnä lukemisen yrittämiseen ja suunnattomaan stressaamiseen.

Onneksi kivat tapahtumat jatkuvat vielä, ettei tarvitse keskittyä vain opiskeluun. Nyt lauantaina koittavat vihdoin Suman vuosijuhlat, ensi viikon viikonloppuna on Osma Joensuussa (koko Suomen fennistit kokoontuvat siellä) ja jossain kaukana, mutta kuitenkin yllättävän lähellä häämöttää mun ensimmäinen opiskelijavappu!


Ostin myös itselleni sporttipassin, ja Suma sai oman salivuoron eli tiistaisin voidaan käydä pelaamassa esim. sählyä, korista, futsalia tai lentistä. Lisäksi suunniteltiin Venlan ja Emilian kanssa, että mennään ensi viikolla kokeilemaan lattaribiciä ja kehonhuoltoa. Saapa nähdä mitä tästä tulee.

En ole muistanut tänne blogin puolelle edes sanoa, että sain uuden asunnon ja muutin jo viime kuussa. Nykyään tosiaan asustelen yksiössä lähempänä yliopistoa ja oon kyllä tykännyt tästä. Venla ja Emilia asuvat naapurissa, joten tästä on mukava käppäillä kylään jommallekummalle tai mennä yhdessä yliopistolle.



Hiihtoloma (tai kahden periodin välinen tenttiinlukuviikko) oli tuossa taannoin ja vietin sen suurimmaksi osin Ylläksellä. Käytiin Ellin kanssa laskettelemassa ja parissa pubissa Äkäslompolon puolella. Pikkuserkkujen (ja mun äidin ja vanhimman pikkuserkun poikaystävän) kanssa käytiin katsomassa Sannia Taigassa ja opeteltiin pelaamaan Skipboa, jossa mun isotäti oli ihan haka, koska se on pelannut sitä kavereidensa kanssa. Opetettiin myös italialaiselle vaihtarille, että yksi, kaksi ja kolme voi sanoa yy, kaa ja koo lisäksi myös ykkönen, kakkonen ja kol(o)monen. Meni kuulemma yli ymmärryksen.

Kävin myös yhden uuden tuttavuuden kanssa autoajelulla ja katsomassa revontulia! En oo pitkään aikaan nähnyt revontulia ja ne vielä näky tosi hyvin. Näin lissää revontulia myös sitten seuraavana iltana kun tultiin Sannin keikalta. On ne hienoja. Harmi kun en oo opetellut kuvaamaan niitä, pitäs tietää vähän paremmin miten niitä asetuksia pitää säätää. Ainiin ja uusi tuttavuus vaikuttaa myös oikein kivalta, ei ainoastaan revontulet.

Lähdin Ylläkseltä pois jo torstaina Onnibussilla ja matkaan tuli pieni mutka, sillä kuskin sanoin: "Hyvää illanjatkoa päivänsäteille ja menninkäisille! Pahoittelut lappalaiseen törmäämisestä ja että jäätiin rupattelemaan niin pitkäksi aikaa." Ajettiin siis peltikolari, mutta onneksemme kenellekään ei käynyt mitenkään, lukuunottamatta autoa, joka sai käsittääkseni jonkinlaisia kolhuja bussin osuessa siihen. Kuski sai onneksi hidastettua jonkin verran, joten törmäys ei tullut kovasta vauhdista.



Jotenkin taas kummasti alkoi tekemään mieli kirjoittaa tätä postausta (jonka aloitin jo hiihtolomalla, mutta en saanut aikaiseksi kirjoitettua loppuun), kun pitäisi lukea huomiseen kielenhuollon uusintaan. Huomenna on myös pienryhmäohjaajakoulutus. En oo tainnut mainita siitäkään, että mut valittiin pienryhmäohjaajaksi ensi vuoden fukseille? Selkeesti ahmin näitä hommia itelleni.

Mun on myös pakko lisätä tähän loppuun uusimman Sumanismin hallitusesittelystä "Muiden mietteitä Sonjasta" -kohta:

"Aivan ihana ihminen! Aina kun Sonja hymyilee, niin itseäkin alkaa väkisin hymyilyttää. Mahtavaa seuraa niin umpitunnelissa kuin selvillä vesillä. Tällaisten tyyppien kohdalla on aina tapana hokea jotain fuksilupauksesta, joten pidettäköön perinne hengissä. Siinä vasta toimeentarttuva fuksi! Sonjasta leivomme järjestöihmeen. Sopivan rempseä. Tosi hauska ja suloinen. Aivan huippu ja ihanan aktiivinen fuksi! Reipas ja iloinen mimmi. Yliopistosuunnistaja. Nauravainen. Aktiivinen fuksi. Sonja ujoilee hymysti. Ihanan aktiivinen, naama mintissä ja tosi hyvä bilekamu. Mahtavat tanssimuuvsit. Hassun hauska höpöttäjä ja ihana ystävä! <3 Aito ja mukava tyyppi, tulee kaikkien kanssa toimeen. En tunne, mutta vaikuttaa mukavalta tyypiltä. Reipas ja aloitteellinen, mutta myös superhauska bailutyttö. Aktiivinen ja varmasti huippu tapahtumavastaava."
(Sumanismi 1/2017, 9.)
 
Tulee aina hymy huulelle ja tippa linssiin, kun lukee tätä. :') Ootte ihania!

tiistai 16. elokuuta 2016

Mulla on uusi koti!

En olekaan vielä tänne blogin puolelle maininnut, että sain asunnon, enkä myöskään, että olen jo muuttanut tänne. Asunto on PSOASin "perheasunto" eli kaksio. Ihan yksin minä täällä kuitenkin asustelen, yhden hengen perheenä. :D Neliöitä on 54,5 ja lisäksi pikkuinen piha, missä on omenapuu, pari pensasta, ylikasvanut nurmikko ja hillittömästi erilaisia kukkia ja muita kasveja. En ole jaksanut pihalle tehdä vielä yhtään mitään kun on mennyt aikaa itse asunnon sisustuksessa ja ylipäätään muuttamisessa ja tavaroiden järjestelyssä. Kävin myöskin tuossa vähän reissaamassa etelässä, niin oli vähän taukoa kotijutuista.

Sitten kun olen saanut kaikki loput huonekalut hommattua ja loputkin tavarat paikoilleen, voisin vähän tarkemmin esitellä tätä mun uutta kotia, mutta nyt laitan tähän vain muutamia kuvia, jotka löytyvät jo instagram-tililtäni. Kuvien laatu on hieman kaameaa jostain syystä, mutta kestäkäämme se tämän kerran.


Nimesin purkkeja. Dymo kohokirjoitin on Clas Ohlsonilta.


Kettu-pannunalunen on Miiko Designia, ostin Porvoon reissulta Design Delistä.


Kaikki maljakkona toimivan vanhan salsa-purkin kukat on poimittu omalta pihalta!


Äidin tekemää mustikkapiirakkaa kirpparilta löytämältäni Royal Stafford -ruusulautaselta.


Aamupalahetki ja makuuhuoneen nurkkaus.


Totoron kanssa istuskeltiin uudella matolla, joka löydettiin Sotkasta. Sattuipa sopivasti myös -40% tarjous kaikista matoista kohdalle.

Enää viikko koulun alkuun! Mielelläni olisin jatkanut lomailua vielä pidempään, mutta toisaalta oon kyllä ihan innoissani menossa kouluun. Ootan myöskin innolla alkavaa syksyä, vaikkakin tällekin vuodelle on luvattu intiaanikesää, että ei siitä syksystä pääse nauttimaan vielä hetkeen.

Pitäisi käydä kiertelemässä vähän kierrätyskeskuksia ja kirppareita, joskos löytyisi joku kiva kirjahylly. Ikea-reissu on kyllä edessä jossain vaiheessa, mutta olisi silti kiva löytää kirjahylly jostain muualta. Tälle lomalle on tiedossa vielä sukukokous, jonne päätettiin siskon kanssa molemmat mennä.

torstai 30. kesäkuuta 2016

Opiskelupaikka vastaanotettu!

Kyllä vain veikkoset, niinhän siinä lopulta kävi, että opiskelupaikkahan se sieltä tulla tupsahti! Elokuun 22. alkaa suomen kielen opinnot Oulun yliopistolla! En voisi olla onnellisempi! Tai voisin, jos saisin vielä kämpän jostain, mutta kuitenkin... Olin niin epävarma miten ne pääsykokeet nyt sitten meni ja kävin läpi jo tulevaisuuttani kun en pääsekään opiskelemaan niin mitä aion tehdä. Onnekseni kuitenkin kokeen tarkastajat olivat edes jossain määrin pitäneet esseestäni ja vastauksistani (tai sitten hakijoita oli niin vähän, että olivat antaneet säälipisteitä), koska minut valittiin! En tiedä kuinka paljon hakijoita oli yhteensä, koska tietoja ei ole vielä julkistettu, mutta se selvinnee myöhemmin.

Kävin läpi heti kaikenmaailman nettisivut, mitä ohjeissa neuvottiin, lueskelin kaiken maailman opiskelijan oppaat, OYY:n ja Suman sivut, kirjoittelin ensimmäisen viikon ohjelman kalenteriin ja lähetin asuntohakemuksen PSOAS:lle. Onneksi ei ole mikään tuli hännän alla tuon kämpän suhteen, voin rauhassa etsiä jonkun kivan ja sitten vasta muuttaa, eikä haittaa, vaikka koulukin kerkeäisi alkaa ennen kuin löydän kämpän kun voin majailla porukoilla/mummolassa/kavereilla siihen asti.

Otin tänään jopa opiskelijakorttiin kuvan (tai no, kuvia, joista valitsen myöhemmin parhaimman), mutta voi kauhia kun on vaikea ottaa itsestä edustavaa kuvaa suoraan edestä päin. Kaikki edestä päin otetut kuvat ovat tunnetusti järkyttäviä, joten oli siinä haastetta kerrakseen. Laitan ehkä tällä viikolla jo opiskelijakorttihakemuksen menemään, mikäli siis edes joku niistä kuvista on edes jonkin verran siedettävä.

Koulun alkuun on kuitenkin vielä pitkä aika (melkein kaksi kuukautta hohoo!) ja ennen sitä olen suunnitellut vähän reissailevani. Sisko tulee lauantaina Ouluun muutamaksi päiväksi, minkä jälkeen lähden hänen kanssaan yhtä matkaa takaisin Helsinkiin, missä vietän viikon ja joku päivä käymme myös Virossa, minkä jälkeen menen muutamaksi päiväksi Turkuun kavereille ja sen jälkeen ehkä tiedossa Tampere, mikäli en ole jo ihan poikki ja halua hetkeksi kotiin levähtämään. Olen ostanut vasta menolipun Helsinkiin (tai no sisko osti sen), joten olen hyvin selkeästi suunnitellut siirtoni. Joka tapauksessa reissailua olisi tiedossa. Heinäkuun lopussa on myös Oriflame-edustajien virkistyspäivä, jos sitä siksi voi kutsua, ja yläasteen luokkakokous part 2. Paljon kivoja juttuja siis tiedossa.

Mökkiremontti on edennyt sen verran, että keittiö on kasassa liettä lukuun ottamatta. Liesi on kyllä mökissä, mutta sähkömies ei ole vielä asentanut sitä paikoilleen. Joka huoneessa on vielä jotain tekemistä ja olen vähän nyt luistanut tehtävistäni, mutta eiköhän sisäosa saada valmiiksi elokuuhun mennessä.

Ostin uuden kameran tällä viikolla, mutta en nyt jaksanut alkaa laittamaan siitä mitään kokeiluotoksia koneelle, joten valitettavasti tämä postaus on nyt kuvaton. Tällaisia nämä kuulumispostaukset yleensä ovat. Päivittelen myöhemmin kuvia siitä mökin keittiöstä.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Kuulumisia kuluneilta viikoilta

Olen ottanut itseäni niskasta kiinni, laadin nimittäin parin viikon ajalle lukusuunnitelmaa ja olen tämän viikon jopa toteuttanut sitä! Tavoitteena on saada luettua ensimmäinen kirja loppuun tämän viikon aikana, mikä luultavasti onnistuu, sillä sivuja ei ole kuin kolmisenkymmentä enää jäljellä. Toisen kirjan lukemiseen olen varannut ensi viikon, minkä jälkeen alan kertaamaan ensimmäistä uudelleen. On tässä vielä onneksi yli kuukausi aikaa kokeeseen.

Nyt minun pitäisi olla myös lukemassa, mutta päätin tulla jakamaan muutamia kuvia parilta viime viikolta. Minulla on myös kuvia meidän takapihalta, kun sieltä on kaadettu puita, mutta ajattelin laittaa ne omaan postaukseensa jossain välissä. Myös muita postausideoita on, mutta en ole nyt saanut aikaiseksi kirjoitella kun olen keskittynyt töihin ja valintakokeisiin.

Mutta nyt niihin kuulumisiin ja kuviin. Käytiin Jennin kanssa lauantaina ajelemassa Nallikarissa ja ikuistettiin kaunis taivas.


Sunnuntaina käytiin äidin kanssa mun serkun rippijuhlissa Iissä ja paluumatkalla poikettiin Ideaparkiin, mistä löydettiin mulle vihdoista viimein valmistujaiskengät. Hintaa noilla oli 34,90€ ja Click Shoesista löytyi.

Myös alla olevan kuvan toppi lähti matkaan. Katselin sitä jo aiemmin kun kävin kaverin kanssa kiertelemässä, mutta silloin oli vain oma lompakko matkassa niin en edes kokeillut kyseistä toppia. Nyt kun oli äidin lompakko matkassa niin oli pakko kokeilla, ja mukaanhan se lähti. 17,90€ maksoi Carlingsissa. Kerkesin nähdä jo untakin tuosta, joten pakkohan se oli kotiuttaa.

Maanantaina käytiin äidin kanssa Kempeleessä tilaamassa meidän mökin keittiöön kaapit ja samalla reissulla poikettiin Zeppeliinissä. Ei me koko kauppakeskusta kierretty, vaan kävästiin Hesburgerissa syömässä, kierrettiin pikaisesti Mick's ja Lindex läpi ja suunnattiin Prismaan. Prismasta löytyi kaksi kasvia; ruukkuruusu ja ruukkukrysanteemi (mikäli nyt oikein muistan), jotka istutin sitten emalikattiloihin. Onnistuin jo nuuduttamaan (voiko näin sanoa?) krysanteemin, mutta annoin sille nyt vettä ja rakkautta ja se näyttää olevan jo paranemaan päin. Ruukkuruusun hoito-ohjeen luin vasta näin istutuksen jälkeen ja siinä sanottiin, että altakastelu olisi suotavin, joten saa nyt nähdä miten se pärjää kun en noudata tätä ohjetta.

Otin alkuviikosta kuvan Jane Austen -kokoelmastani. Tänään tosin löysin kirpputorilta vielä Emma-dvd:n, jota tähdittää Gwyneth Paltrow. Gwyneth on myös tuon suomenkielisen Emma-kirjan painokseni kannessa (ylärivi toinen vasemmalta).

Mikäli kuvasta ei saa selvää, voin luetella varalta kaikki: Viisasteleva sydän (kolmas painos, WSOY 1998), Emma (kymmenes painos, WSOY 1998), Emma (englanninkielinen, HEADLINE REVIEW 2006), Emma (TV-sarja vuodelta 1972), Järki ja tunteet (elokuva vuodelta 1995), Mansfield Park - kasvattitytön tarina (elokuva vuodelta 2007), Sense and sensibility (englanninkielinen, Wordsworth Editions Limited 1992 & 2000), Ylpeys ja ennakkoluulo (200v. juhlapainos, WSOY 1949), Uskollinen ystävänne (Tammi 2007), Longbournin talossa - Palvelusväen ylpeys ja ennakkoluulo (Tammi 2014), Jane Austenin jalanjäljillä (elokuva vuodelta 2007), Ylpeys ja ennakkoluulo (elokuva vuodelta 2005), Austenland (elokuva vuodelta 2013) ja Lost in Austen (elokuva vuodelta 2008).

Lisäksi kuvassa on painamani paita, jonka etupuolella lukee "I'd rather be at Pemberley" ja takapuolella on lueteltuna paikkoja Austenin kirjoista, kangaskassi, minkä tilasin Jane Austen Gift Shopista, "I'd rather be at Pemberley" -muki on myöskin sieltä, samoin kuin Mr. Darcy -avaimenperä, minkä sain kaupanpäälle ostaessani tuon kassin. Ja ei, en ole saanut luettua noista kirjoista vielä läheskään kaikkia! Elokuvat olen sen sijaan katsonut useaankin otteeseen. Pakko pitää kesällä lukupiiri ja lukea nuo kaikki.

Kävin alkuviikosta pelastusarmeijan Kontissa ja löysin sieltä ihanan lautasen (alhaalla), kaksi lempihaarukkaani (joita meillä oli ennestään vain yksi ja kinasteltiin siitä äidin kanssa), kaksi kivaa veitseä ja Leo Tolstoin Anna Karenina -kirjan pokkariversion. Se on niin paksu, että saa nähdä saanko sitä ikinä luettua, mutta onpahan taas yksi klassikko kirjahyllyssä. Ainoastaan kunnon kirjahylly puuttuu.

Tänään kävin töistä tullessa Kaijonharjun pelastusarmeijan myymälässä ja löysin sieltä pari harmaata neuletakkia, alla olevassa kuvassa olevan laukun ja tuon aiemmin mainitsemani Emma-dvd:n. Tuo laukku on huomattavan mummomainen, mutta pidän siitä. Äitikin alkoi miettimään, miksi se näyttää niin tutulta, ja totesi, että mummolla on varmaan samankaltainen. Pahoittelut huonosta asettelusta, otin tuon kuvan vaan lähettääkseni sen Jennille, enkä ajatellut laittavani sitä tänne blogiin, mutta näin siinä vain kävi.

Lopuksi vielä tämän hetken lempiherkku: avokadoleipä! Ihan vaan leipäviipaleiden päälle avokadoa, vähän suolaa ja pippuria, ja herrrrrkullinen välipala on valmis!


Jos nyt vihdoin palaisin sinne valintakoekirjojen pariin... Bloggaaminen venyi yhtäkkiä kolmituntiseksi "jos mää vaan nopeeta kirjottaisin" -sijaan. Voisi kyllä ensin syödä päivällistä. Puoli kymmeneltä illalla. No, ei se väärin oo.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Elossa ollaan

Kauheenlainen paniikki alkaa iskeä noiden lähestyvien valintakokeiden kanssa, oon saanu niin hienosti taas luettua köhköh. Työssäoppimisen näytön tekeminen on nyt päätetty. Alunperin suunniteltiin, että teen sen Skypen välityksellä, mutta ehdotin opelle, että onnistuisko jos kuvaisin videokameralla kun teen sitä näyttöä ja sitten lähettäisin sille editoidun version. Onnistuu.

Loma. Nautin tästä. Vaikka ei töissä sinänsä rankkaa oo, mutta nyt on muutama päivä aikaa tehdä jotain muutakin päivällä kuin olla vaan töissä. Miten ois vaikka vähän lukea niihin valintakokeisiin.

Hyvää munajuhlaa kaikille!


keskiviikko 30. joulukuuta 2015

VUOSIKATSAUS 2015

Vuorossa jo perinteeksi muodostunut vuosikatsaus! Edelliset vuosikatsaukset voit lukea täältä: 2011 (osa kuvista kadonnut), 2012 part 1, part 2 & part 3, 2013, sekä 2014.

Facebookin mukaan sain 23 uutta kaveria vuonna 2015 ja kerroin olevani 10 eri paikassa.

T A M M I K U U



Alkukuusta nukuin liikaa ja sitten nukkumatti oli kadoksissa, sairastelin jonkin verran ja yritin houkutella ihmisiä liittymään Oriflame-edustajiksi. Vietin 48-vuotissynttäreitä (21+27) Lauran kanssa ja sain komean mustelman jalkaan baarissa tankotanssimisesta. Aloin taas hyvissä ajoin suunnittelemaan kesän mökkiremonttia. Bloggasin paljon kosmetiikasta. Neuloin elämäni ekan junasukan. Sain ison Totoro-pehmolelun synttärilahjaksi. Tilasin itelleni synttärilahjoja H&M:ltä.

H E L M I K U U



Sain ekasta näytöstä 3 (asteikolla 1-3). Neuloin villasukat jos toisetkin itelleni ja toisen junasukankin sain valmiiksi. Kävin Olgan luona Helsingissä ja kotona Oulussa. Nautin koulunkäynnistä. Voitin kahesta eri kilpailusta lippuja Horse Fair -messuille Helsingin messukeskukseen.

M A A L I S K U U



Käytiin emäntien kanssa baarissa kun Jossukin vihdoista viimein täytti 18v. Kokeilin ekaa kertaa neuloa kuplaneuletta (toinen sukka yhä kesken). Uudistin vaihteeksi blogin ulkoasua ja nimeä, ja kirjoitin postauksen, jossa fiilistelin edelliskesiä. Tein elämäni toiset junasukat, jotka on nyt päässeet käyttöön Lauran tytölle. Kävin Horse Fair -messuilla. Suunnittelin lisää mökkiremonttia, ostin kevättakin, kirjoitin postauksen basilikasta ja tein keväisiä ikkunakoristeita. Kevät oli ilmeisesti kuukauden juttu. Tein ekaa kertaa elämässäni ranskanletin. Kateltiin auringonpimennystä koulussa asianmukasen lasin läpi.

H U H T I K U U



Vietin pääsiäisen Seinäjoella. Tein blogille Facebook-sivun. Käytiin Tampereen hevosmessuilla. Kevätsiivosin meikkauspistettä. Siunastelin mun arpaonnea (Coolstuff-lahjakortti, 2 x 2 lippua Horse Fairiin, Horzen lahjakortti, Nokian nilkkurikumpparit), joka ei oo muuten loppunu tuohon. Tilasin Jane Austen Gift Shopista I ♥ Mr. Darcy -kangaskassin johon rakastuin totaalisesti. Kokeilin kynsien liukuvärjäystä ekaa kertaa. Menin Ouluun viettämään vappua.

T O U K O K U U



Vappuna söin kinder-munia, jotka äiti oli ostanut pääsiäiseksi. Käytiin äitin kanssa mökillä ihmettelemässä tulvaa ja sitä kun meidän ja mummolan mökin välistä oli kadonnut metsä. Korkattiin grillikausi. Kävin shoppailemassa yksin Koskikeskuksessa. Väkersin mun kynsilakoille telineen. Fiilistelin tulevaa kesää. Tilasin itselleni nimipäivälahjaksi juttuja Oriflamelta. Käytiin kuuntelemassa Iina Palokangasta Ristirockissa. Sain jostain kokeesta 3--- mutta kaikista kursseista tuli lopulta 3! Äiti ja iskä tuli hakemaan meidät kesäksi Ouluun.

K E S Ä K U U



Värjäsin hiukset tummaksi. Jatkettiin mökkiremonttia Miika-serkun kanssa ja poltettiin leikkimökki ja huonekaluja maantasalle. Pidettiin yläasteen luokkakokous Myllyojan asukastuvalla, oli kiva nähä vanhoja luokkakavereita pitkästä aikaa. Paljussa oli kivaa ja heitin samalla talviturkin Oulujokeen. Vietettiin juhannusta meijän mökillä kaveriporukalla + iskä. Geokätköiltiin. Pussikaljailin Olgan ja Katrin kanssa. Vietettiin Annukan polttareita ja seuraavana päivänä Annukka ja Foma meni naimisiin maistraatissa.

H E I N Ä K U U



Lissää mökkiremonttia, lattioiden maalaus alko. Kävin mökkimaastossa lenkillä. Käytiin Olgan ja Nean kanssa Haaparannassa ja elokuvissa katsomassa Magic Mike XXL. Pidettiin heppatyttöjen illanistujaiset eli pelattiin änäriä ja mentiin baariin (olin kuskina). Oli muuten viimesiä kertoja Apollossa. Mökin uusi huussi maalattiin ulkopuolelta. Käytiin minigolfaamassa ja pyöräajelulla Mian ja Suvin kanssa, sekä Koitelissa Mian, Suvin ja Katin kanssa. Käytiin torilla syömässä muikkuja. Oltiin Qstockin ulkopuolella Liisan, Iikan, Mian ja Valtterin kanssa ja näin tuttuja, esim. Jaanaa ja sen poikaystävää. Menin jatkoille entisen luokkakaverin kanssa sen kaverin luo pelaamaan beer bongia ja änäriä. Virkkasin harjotuskappaleet vauvantennareista Lauran tulevalle vaaville. Sinkkuelämä alkoi.

E L O K U U



Palattiin Tampereelle ja arki alkoi. Fiilistelin talvea ja halusin lumilautailemaan. Söin ekaa kertaa Minetti-jäätelöö. Sain iskältä AC Oulun fanipaidan ja ostin uusia pipoja. Kävin yökävelyllä Härmälässä ja löysin kalliot joilta oli kivat näkymät Pyhäjärven yli Tampereen keskustaan. Jätin hyvästejä Härmälälle, mutta päädyinkin sitten vielä jäämään asumaan siihen kämppään. Kävin Suvin ja sen siskon perheen kanssa Särkänniemessä. Tilasin meikkejä Makeup Revolutionilta. Ajoin itselleni taas sivukaljun. Vietin Venetsialaisia Susannan ja Allun kanssa. Käytiin Susannan kanssa Pyynikin munkkikahvilassa ja Susanna näytti mulle hienon kävelyreitin Pyynikissä. Lähdettiin Manseramaan pakoon Blockfestiä. Luin Jo Bakerin Longbournin talossa -kirjan.

S Y Y S K U U



Ensimmäistä kertaa kokonaan yksin asuminen alkoi virallisesti. Vietin mun tupareita mahtiporukalla! Liukuvärjäsin hiuksia ja kokeilin pinkkejä latvoja. Sain Lauralta parhaan tuparilahjan ikinä eli sinkkukokiksia. Äiti kävi kylässä, käytiin tutustumassa Tampereen hevosklinikkaan äitin, tätin ja niitten kaverin kanssa, sekä vietettiin viikonloppua Ylöjärvellä hevosten parissa. Löysin Snapchatin ihmeellisen maailman. Tein koulussa itelle seinäkalenterin ens vuodeksi. Vaalensin hiuksia. Annukka ja Foma kävi vielä loppukuusta kyläilemässä. Tekkiin ekkaa kertaa battaattiranskalaisia. Syksy oli myöhässä. Sairastelin.

L O K A K U U



Fiilistelin syksyn värejä. Aloin virkkaamaan Lauran vauvalle peittoa. Käytiin Ideaparkissa ja rakastuin Pancho Villaan. Juhlistin yksin Mean Girls -päivää. Voitin lahjakortin Subwayhin ja matkustin Ouluun syysloman viettoon. Käytiin laittaan mökkiä talviteloille ja näin samalla mökin uuen katon. Luin Avioliitto Jane Austenin tapaan -kirjan. Käytiin pelaan sulkapalloa äitin, Jennin ja Akin kanssa. Käytiin pelaan myös pubivisaa Jennin, Akin ja Simon kanssa ja voitettiin ilmainen keilauskerta, mikä käytettiin sitten samalla viikolla. Loman jälkeen palasin Tampereelle ja äiti tuli sitten omalla lomallaan käymään. Käytiin katsomassa Mikko Alataloa Tampere-talolla. Loppukuusta järkytyttiin Olgan kanssa kun meijän ovella kävi karkki vai kepponen -lapsosia.

M A R R A S K U U



Tein ite joulukalentereita koulussa. Ostin koulukaverilta kitaran. Sain työssäoppimispaikan Oulusta eli purin vuokrasopparin Tampereen asunnosta. Oriflame Suomi täytti 47 vuotta. Painoin muutaman kivan paidan koulussa. Kävin Helsingissä Tiian (ja Saaran, Veeran ja Veeran) synttäreillä. Kokeilin ekaa kertaa tekoripsiä. Annoin Lauralle vauvalle tekemäni jutut. Piirsin pitkästä aikaa.

J O U L U K U U



Vietettiin Oriflamen pikkujouluja. Postailin blogiin muutamia jouluisia DIY-juttuja, vaikka olin suunnitellut kokonaista joulukalenteria. Totesin kuitenkin, että aika ei riitä. Vietettiin luokkakavereiden kanssa Niinan tupareita ja pikkujouluja. Lauran pieni suloinen tyttölapsi syntyi ja käytiin tietysti katsomassa häntä. Tein ekaa kertaa kiharoita suoristusraudalla. Odotin innolla joulua ja edessä häämöttävää muuttoa, mutta samalla jätin haikeita hyvästejä Tampereelle ja etenkin Tampere-kavereille. Käytiin Susannan kanssa extempore ottamassa tatuoinnit samalla kun Niina kävi ottamassa lisää lävistyksiä. Sain yhtä kurssia lukuunottamatta kaikista kursseista ja näytöistä 3 (asteikolla 1-3). Sitten koitti muuttopäivä. Ouluun palattua kävin ekaa kertaa seinäkiipeilemässä (jos ei lasketa sitä yhtä kertaa ku Pihkalassa kiipesin sen yhen seinän ylös) Olgan ja Tiian kanssa. Koristelin yksin joulukuusen ja vietettiin joulua mummolassa mummon, papan, äitin, iskän ja Tiian kanssa. Käytiin pariin otteeseen Koitelissa ja baareissa kavereiden kanssa. Shoppailtiin Ideaparkissa ja aloin virkkaamaan taas uudenlaisia vauvantossuja.



Siinäpä tiivistelmä mun vuodesta 2015. Vuosi oli kokonaisuudessaan oikein loistava ja tein paljon asioita, mitä en ollut ennen tehnyt, niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. En ollut koskaan ennen viettänyt kunnolla pääsiäistä, vain kerran aikaisemmin venetsialaisia, opettelin virkkaamaan ja neulomaan paremmin, tutustuin paremmin niin uusiin kuin vanhoihinkin luokkakavereihin, sain Oriflamen kautta uusia tuttavuuksia, lievitin pelkoani korkeita paikkoja kohtaan kiipeilemällä ja pidin ekaa kertaa alle viikon ikäistä vauvaa sylissä. Ekaa kertaa geokätköilyä, uusia ruokajuttuja, eka avioliitto ystäväpiirissä, ekaa kertaa yksin asumista ja mitä vielä. Oli kyllä tekemisentäyteinen vuosi!

Kiitos kaikille jotka vietitte mun kanssa aikaa vuonna 2015! ♥

Ja sitten perinteiset: toivottavasti ensi vuodesta tulee vähintään yhtä hyvä kuin tämä oli! ♥

torstai 17. joulukuuta 2015

♥ TERVETULOA MAAILMAAN PIKKUINEN ♥

Haluan omistaa ihan kokonaisen postauksen tälle pikkuneidille, joka syntyi lauantaina 12.12. klo: 0.55. Pituutta neidillä oli syntyessään 48cm ja painoa 3340g. En voi sanoin kuvata kuinka iloinen olen ystäväni ja hänen kihlattunsa puolesta. Onnea vielä hirmuisesti! ♥ Yksi syy lisää miksi aion tulla käymään Tampereella jatkossakin.

Pääsi tekemäni peittokin heti käyttöön :)

Kävimme siis luokkakaverini kanssa eilen katsomassa uutta tulokasta. En ole koskaan nähnyt noin pientä vauvaa livenä! Tokihan olen nähnyt serkkujani ja pikkuserkkujani pienenä, mutta eivät he ole olleet noin pieniä silloin. Rakastuin totaalisesti.

Lakkikin oli niin iso, että se tippui kokoajan silmille. :)

Sain pitää pikkuista myös sylissä. Hetken hän siinä tuijotteli rauhassa menemään, kunnes nälkä yllätti ja neiti tipautti minut vaaleanpunaisten hattarapilvien päältä aloittamalla huutokonsertin. Hinasin hänet välittömästi takaisin äitinsä syliin. Ehkä joku päivä opin käsittelemään vauvoja, vielä ei ole se hetki. Suloinen hän joka tapauksessa on ja minua harmittaa, että vauvat kasvavat niin nopeasti. Ellen tule talven ja kevään aikana käymään Tampereella, näen hänet seuraavan kerran hänen ollessaan 5kk. Siihen asti voin kuitenkin seurata hänen kasvuaan sähköisesti katselemalla hänestä otettuja valokuvia. Onneksi on internet ja älypuhelimet.

Tämä oli kyllä paras joululahja ikinä - ystävän jouluvauva. ♥

♥♥♥

maanantai 14. joulukuuta 2015

KISSEJÄ

Kävin kattomassa tässä yks päivä luokkakaverin kissejä elikkäs kissoja. Tosi sulosia otuksia, joskin kuulemma jokainen niistä saattaa arvaamatta purasta. Itse en onneksi sitä kokenut, joten positiivinen fiilis jäi kyseisistä otuksista. Kirppu, Rommi ja Ronja on kisuleiden nimet.

Tässä postauksessa ei ole muuta pointtia kuin se, että halusin piristää teitä kissekuvilla. Siispä tässä muutama loisto-otos. Enää 10 päivää jouluun ja viisi yötä muuttoon! Nauttikaa.








 ♥♥♥

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

JOULUKALENTERI 2015 KÄYNNISTYY PIAN

Kohta olisi taas se aika vuodesta kun saa aukaista joulukalenterin ensimmäisen luukun! Blogin puolella se tarkoittaa sitä, että joka päivä (tai joka toinen päivä, tämä on vielä vähän auki) jouluaattoon asti julkaisen blogipostauksena yhden joulukalenterin luukun. Luukut sisältävät tänä vuonna DIY-juttuja, eli luvassa on jouluista askartelua joulukuun jokaiselle - tai joka toiselle - päivälle aina 24. joulukuuta saakka.

Viime vuoden joulukalenterin luukkuja voit käydä katsomassa JOULUKALENTERI -tunnisteen takaa.


Perjantaina tosiaan satoi tänne Tampereellekin ensilumi. Ei meinannut tilaustöiden teosta tulla mitään kun valtoimenaan kuikuilin ikkunasta pihalle ja ihailin suuria hiutaleita. Koulupäivän päätyttyä pystyi kävelemään jopa pienessä hangessa ainakin Hervannan suunnalla, mutta keskustaan päästessä oli lumi muuttunut jo vedeksi eikä hangista ollut tietoakaan. Hyppäsin siinä sitten Helsinkiin päin menevään junaan ja tuntui oudolta kun etelään päin matkatessa lumitilanne parani. :D Toijalassa näytti olevan jo lähes kymmenen senttiä lunta, mutta sillä suunnalla on ollut kuulemma sähkötkin pois koko viikonlopun. Toijalan jälkeen lumi sitten taas katosi ja Pasilassa pois jäädessäni vastassa oli vain vesilammikoita.

Eilen palatessani Tampereelle oli täällä satanut lisää lunta ja sai taas tarpoa hangessa. Illalla lumisade alkoi taas ja aamulla oli vähän enemmän lunta! Harmi vaan, että tämäkin sulaa melko varmasti pian pois. Kävin tänään päivällä kaupassa ja sai liukastella kyllä jonkin verran, ei ole kaupungin miehet tajunneet hiekottaa pyöräteitä. Toivoin jopa että olisivat ennemmin jättäneet hanget niihin eivätkä auranneet teitä luistinradoiksi.


Enää neljä viikkoa joululomaan, eli neljä viikkoa aikaa tenttiä kaksi kurssia joiden tenttimateriaaleista ei ole vielä mitään tietoa, päästä kärryille ammattienglannin kurssista mistä puolet on jo mennyt, mutta jota me emme ole vielä yhtään käyneet, koska saimme tietää vasta tällä viikolla, että kyseinen kurssi tulisi käydä; tulostaa ja täytättää työssäoppimislomakkeet ja mitä vielä. Onneksi kaikki näytöt on jo suoritettu! Tuossa siis vasta kaikki koulujutut, niiden lisäksi on muuttolaatikoiden pakkaamista, siivoilua, parit pikkujoulut/tuparit, Tampere-kavereiden näkemistä ja hyvästelyä, joululahjojen tekemistä, joulukalenterin suunnittelua ja sitten pitää muistaa myös olla stressaamatta.

Suoraan sanottuna ei mua edes vielä stressaa. Koulujutut on suurimmalta osalta ohi, enkä usko, että nuo loputkaan mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeita on. Kaikki muu on vaan hauskaa (paitsi pakkaaminen ja hyvästely). Kyllä mää selviän.

tiistai 6. lokakuuta 2015

IT'S OFFICIALLY AUTUMN

Postaus sisältää jotain random juttua englanniksi kirjoitettuna, jos haluat säästää itseäsi ei-niin-täydelliseltä englanninkielentaidoltani, jätä lukematta. Palailen jossain vaiheessa uuden aiheen kanssa. Ihanaa alkanutta syksyä anyway! (god where that word came?) KUITENKIN!

It came, at last. The autumn I mean. I have watched too much YouTube videos in which they speak English that I have started to think in English! I thought it was because Annukka and Foma were here a little over week ago and we had to speak English with Foma but no, it's because of those videos. Maybe also because of Foma. Well it's because I have started to use the language much more than before.



Anyway, I haven't forgot you blog, even though I have spent the most of my time on YouTube. I haven't write in a week because I was always so tired after school and in the weekend I just wanted to relax, watch movies and crochet my friend future baby's (or my friend's future baby's ? these have always been so difficult to me understand) presents. One present done, other not in a half way. Maybe I'll finish it next week when I have my autumn holiday and I'll go in Oulu! Even though we have planned so much things to do, I want also crochet a bit. It will be December soon and the baby will be born then. I'm so exited!



Now this is enough, it started to feel like I'm writing an essay in English. Speaking of that, I had the first exam (it was about digital printing) of this school year today and I think that I did it okay. I knew at least half of the answers.

Okay, it was nice to see how I can write English and I'll never do this again. At least for a while.

Happy autumn.