Sain viime yönä pitkästä aikaa jonkin muun inspiraatiopuuskan kuin tavaroiden järjestämisen tai läpikäymisen, mitä olen harrastanut tässä aktiivisesti parin viikon ajan. Tästä taitaa tulla jo perinne, että innostun kesän tullen DC-fixaamaan asioita. DC-fix on siis värillistä kontaktia, jolla on kätevää päällystää esimerkiksi lommoutuneita huonekaluja tai uudistaa muuten tavaroita pienellä budjetilla.
Käväisin äidin kanssa ostamassa K-Raudasta pari rullaa samaa marmorikuvioista DC-fixiä, jota käytin viime kesänäkin jakkaran muodonmuutoksessa ja muutaman muunkin asian muokkauksessa. Suunnitelmissa oli tällä kertaa kohentaa läppärin ulkonäköä.
Aloitin urakan irrottamalla repsottavat ruusutarrat, joilla olin hienosti yrittänyt aiemmin peittää pinttymiä ja lommoja valkoisesta Asus ZenBook UX305 -läppäristäni. Ne olivat ideana ihan hyvä, mutta niiden laittamisen jälkeen läppäriin on tullut uusia jälkiä, jotka kaipaisivat myös peittämistä. Tarrat eivät myöskään pysyneet hirveän kauan nättinä, sillä ne alkoivat kuljetuksen takia repeillä reunoilta.
Tässä kuva alastomasta läppäristä, jonka pyyhin puhtaaksi kostealla paperilla ja kuivasin myös. Naarmuja ei kuvasta erota, mutta nuo tummat jäljet ovat pinttyneet melko tiukasti kiinni. Varmaan ne saisi pois jollain ihmeaineella (esimerkiksi kynsilakanpoistoaineella), mutta en ole kokeillut.
Tämän jälkeen mittasin DC-fixistä sopivan kokoisen palan, piirsin läppärin avulla ääriviivat ja leikkasin sitten palan irti. En leikannut sitä täydellisesti läppärin mittoja mukaillen, sillä se on helpompi laittaa paikoilleen kun se on vähän isompi kuin lopullinen koko.
Sitten aloin laittamaan kontaktia paikoilleen. Pidin huolta, että lyhyt ja pitkä sivu menivät molemmat suoraan, jotta kontakti ei lähtisi heittelemään. Apuna ilmakuplien välttämisessä käytin tällä kertaa Veikkauksen korttia, joka on muuten tosi sievän värinen (ja jota en ole muuhun edes käyttänyt).
Tämän jälkeen aloin mattoveitsen avulla poistamaan ylimääräisiä kontaktireunoja.
Vanhemmiltani löytynyt mattoveitsi oli kokenut hieman kovia, mutta hyvin silläkin sai katkottua ylimääräiset reunat pois.
Lopullinen tuotos näyttää tältä. Kuten huomata saattaa, Asuksen merkki erottuu vielä läpi marmorista. En kuitenkaan alkanut yrittää tuoda sitä esille, sillä oikeastaan pidän enemmän siitä tällaisena. Tuolla mattoveitsellä se olisi myös ollut ihan liian hermoja raastavaa, joten jätin homman sikseen.
Siistiä jälkeä, etten sanoisi! Olen kyllä erittäin tyytyväinen tähän pikku projektiin. Niinkin tyytyväinen, että aloin etsimään seuraavia kontaktointikohteita.
K-Raudassa oli heti sisäänpääsyn vieressä kaikkia ihania sisustusjuttuja. Mukaan lähti muun muassa tällainen pieni puinen rasia, jonka kansi on ruusukultaiseksi maalattu, sisus on hempeän vaaleanpunainen ja muuten rasia on vaaleaa puuta. Heti tämän nähtyäni päätin, että tämä pääsee myös kontaktikäsittelyyn. Rasia on myös täydellisen kokoinen kahdelle rannekellolleni, joten myöhemmin, kun kotiin pääsen, se pääsee toimittamaan kellorasian virkaa.
Mittasin kontaktista sopivan palan rasialle ja asetin sen paikoilleen samalla tyylillä kuin aiemminkin.
Rasiasta tuli aivan älyttömän kiva!
Kontaktoinnit eivät suinkaan loppuneet siihen. Valittelin eilen poikaystävälleni, kuinka likainen kuori puhelimessani on, vaikka olin sen juuri pessyt. Päätin sitten kokeilla miltä marmorikuvioinen puhelimenkuori näyttäisi. Toteutin tämän samalla kaavalla kuin aiemmatkin jutut, tosin sormenjälkitunnistimen ja kameran linssin reiät oli hieman haastavaa tehdä, niin ne jäivät hieman rypyläisiksi. Olen kuitenkin tähänkin hyvin tyytyväinen. Mukavaa vaihtelua tylsään läpinäkyvään kuoreen.
Saa nähdä kuinka kauan nuo pysyvät puhelimessa ja läppärissä, mutta onneksi tämä muutos ei maksanut paljoa. Yksi pieni rulla DC-fixiä maksaa alle seitsemän euroa ja siitä jäi vielä paljon muihinkin projekteihin. Niistä lisää sitten myöhemmissä postauksissa.
Mökkiremonttia en ole vielä jatkanut, sillä edessä on vielä yksi tentti, Sanasto ja nimistö. Sen lisäksi odotan arvosanaa Kirjallisuudentutkimuksen perusteet 2 -kurssista. Pääsin läpi sen perusopintojen kurssin, josta puhuin viime postauksessa, sain siitä tentistä kylläkin vain 1, mutta se on läpi! Sen lisäksi sain Spekulatiivisen fiktion kurssista numeron 4, samoin kuin Fennistiikan teoriat ja metodit -kurssista! Näissä arvosteluna oli luentopäiväkirja ja/tai kotiessee, jotka ovat selkeästi minulle parempia oppimis- tai arviointitapoja kuin tentit.
Nyt kuitenkin palaan Sanaston ja nimistön pariin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit
torstai 7. kesäkuuta 2018
keskiviikko 28. kesäkuuta 2017
DIY: Jakkaran uusi elämä
Yllä lähtötilanne. Sain tuolin äidiltä ja päätin tehdä siitä omaan käyttööni sopivamman.
Aloitin projektin suojaamalla kannen sanomalehdellä, minkä jälkeen spray-maalasin jalat ensin valkoisella pohjamaalilla ja sen kuivuttua kuparinvärisellä maalilla. Kuparia laitoin kaksi kerrosta, tosin nyt kun näitä kuvia katselee, olisi voinut ehkä laittaa vielä kolmannenkin. Luonnossa läikkiä ei niinkään huomaa, paitsi jos oikein tihrustelee. Jalkojen alle laitoin vielä huopatassuja, kahden jalan alle jouduin laittamaan kaksi tassua päällekäin, sillä jakkara keikkasi vähän.
Olisin voinut jättää jakkaran tällaiseksikin, mutta kannessa oli pari tahraa, jotka eivät lähteneet pois, niin päätin sitten vielä tehdä jotain kansiosallekin. Kävin ostamassa Prismasta rullan marmorikuvioista DC-fixiä (hinta taisi olla 9,95 €) ja päällystin sillä kannen. Rullasta jäi vielä paljon yli tulevia projekteja ajatellen.
Ja lopputulos on tämä. Tykkään ihan hirmuisesti! Täydellinen tämä ei ole, sillä kuten mainitsin, olisin voinut maalata jalkoja vielä yhden kerroksen, minkä lisäksi kannen tai istuinosan kulmat olisi kannattanut leikata mattoveitsellä eikä saksilla. Ensi kerralla paremmin, mutta kyllä tuo minulle kelpaa. Olen tyytyväinen! Seuraavat projektit odottelevatkin jo tekemistä. ;)
tiistai 17. tammikuuta 2017
Rikkoutunut korostuspuuteri
Korjausoperaatioon pitäisi löytyä jokaisen kotoa tarvittavat aineet, mikäli ensiapulaatikkonsa pitää kunnossa. Itseltäni puuttui desinfiointiaine, joten kävin ostamassa sitä apteekista. Ostamani pullo maksoi vain 3,50 € eikä sitä mene tähän operaatioon hirveästi, joten siitä riittää useammankin tuotteen korjaamiseen. Onhan se toki hyvä olla myös desinfioitavien haavojen varalta kaapissa.
Kuitenkin, tarvitset siis desinfiointiainetta, jonkin kulhon ja vapaavalintaisen sekoitusvälineen. Itse käytin Ikean pientä muoviastiaa ja Tigerista ostettua pumpulipuikkoa, joka ei ole niin "pöyheä" kuin tavallinen. Myös lusikka käy, ihan mikä itsestä tuntuu parhaimmalta. Kannattaa myös suojata pöytä, sillä tämä on aika sotkevaa puuhaa.
Homma on yksinkertainen. Kaada rikkoutunut puuteri kulhoon, murskaa se jauheeksi ja lisää desinfiointiainetta vähän kerrallaan samalla sekoittaen. Kun seos on vähän kiinteämpää, aseta se takaisin palettiin/koteloonsa ja tasoita. Jos haluat pinnasta tasaisemman, voit tasoittaa sen esimerkiksi paperilla tai (kumihanska kädessä) sormella.
Anna puuterin kuivua mielellään vuorokausi kansi auki, jotta desinfiointiaineen sisältämä alkoholi voi haihtua rauhassa. Sitten vain sutimaan!
sunnuntai 12. kesäkuuta 2016
Resepti: Chili con carne -keitto + ohjeet vegaaniseen versioon
Lemppari kouluruuaksi nyt painajakoulun aikana muodostui Chili con carne -keitto, jota oli pakko opetella tekemään itsekin. Ohje ei ole edes lainkaan vaikea, enkä tajua miksen ole aiemmin törmännyt kyseiseen ruokalajiin. Chili con carne on tullut tutuksi jo aiemmin, mutta keittoversio, what! Paljaaltaan tämä keitto ei ansaitse suurta ylistystä, mutta ranskankerman kanssa, ah! Suosittelen ehdottomasti jokaista kokeilemaan. En voi taata, että kaikki tykkäisivät, mutta itse rakastan (ja kaverini Olga tykkäsi myös kun työnsin hänelle lautasellisen naaman eteen perjantain ja lauantain välisenä yönä baarista tultuamme). Oli kuulemma ylistykseni arvoinen keitto.
Silppua sipuli ja chili. Ruskista jauheliha (tai valmista soijarouhe esim. liottamalla ja paistamalla se, tai lisää se sellaisenaan keittoon). Lisää sipuli ja chili jauhelihaan (tai soijarouheeseen) ja kuullota. Lisää tomaattimurska, vesi, kasvisliemikuutio ja mausteet. Keitä 15 minuuttia. Jos keitto on liian sakeaa, lisää vettä. Lisää valutetut pavut ja maissit. Keitä muutama minuutti. Tarjoile ranskankerman ja/tai maissilastujen kera.
Vinkki: Voit laittaa chilin sijasta chili-tomaattimurskaa. Itse käytän niin vähän chiliä ruuanlaitossa, että puolet chilistä olisi mennyt roskiin. Jos taas haluat tulisemman version, voit laittaa chilin kokonaan tai vaikka useammankin.
Arvosana keitolle: 5/5
Ainekset:
400g jauhelihaa (vegaani-versioon esim. tummaa soijarouhetta)
1 sipuli
½ punaista chiliä (mieto lajike)
250g tomaattimurskaa
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa
1 tl kuivattua oreganoa
n. 400g säilykepapuja
n. 400g säilykemaissia
Tarjoiluun:
ranskankermaa (vegaani-versio löytyy esim. Oatlyltä)
maissilastuja (vegaaniset listattu tänne)
Valmistusohje:
Silppua sipuli ja chili. Ruskista jauheliha (tai valmista soijarouhe esim. liottamalla ja paistamalla se, tai lisää se sellaisenaan keittoon). Lisää sipuli ja chili jauhelihaan (tai soijarouheeseen) ja kuullota. Lisää tomaattimurska, vesi, kasvisliemikuutio ja mausteet. Keitä 15 minuuttia. Jos keitto on liian sakeaa, lisää vettä. Lisää valutetut pavut ja maissit. Keitä muutama minuutti. Tarjoile ranskankerman ja/tai maissilastujen kera.
Vinkki: Voit laittaa chilin sijasta chili-tomaattimurskaa. Itse käytän niin vähän chiliä ruuanlaitossa, että puolet chilistä olisi mennyt roskiin. Jos taas haluat tulisemman version, voit laittaa chilin kokonaan tai vaikka useammankin.
Arvosana keitolle: 5/5
tiistai 7. kesäkuuta 2016
Operaatio mökkiremontti: Keittiö etenee pikku hiljaa
Kävin tänään taas mökillä toteamassa, että on vielä ihan liikaa tekemistä. Mikään ei ole muuttunut viime kerrasta, paitsi saatiin äidin kanssa pohjamaalattua keittiön ikkuna sisältä. Äiti maalaa vielä perjantaina sen toisella maalilla, nyt ei nimittäin jaksettu jäädä odottamaan kuivumista.
Viikonloppuna sen sijaan on tiedossa edistystä, tarkoituksena olisi nimittäin saada keittiön kaapit paikoilleen tädin miehen avustuksella! Itse pysyttelen suosiolla pois mökiltä tuolloin, saa porukat hoitaa homman keskenään. Minä hoidan sitten sen sisustuspuolen ja loput maalaukset. Uusi jääkaappi ja liesi pitäisi myös käydä ostamassa, eli kyllä tässä hommaa riittää taas kesäksi.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016
Resepti: Vegaaninen voileipäkakku ja vegaaninen majoneesi
Kuluneena viikonloppuna tuli juhlittua taas yhden koulutaipaleen loppumista. Musta tuli viimein painotuotantoassistentti! Sen kunniaksi sitten leivottiin ja loihdittiin äidin kanssa kaiken maailman herkkuja. Päätin kokeilla tehdä ensimmäistä kertaa elämässäni voileipäkakun ja reseptiksi päätyi Leena Henttosen Vegaanisen voileipäkakun ohje Kotilieden sivuilta. Voileipäkakku sai niin paljon kehuja, että päätin nyt sitten jakaa ohjeen täällä blogissa, jotta kaikki halukkaat pääsevät tekemään sitä aina kun himo (tai juhlat) yllättää.
Kukaan vieraista ei ollut täysin vegaani, mutta koska vegetaristi löytyi ja itsekin olen nyt hieman vähentänyt lihan syöntiä niin päätin kokeilla tehdä ihan kokonaan vegaanisen version.

Tein ohjeeseen hieman muutoksia; laitoin leipäviipaleita kaksinkertaisen määrän, koska täytteitä jäi ensimmäisen kierroksen jälkeen niin paljon yli. En myöskään löytänyt yrttiversiota Tofutti-tuorejuustosta (ohjeessa puhutaan Tofuletista, mutta löysin kaupasta vain Tofuttia), joten laitoin sitten sitä tavallista versiota (ostin 3 x 225g rasioita, vaikka ohjeen mukaan tarvittaisiin yhteensä 800g). Myöskään majoneesina en käyttänyt X-traa, koska sitä ei kaupasta löytynyt. Kaikki muut kaupan majoneesit sisälsivät kananmunan keltuaista, joten päädyin sitten googlettelemaan vegaanisen majoneesin ohjetta ja löysin Vegaaninen versio -blogista yksinkertaisen reseptin, mitä sitten käytin. Soijamaidon ja öljyn lisäksi laitoin sitruunamehua.
Vatkaa soijamaitoa sähkövatkaimella ja lisää vähitellen öljy. Kun seos on paksuuntunut, lisää sitruunamehu. Öljyä lisäämällä seoksesta tulee paksumpaa ja vettä lisäämällä ohuempaa.
Mitä koin hankalaksi?
Cheezly on hyvin murenevaa, eikä sen raastaminen käsiraastimella ole järin mukavaa puuhaa kun se hajoaa melkein heti kättelyssä. En myöskään tiedä, miten sen olisi saanut järkevästi aseteltua kakun reunoille, mutta vaikka kakku ei ole esteettisesti järin kaunis, oli se silti hyvää.
Voileipäkakun tekeminen on myös hyvin aikaa vievää puuhaa, etenkin kun kyseessä on näin monimutkainen resepti. Onneksi uhrautuminen palkittiin ja tulos oli erittäin herkullinen ja suosittu.
Arvosana voileipäkakulle: 5/5
Kukaan vieraista ei ollut täysin vegaani, mutta koska vegetaristi löytyi ja itsekin olen nyt hieman vähentänyt lihan syöntiä niin päätin kokeilla tehdä ihan kokonaan vegaanisen version.

Ainekset:
16 viipaletta Vaasan 100% -ruispaahtoleipää
16 viipaletta Vaasan Iso -moniviljapaahtoleipää
Parsakaalitäyte:
150g keitettyä parsakaalia
3 rkl aurinkokuivattua tomaattia
2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
150g Tofutti naturel -tuorejuustoa
Avokadotäyte:
1 avokado
1 rkl sitruunamehua
200g Tofutti naturel -tuorejuustoa
1 pieni tölkki ananasmurskaa
1 dl silputtua persiljaa
1 punainen paprika
Kurkku-valkosipulitäyte:
noin 20cm tuorekurkkua
150g Tofutti naturel -tuorejuustoa
1 valkosipulinkynsi
Kostutus:
1/4 dl sitruunamehua
1 1/4 dl vettä
Kuorrutus:
175g Tofutti naturel -tuorejuustoa
Vegaanista majoneesia alla olevan ohjeen mukaan
Koristeluun:
Cheezlyä (edam- tai cheddarjuuston tyyppinen tuote)
persiljaa
kirsikkatomaattia, retiisiä, kurkkua
Valmistusohje:
Valmistusohje:
1. Raasta kurkku ja valuta siivilässä. Valuta aurinkokuivatut tomaatit öljystä. Valuta ananas mehustaan.
2. Keitä ja jäähdytä parsakaali. Pilko parsakaalitäytteen ainekset ja sekoita keskenään tahnaksi.
3. Sekoita valutettu kurkkuraaste ja Tofutti-juusto. Lisää joukkoon puristettu tai pieneksi pilkottu valkosipulinkynsi.
4. Pilko avokado pieniksi kuutioiksi ja pirskota päälle sitruunamehua. Sekoita Tofutti, avokadokuutiot, valutettu ananasmurska ja hienonnettu persilja. Kuutioi paprika (itse sekoitin myös paprikan mössöön, vaikka ohjeessa ei niin sanottu).
5. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Kokoa kakku neliöksi tai kapeaksi kakuksi leipävuokaan. Vuoraa vuoka talouskelmulla (tai voit myös asetella leivät kakkualustalle, itse käytin kannellista versiota).
6. Aseta kahdeksan ruispaahtoleipäviipaletta tiiviisti vierekkäin ja peräkkäin alustalle. Kostuta sitruunavedellä. Levitä päälle parsakaalitäyte.
7. Lado päälle toinen kerros leipää, tällä kertaa moniviljapaahtoleipää ja kostuta. Levitä päälle avokadotäyte ja paprikakuutiot.
8. Tee seuraava kerros ruispaahtoleivästä, kostuta ja levitä päälle kurkku-valkosipulitäyte.
9. Lado viimeinen kerros moniviljaviipaleilla.
10. Suojaa kakku kelmulla. Nosta päälle kevyt paino, kuten leikkuulauta (tai sitten tee kuin minä äläkä laita päälle mitään) ja anna kakun vetäytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.
11. Ohenna kuorrutukseen tarkoitettua Tofuttia majoneesilla. Peitä kakun reunat ja päällys kuorrutuksella. Painele reunoille raastettua Cheezlyä ja persiljasilppua. Koristele päällinen kasviksilla.
Tein ohjeeseen hieman muutoksia; laitoin leipäviipaleita kaksinkertaisen määrän, koska täytteitä jäi ensimmäisen kierroksen jälkeen niin paljon yli. En myöskään löytänyt yrttiversiota Tofutti-tuorejuustosta (ohjeessa puhutaan Tofuletista, mutta löysin kaupasta vain Tofuttia), joten laitoin sitten sitä tavallista versiota (ostin 3 x 225g rasioita, vaikka ohjeen mukaan tarvittaisiin yhteensä 800g). Myöskään majoneesina en käyttänyt X-traa, koska sitä ei kaupasta löytynyt. Kaikki muut kaupan majoneesit sisälsivät kananmunan keltuaista, joten päädyin sitten googlettelemaan vegaanisen majoneesin ohjetta ja löysin Vegaaninen versio -blogista yksinkertaisen reseptin, mitä sitten käytin. Soijamaidon ja öljyn lisäksi laitoin sitruunamehua.
Vegaaninen majoneesi
Ainekset:
1 dl soijamaitoa
n. 4 dl rapsiöljyä
1 rkl sitruunamehua
Vatkaa soijamaitoa sähkövatkaimella ja lisää vähitellen öljy. Kun seos on paksuuntunut, lisää sitruunamehu. Öljyä lisäämällä seoksesta tulee paksumpaa ja vettä lisäämällä ohuempaa.
Mitä koin hankalaksi?
Cheezly on hyvin murenevaa, eikä sen raastaminen käsiraastimella ole järin mukavaa puuhaa kun se hajoaa melkein heti kättelyssä. En myöskään tiedä, miten sen olisi saanut järkevästi aseteltua kakun reunoille, mutta vaikka kakku ei ole esteettisesti järin kaunis, oli se silti hyvää.
Voileipäkakun tekeminen on myös hyvin aikaa vievää puuhaa, etenkin kun kyseessä on näin monimutkainen resepti. Onneksi uhrautuminen palkittiin ja tulos oli erittäin herkullinen ja suosittu.
Arvosana voileipäkakulle: 5/5
perjantai 11. joulukuuta 2015
DIY: HILENAUHAJOULUKUUSI
En tiedä miten voisin paremmin kuvailla tämän postauksen tuotosta, joten hilejoulukuusi saa kelvata nimeksi. Mitä ne edes ovat suomeksi ne hilenauhat mitä joulukuuseen laitetaan? Joulukuusen hilenauhoja? Kuitenkin, tässä tutoriaali miten niistä tehdään hieno kuusikoriste pöydälle Winter Wonderland -tyyliin.
Muotoile kartongista kartio ja teippaa se hyvin kasaan. Kartonki voi olla minkä väristä vaan, sillä se peittyy kumminkin lopuksi. Itse laitoin vielä varalta maalarinteippiä normaalin läpinäkyvän teipin päälle, jotta kartio varmasti pysyy kasassa. Leikkaa sitten ylimääräiset pohjasta pois.
Aloita laittamaan kuumaliimaa kartiokuusen alareunaa pitkin vähän kerrallaan ja lisää hilenauhaa varovasti sormiasi polttamatta liiman päälle. Laita taas pieni pätkä liimaa ja sitten hilenauhaa. Jatka tätä kunnes olet peittänyt koko kartion hilenauhalla. Lopuksi leikkaa ylimääräinen hilenauha katki ja tökkää nauhan törröttävä pää kartion sisälle tai liimaa se kiinni kartion päähän, ettei se törrötä.
Anna liiman jähmettyä hetki ja kiedo sitten hilenauhakuusen ympärille led-valosarja. Itselläni oli pattereilla toimivat valot, joten laitoin patterilaatikon kuusen alle piiloon ja kiedoin valot kuusen ympäri alhaalta ylöspäin.
Halutessasi voit tehdä useita erikokoisia kuusia ja rakentaa niistä taikametsäasetelman jonnekin pöydälle.
TARVITSET:
hilenauhoja
kartonkia
sakset
teippiä
kuumaliimapyssyn
led-valosarjan

tiistai 8. joulukuuta 2015
DIY: GLITTERTAULU
Törmäsin YouTubessa useaankin otteeseen itse tehtyihin glittertyynynpäällisiin, joista päätin soveltaa toisenlaisen version.
Etsi internetistä haluamasi kuva esim. Googlesta ja tulosta se. Itse hain hakusanalla "reindeer head silhouette", mutta jos et halua poroa/peuraa/mikätuoikinäonkaan niin voit hakea jollain muulla hakusanalla. Mutta lähinnä siis joku siluettikuva. Voit myös piirtää kuvan mikäli koet osaavasi.
Liimaa tulostamasi kuva pahville (mikäli haluat tasaisen taustan etkä liimakupruja, leikkaa kuva irti paperista ja piirrä se esim. kartongille, minkä liimaat sitten pahville). Levitä liimaa siveltimellä kuvan päälle tarkasti, ettei sitä mene ääriviivojen yli. Ripottele reilusti glitteriä kuvan päälle ennen kuin liima kuivuu. Anna hetki kuivua ja tiputtele ylimääräiset glitterit paperin päälle, mistä saat ne helposti takaisin purkkiin. Tadaa! Sitten vain odotat, että liima kuivuu kokonaan ja taulu on valmis. Voit myös lopuksi suihkauttaa esim. hiuslakkaa kuvan päälle niin glitter pysyy vähän paremmin.
TARVITSET:
tulostimen ja tietokoneen TAI hyvät piirustustaidot
valkoista paperia
pahvia
liimaa
sivellin

perjantai 4. joulukuuta 2015
DIY: JOULUKORTTEJA
Muistathan lähettää 0,80€ joulukortit Postin punaisessa kirjekuoressa viimeistään 14.12. jotta ne ehtivät jouluksi perille. Ykkösluokassa lähetettävät ehtivät perille kun laitat ne Postin mukaan viimeistään 21.12.
Etkö ole vielä tehnyt joulukortteja? Ei se mitään! Tässä postauksessa kerron muutamia kivoja ideoita, millaisia kortteja voisit tehdä.
Leikkaa kartongista sopivankokoisia palasia. Perus postikortti on kokoa A6 (14,8 cm x 10,5 cm) ja keskeltä taitettu on A5 (21 cm x 14,8 cm), mutta voit toki soveltaa koon oman makusi mukaan.
Ensin piirsin piparimuotin avulla sydämen ääriviivat kartongille. Sitten piirsin sydämen yli kulkemaan kaksi poikkisuuntaista viivaa ja leikkasin sydämen ääriviivoja pitkin mattoveitsellä irti kuitenkaan irrottamatta keskelle rajaamaani suikaletta.
Sitten liimasin kortin sisälle valkoisen paperin, jotta sydän erottuisi kortista paremmin ja kirjoitin sydämen keskelle jouluntoivotukset. Kivempi olisi kyllä ollut, jos olisin tehnyt kortin erivärisestä kartongista ja liimannut sisälle punaista paperia/kartonkia, mutta menee se näinkin.
Toisessa kortissa piirsin paperille kolme erikokoista ympyrää ja leikkasin ne irti. Lisäksi leikkasin punaisesta kartongista kaksi ohutta suikaletta huivin päiksi.
Piirsin palloihin mustalla tussilla ääriviivoja, jotta ne erottuisivat toisistaan kun liimaan ne päällekäin. Ennen ylimmän pallon liimaamista liimasin huivin päät korttiin.
Lopuksi leikkelin lumiukolle hatun ja piirsin silmät, nenän ja napit. Lisäsin myös jouluntoivotukset valkoisella paperilla viereen ja rajasin senkin mustalla tussilla, jotta näyttäisi yhtenäisemmältä.
Kolmantena leikkasin eri pituisia suikaleita paperista ja liimasin ne joulukuusen muotoon kartongille. Piirsin tähden paperille, väritin sen oranssiksi, leikkasin irti ja liimasin kuusen latvaan. Sitten vaan kirjoitin jouluntoivotukset. Tämän olisi voinut tehdä myös kohokirjoittimella, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi ostettua sellaista.
Tällaisia kortteja tänä vuonna!
Etkö ole vielä tehnyt joulukortteja? Ei se mitään! Tässä postauksessa kerron muutamia kivoja ideoita, millaisia kortteja voisit tehdä.
TARVITSET:
erivärisiä kartonkeja
paperia
sakset
liimaa
kyniä/tusseja
sydämenmuotoisen piparimuotin
sydämenmuotoisen piparimuotin
Leikkaa kartongista sopivankokoisia palasia. Perus postikortti on kokoa A6 (14,8 cm x 10,5 cm) ja keskeltä taitettu on A5 (21 cm x 14,8 cm), mutta voit toki soveltaa koon oman makusi mukaan.
Ensin piirsin piparimuotin avulla sydämen ääriviivat kartongille. Sitten piirsin sydämen yli kulkemaan kaksi poikkisuuntaista viivaa ja leikkasin sydämen ääriviivoja pitkin mattoveitsellä irti kuitenkaan irrottamatta keskelle rajaamaani suikaletta.
Sitten liimasin kortin sisälle valkoisen paperin, jotta sydän erottuisi kortista paremmin ja kirjoitin sydämen keskelle jouluntoivotukset. Kivempi olisi kyllä ollut, jos olisin tehnyt kortin erivärisestä kartongista ja liimannut sisälle punaista paperia/kartonkia, mutta menee se näinkin.
Toisessa kortissa piirsin paperille kolme erikokoista ympyrää ja leikkasin ne irti. Lisäksi leikkasin punaisesta kartongista kaksi ohutta suikaletta huivin päiksi.
Piirsin palloihin mustalla tussilla ääriviivoja, jotta ne erottuisivat toisistaan kun liimaan ne päällekäin. Ennen ylimmän pallon liimaamista liimasin huivin päät korttiin.
Lopuksi leikkelin lumiukolle hatun ja piirsin silmät, nenän ja napit. Lisäsin myös jouluntoivotukset valkoisella paperilla viereen ja rajasin senkin mustalla tussilla, jotta näyttäisi yhtenäisemmältä.
Kolmantena leikkasin eri pituisia suikaleita paperista ja liimasin ne joulukuusen muotoon kartongille. Piirsin tähden paperille, väritin sen oranssiksi, leikkasin irti ja liimasin kuusen latvaan. Sitten vaan kirjoitin jouluntoivotukset. Tämän olisi voinut tehdä myös kohokirjoittimella, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi ostettua sellaista.
Tällaisia kortteja tänä vuonna!
tiistai 1. joulukuuta 2015
DIY: TUIKKUJOULUKALENTERI
Vaikka joulukalenteria en siis tänä vuonna tänne blogiin tee, on muutamia DIY-postauksia tulossa. Tässä niistä ensimmäinen, mutta ei ehkä hienoiten toteutettu.
Tämä kalenteri on enemmänkin aikuisille suunnattu, mutta miksei lapsikin voisi nauttia kynttilöiden loimusta aikuisen valvovan silmän alla. Vaihtoehtoisesti tavistuikkujen sijaan voi käyttää myös tuoksutuikkuja, mutta itselläni sattui olemaan niin paljon noita tuoksuttomia niin käytin niitä. Fiinimmän ilmeen joulukalenterille saisi tekemällä numerot vaikka mustalla koristelugeelillä, mutta itse nyt käytin vähän värikkäämpiä. Jokainen voi soveltaa tämän itselleen sopivaksi. Mutta nyt niihin ohjeisiin.
Kynttilöidenkoristelugeeliä oli suhteellisen vaikea käyttää, joten numerot eivät ole esteettisesti niin kauniita kuin suunnittelin, mutta nehän palavat sitten tuikun mukana pois, joten väliäkö sillä. Tykkään itse polttaa tosi paljon kynttilöitä, joten tää oli musta tosi kiva idea.

tuikkuja
koristeteippiä
kynttilöidenkoristelugeeliä
palamattoman alustan, esim. lautasen tai tarjottimen
Koristele tuikut koristeteipillä, taiteile niihin numerot 1-24 kynttilöidenkoristelugeelillä ja asettele tuikut palamattoman alustan päälle. Jos laitat tuikut sekajärjestyksessä alustalle saat nauttia etsimisen riemusta etsiessäsi kunkin päivän tuikkua. Tarkoituksena on siis polttaa tuikku päivässä.
Kynttilöidenkoristelugeeliä oli suhteellisen vaikea käyttää, joten numerot eivät ole esteettisesti niin kauniita kuin suunnittelin, mutta nehän palavat sitten tuikun mukana pois, joten väliäkö sillä. Tykkään itse polttaa tosi paljon kynttilöitä, joten tää oli musta tosi kiva idea.
AIHEET:
ASKARTELU,
DIY,
JOULU,
JOULUKALENTERI,
KYNTTILÄT
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)