Näytetään tekstit, joissa on tunniste REMONTTI. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste REMONTTI. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Juhannus mökillä





Juhannus kului rauhallisissa merkeissä mökkeillessä vanhempieni ja isovanhempieni kanssa. Syötiin perjantaina isovanhempien mökillä, mutta muuten oltiin enimmäkseen meidän mökillä. Kokko saatiin poltettua perjantaina, vaikka sääolosuhteet meinasivat uhata sen sytyttämistä. Lauantaina siivottiin ladosta lisää tavaraa, joten iskä poltti toisen kokon vielä lauantainakin minun ja äidin saunoessa isovanhempien mökillä.

Perjantaina revin vihdoin loput pölykapselit irti saunan seinistä, seuranani vesisade ja miljoona sääskeä. Tai oikeastaan revin vain ne, jotka näkyvät pihamaalle, sillä saunan takapuolella on vielä lisää. Saimme käytyä myös etukammarin tavarat suurimmaksi osin läpi, jonkin verran takkahuoneen kirjahyllyn tavaroita sekä eteisen lipaston laatikot. Asensimme myös uudet isovanhemmilta saadut rullaverhot tuvan ikkunoihin, jotka äiti pesi tänä aamuna. Äiti ja iskä myös siivosivat vähän kuistia.


Mökin remontti ja siivous todennäköisesti jatkuu vasta heinäkuussa kun saadaan äidin kanssa aikataulut sovitettua yhteen. Meillä ei onneksi ole mitään suuria tavoitteita mökin suhteen tälle kesälle, vaikka suuria suunnitelmia minulla keväällä vielä olikin. Nyt vain haluan keskittyä nauttimaan kesästä (ja ehkä siinä sivulla saada jotain aikaiseksikin).

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Suuria suunnitelmia

Joko saa puhua tulevasta kesästä? Onhan sentään jo maaliskuun kolmas. Laulussakin sanotaan maaliskuussa sulaa jää, jää, jää, joten suon itselleni tämän oikeuden mainita tulevan kesän suunnitelmiani. Vaikka suunnitelmat eivät aina toteudukaan, niitä voi aina tehdä ja yrittää toteuttaa.

En ole saanut lottovoittoa, joten reissaamisesta voin vain unelmoida. Ei minulla siihen olisi edes aikaa, sillä olen päättänyt hoitaa velvollisuudet alta pois. Velvollisuuksilla tarkoitan tekemättömiä tehtäviä, jotka olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten, sekä niitä, jotka on pakko tehdä, jos aion pitäytyä suunnittelemassani tahdissa.


En ole hakenut kesätöitä, enkä aio. Tulevana kesänä ajattelin opiskella. Tajusin käydessäni juttelemassa erään opettajan kanssa hylätystä tentistäni, että jos en saa tiettyjä kursseja suoritetuksi syyskuun alkuun mennessä, en saa alkaa tekemään kandiani. Tämä tarkoittaa siis sitä, että minulla tulee olla suomen kielen perus- ja aineopinnot (kielikonsulttikurssia lukuun ottamatta) suoritettuina kesän loppuun mennessä.

Tällä hetkellä arvosana puuttuu yhdestä perusopintoihin kuuluvasta kurssista, sekä kolmesta aineopintojen kurssista, joista tosin yksi alkaa vasta tässä loman jälkeen. Tilanteeni ei siis ole äärimmäisen huono, ja onnekseni kaikista näistä ei puutu koko kurssin suoritus, vaan osasta vain tentti. Vielä on siis toivoa.


Kun olen saanut kurssit suoritettua, aion hoitaa velvollisuus numero kakkosen, nimittäin saattaa mökin sisäremontin loppuun. Ai mitä, eikö se olekaan vielä valmis? Mikä muuten olikaan tilanne, johon viimeksi jäätiin? Noh, sen lisäksi, että mökillä hallitsee tällä hetkellä vielä pienoinen kaaos tavaroiden etsiessä paikkojaan, sieltä puuttuvat listat. Sekä lattiat, katot, ovenpielet että peräkammarin ikkuna kaipaavat listoja. Tekstiilit on myöskin vielä uusimatta, eli pitänee lähteä verhokaupoille.

Suunnittelin kaiken lisäksi käyväni läpi kaikki tavarat vielä kertaalleen, koska mökillä on aina jotain pois laitettavaa. Tarvitsen urakkaan kuitenkin avuksi äitiäni, koska tavarat eivät ole pelkästään minun, joten täytyy taas katsoa miten aikataulumme sopivat yhteen. Osan voin toki tehdä yksinkin. Yllä olevassa kuvassa on keittiön tilanne nyt, siitä en olekaan tainnut edes päivittää kuvaa ollenkaan tänne blogin puolelle.


Mökillä pitäisi myös aloitella piharemonttia, mitä olen suunnitellut jo sen verran, että silloin pari kesää sitten (kai? aika menee niin nopeaa, etten pysy mukana) merkkasin puut, jotka pitää kaataa. Noh, ne on yhä kaatamatta. Lisäksi rakennusten ulkoremontit tulisi aloittaa, mutta taidan suosiolla olla suunnittelematta sitä vielä liikaa, koska siihen tarvitaan aikaa.

Mökin sauna tiputtelee pölykapseleita samaan tahtiin kuin puut syksyllä lehtiä, joten toivon mukaan nuo kaikki kapselit ovat kadonneet seuraavalla kerralla kun menen mökille. Ellei, hävitän ne itse. Lisäksi istutuksia tulisi parantaa ja uutta multaa tuoda pihaan, sekä tehdä jotain pihakivetykselle ja puutarhakeinuille. Tekemistä siis riittää. Onneksi jollain tapaa nautin siitä.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Operaatio mökkiremontti: Keittiö etenee pikku hiljaa

Kävin tänään taas mökillä toteamassa, että on vielä ihan liikaa tekemistä. Mikään ei ole muuttunut viime kerrasta, paitsi saatiin äidin kanssa pohjamaalattua keittiön ikkuna sisältä. Äiti maalaa vielä perjantaina sen toisella maalilla, nyt ei nimittäin jaksettu jäädä odottamaan kuivumista.


Viikonloppuna sen sijaan on tiedossa edistystä, tarkoituksena olisi nimittäin saada keittiön kaapit paikoilleen tädin miehen avustuksella! Itse pysyttelen suosiolla pois mökiltä tuolloin, saa porukat hoitaa homman keskenään. Minä hoidan sitten sen sisustuspuolen ja loput maalaukset. Uusi jääkaappi ja liesi pitäisi myös käydä ostamassa, eli kyllä tässä hommaa riittää taas kesäksi.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Operaatio mökkiremontti - Tilannekatsaus

Kirjoitin mökkiremontin edistymisestä viimeksi lokakuussa kun kävimme äidin kanssa laittamassa mökkiä talviteloille. Mitään muutosta ei ole sen jälkeen tullut, paitsi tavaraa on kertynyt vähän lisää kun osa minun tavaroistani on nyt väliaikaismajoituksessa mökillä. Kävimme tänään äidin ja isän kanssa tekemässä tarkistusmittauksia uutta keittiötä varten ja samalla otin vähän parempia kuvia sisätiloista.




Eteiseen on tulossa jonkinlainen vaatekaappiratkaisu, sekä koko seinän levyinen naulakko, jonka alle kenkäteline. Siellä on nyt tilaa viemässä kaksi puuarkkua, joista toinen jää sinne ja toiselle etsitään joku toinen paikka. Rakensimme toisen serkkuni Miikan kanssa viime kesänä (lue: Miika rakensi) ja toisen äitini rakensi puutyökurssilla. Molemmat ovat vielä vähän keskeneräisiä ainakin maalaamisen osalta, mutta nekin olisi tarkoitus tehdä kesällä valmiiksi. Näiden lisäksi eteisestä puuttuu vielä sähköt, jotka irrotettiin katon asennuksen takia. Myös listat puuttuvat joka puolelta.




Ensimmäinen makkari on ihan täynnä tavaraa. Se on listoja ja järjestelyä vaille valmis. Toki myös uudet tekstiilit sinne on tulossa, verhoja myöten. Sekä uusi lamppu tottakai, delfiinilamppu ei jää paikoilleen. Pitää myös selvittää vielä miten nuo kaikki lelut saa sinne mahtumaan. Niistä ollaan karsittu jo pois ne mitä ei haluta säästää ja loput on menossa tulevaisuuden lapsille. Osa niistä on toki sitäkin varten jos käy lapsivieraita.





Keittiö tehdään siis kokonaan uusiksi nyt kesän aikana. Jääkaappi ja hella sinne on jo ostettu, mutta ne toimitetaan vasta toukokuussa. Olemme myös käyneet kyselemässä tarjousta eräästä firmasta kaappien suhteen ja muutenkin kaikki alkaa olla mietittynä. Ikeassakin pitäisi sitten käydä ostelemassa lamppuja ja muita pientarvikkeita. Ruokapöydän yläpuolella oleva lamppu pitäisi maalata ja tekstiilitkin uusia. Pöytäliina on jo uusi, mutta se on ihan huonosti aseteltuna kuvissa. Eikä sitä ole edes silitetty.

Olohuonenurkkaus on vielä ihan mietintämyssyn alla. Lamppu sinne toki laitetaan kattoon, mutta noille tyhjille seinille on tehtävä jotain. Tokihan kun televisio isketään paikoilleen niin ne vähän peittyvät, mutta sekin riippuu televisiotason korkeudesta. Sitä ei olla vielä oikein edes jaksettu ajatella enempää.




En edes halua kommentoida tuota vasemmalla näkyvää takkaa. En tiedä kuka sen on suunnitellut ja toteuttanut, mutta vaikka se joskus olisikin ollut hieno, ei ole enää. Se rapisee ja on muutenkin aika karmiva. Pahoittelut tekijälle, jos joskus satut lukemaan tätä. Juuri nyt ei ole suunnitteilla uusia sitä, joten pitää kestää se. Se kuitenkin mitä ilmeisemminkin toimii, joten edes jotain positiivista.

Ainiin, isän lippalakkikokoelma lähtee hirven sarvista heti kun saadaan sille vaatekaappi peräkamariin. Ikkunanpuitteiden maalaus, listat ja tavaroiden järjestely taitavat olla pääjuttu takkahuoneen kohdalla.




Peräkamariin tulee vaatekaappi isän hirvestyskamppeille (ja sille lippalakkikokoelmalle). Uudet tekstiilit ja seinälle koulussa tulostamani suuri juliste (joka kehystetään). Toki myös listat laitetaan tännekin ja tuota ikkunaa eristetään vähän lisää ja ikkunanpuitteet maalataan.

Että sellaista tänään. Kyllä siitä vielä hyvä tulee. Näiden vaiheiden jälkeen sisäremontti on valmis ja päästään vihdoin ulkopuolen ja pihan kimppuun. Menee varmaan ensi vuoteen.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Operaatio mökkiremontti: Makuuhuoneiden väliseinien rakentaminen

Tänään lähti käyntiin mökkiremontti tämän kesän osalta. Eilen suunniteltiin jo, että mitä tehdään ensin ja käytiin läpi, että mitä kaikkea siis pitääkään tehdä. Tänään sitten aloitettiin jo yhdeksältä aamulla työnteko.

Aloitimme makuuhuoneiden seinien ja ovien asentamisesta, sillä koimme sen järkevimmäksi ja isotöisimmäksi osaksi. Rakennusalalla opiskeleva serkkuni Miika on siis nyt tämän viikon ja ensi viikolla torstaihin asti meitä avustamassa seinien pystyttämisessä, sekä myös taloja rakentanut pappani on antamassa neuvoja meille. Itse seison lähinnä apuna pitämässä vatupassia tai lautoja pystyssä, äiti käy välillä kurkkimassa miten mikäkin homma tapahtuu ja mummo käy lakaisemassa sahanpuruja pois. Nämä ensimmäiset hommat saa mielellään hoitaa joku kokenut, ettei vaan kirjaimellisesti seinät kaadu meidän päälle. Minä ja äiti tehdään sitten ne viimeistelyt, eli maalaamiset ja sisustelut.

Tänään saatiin siis pystytettyä väliseinien tukirakenteet, sekä laitettua yksi ovi paikoilleen. Huomenna aletaan laittamaan paneeleita seiniin ja toisen makuuhuoneen ovi paikoilleen. Äiti ja minä lähdemme käymään Oulussa asioilla, mutta Miika ja pappa aikoivat jatkaa paneelien laittamista vielä silloinkin, pärjääväthän he ilman meitäkin. Tavoitteena olisi saada makuuhuoneiden seinät paneloitua huomenna, mutta saa nyt nähdä. Miika kyllä väitti sen olevan suht nopeaa puuhaa, joten jonkinlainen valopilkku tavoitteen saavuttamisessa on.

Lähtötilanne oli tänään tällainen:



Tässä välitilannetta kun ensimmäisen kuvan seinän paneelit on irrotettu (siihen laitetaan uudet jotka menee samaan suuntaan, edelliset meni sekaisin):



Ja alla olevassa kuvassa on se mihin päästiin, tosin laitettiin vielä ovi tuohon vasemmalle valkoisiin karmeihin. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Päivittelen seuraavan kerran sitten kun ollaan saatu vähän enemmän aikaiseksi, eli varmaan ensi viikolla. Tämä viikko on niin kiireinen muidenkin juttujen takia, viikonloppuna menen yläasteen luokkakokoukseen, joten olen mökiltä pois koko viikonlopun. Innolla odotan mitä muut saavat täällä sillä aikaa tehtyä. :)


torstai 21. toukokuuta 2015

Operaatio mökkiremontti: Keittiön suunnittelua

Päästään mökkiremontin suunnittelu -postauksissa osaan kolme, joka on keittiö. Luulin, että emme tänä vuonna tekisi rahanmenon vuoksi keittiötä vielä kunnolla, mutta äiti yllätti ja kertoi ottaneensa isän kanssa remonttilainaa, joten keittiö tehdäänkin jo nyt. Onneksi minun ei kuitenkaan tarvitse yksin suunnitella kaikkea, vaan äiti on apuna, sillä mulla ei ole minkäänlaista hajua mitä kaikkea keittiöön tarvitaan. Äiti on suunnitellut meidän koti-kodinkin keittiön (remonttimiehen avulla tietysti), joten hänellä on kokemusta.

Tietysti tiedän, että kaappeja tarvitaan, mutta miten ne suunnitellaan ja millaiseksi äiti haluaa mökin keittiön (hänhän siellä enimmäkseen ruokaa on tehnyt tähänkin asti), siitä minulla ei ole hajuakaan. Keskustelimme viime Oulu-reissullani äidin kanssa keittiöstä ja tulimme siihen lopputulokseen, että laitamme keittiöön alakaapit ja yhden yläkaapin tiskikaapiksi, muuten yläkaappien tilalle tulee avohyllyjä. Jääkaappi uusitaan myös ja suunnittelimme jo sille paikkaakin (uusi jääkaappi tulee olemaan iso, entinen on sellainen puolikas), mutta emme vielä tulleet kunnolliseen lopputulokseen. Sitä pitää vielä miettiä.

Tiskiallasta ja hanaa ei meidän keittiöön tule, jonkinlainen tiskipöytä luultavasti kuitenkin, niinkuin edellisessäkin oli. Juoksevaa vettä ei mökkiin tule vaan vesi haetaan yhä kaivosta vateihin tiskausta varten. Tietystihän olisi helpompaa jos olisi juokseva vesi, mutta kyllä se tuo jonkinlaista mökkitunnelmaa kun pitää hakea vesi kaivosta (ja huomattavasti halvemmaksi tulee remontti kun ei pidä alkaa vetämään putkia).

Aion myöskin piirtää koko pohjapiirustuksen uudelleen, koska emme teekkään keittiöstä U:n muotoista, vaan L:n, jottei tule liian ahdasta.

Koska olen tunnetusti keräillyt sisustusjuttuja talteen myöskin keittiötä varten, väritetäänpä tätä postausta nyt niillä:



Ensimmäisen kuvan tuotteet ovat kaikki Ikeasta. Ylhäällä esimerkki avohyllyistä, Ikean LACK seinähyllyt ovat kivoja, mutta toisaalta tykkäisin kyllä jos kannattimet olisivat näkyvillä. Hyllyistä tulee kuitenkin valkoisia, koska niille laitettavat astiat ovat sitten värikkäitä (ei ole niin sekava).

Hyllyn alapuolella on FINTORP tanko, joka on musta. Ajattelin, että mustat yksityiskohdat toisivat vähän ryhdikkyyttä. Toinen musta asia mihin ihastuin kovin, ovat nuo FÅGLAVIK vetimet.

Kaappien ovista tulee valkoiset, tykkään kovasti noista KROKTORP ovista, jotka näyttävät, että olisi kapeita lautoja vierekkäin. Mustat kahvat sopisivat niihin kivasti.

Lamppuja en oikeastaan ole sen kummemmin ajatellut, mutta törmäsin Ikean nettisivuilla tuohon kivanväriseen FOTO kattolamppuun, joita ajattelin laitettavaksi kaksi kappaletta ruokapöydän yläpuolelle (ne on ilmeisesti sen verran pieniä, että yksi ei riitä). Toteutus sen sijaan on vielä vähän jäissä, pitää kysellä äidiltä ja sähkömiessukulaiselta onnistuuko.

Tuo porrasjakkara vilahti jo jossain aiemmassakin postauksessa, kyseessä on BEKVÄM -niminen tuote, jollaisen ajattelin ostaa ja maalata keltaiseksi! Keltaiset yksityiskohdat = ♥



Toisessa kuvassa sen sijaan löytyy pääosin Jyskin tuotteita. ANNO:n patakintaan löysin kuitenkin Kodin1:n nettisivuilta. Se on niin sievän värinen, joten miksi ei (ja hei, 3€ näyttää olevan hinta).

Kivanvärisiä kynttilöitä löytyy Jyskistä, KRESTER on noiden ylempien nimi ja ARILD alempien.

Juuri oikean värinen vahakangas pöytäliinaksi löytyy myöskin Jyskistä, FLEUR on sen nimi ja se on tosi sievä! Vielä kun löytyisi joku kiva kangas tuolien päällisiin ja piiansängyn patjaan.

Noita puulaatikoita oon katellut vähän sieltä täältä, nuo kyseiset yksilöt on Jyskistä ja suunnittelin vähän jos ostaisi noita puunvärisiä ja maalaisi ne jollain värillä (kuten keltaisella). ASLAK on muuten noiden tuotenimi.



Tällaista tällä kertaa. Vielä on paljon mietittävää, mutta luulen, että saan vastauksia kysymyksiini remontin edetessä. Aloitamme remontin varmaankin makuuhuoneiden välisestä seinästä, joten keittiöllä ei ole vielä niin kiire (eikä sisustusjutuilla muutenkaan). En malta odottaa, remontti alkaa jo 1. kesäkuuta! :)

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Operaatio mökkiremontti: Makuuhuoneiden suunnittelua

Ennen mökillämme ei ollut oikein virallisia makuuhuoneita, vaan sänkynurkkauksen lisäksi levitettäviä sohvia oli ripoteltu ympäri mökkiä. Toki jatkossakin sohvia tulee olemaan, mutta saadaan kuitenkin myös rajattua kaksi virallista makuuhuonetta, joihin molempiin on erillinen ovi! Vanhan ja tulevan pohjapiirustuksen voit katsoa edellisestä postauksesta.

Eteisestä vasemmalla puolella sijaitsevaan makuuhuoneeseen tulee vanhoista huonekaluista kaksi yhdenhengen sänkyä huoneen molemmin puolin, valkoinen entinen liinavaatekaappi lelukaapiksi, kaikki tuhannet lelut laatikoineen, sekä mahdollisesti nojatuoli. Lattialle vielä joku kiva matto ja sänkyjen päälliset ja koristetyynyt uusiksi, niin muutos on valmis.

Värimaailmaksi olen ajatellut jotain turkoosia, joko siniseen tai vihreään taittavaa, pitää katsella vähän vaihtoehtoja. Laitoin tähän kollaasiin jotain kivoja mitä löysin esimerkiksi Jyskin, Kodin1:n ja H&M:n sivuilta.


Jakardikudottu tyynypäällinen (vihreä & keltainen) - H&M | Kanvaasityynynpäällinen - H&M | Puuvillatyynynpäällinen - H&M

Toiseen makuuhuoneeseen sen sijaan tulee yksi levitettävistä sohvista (tummansiniviolettikankainen), jonka alle siihen kuuluva alulaatikko (jonne petivaatteita), tummapuinen neliön muotoinen pöytä, jossa on tummansininen liina (ja jonka päälle tulee äidin meri-aiheisia koriste-esineitä), tummapuinen lipasto työkaluille ym. sekalaisille tavaroille, sekä tummapuinen kirjahylly. Huoneen katonrajaan laitetaan luultavasti koko huoneen ympäröivä hylly, johon iskä saa asetella Roope Setä -kirjansa. Lattialle myöskin joku kiva matto ja sohvalle vielä pari koristetyynyä.

Värimaailma on tässä huoneessa pääosin tummansininen, mitä löytyy myös noista tyynyistä. Oon jotenkin tosi paljon ihastunut nyt noihin Jyskin tyynyihin, joissa on perhosia, lintuja ja kukkia postimerkkiaiheisella taustalla. Myös tuo karttapallo houkuttelisi, sopisi meriteemaankin kivasti.



Makuuhuoneiden lisäksi levitettävät sohvat löytyy vielä takka- ja olohuoneesta. Pitää myös yrittää keksiä paikka kahdelle isolle patjalle, menevät varmaankin ns. "lastenhuoneeseen" sänkyjen ja seinän väliin. Nukkumistila ei siis vähene, vaikka remonttia tehdäänkin (ei siis huolta kaverit, mahdutte kyllä kaikki Sonkkumökkeilemään).

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Operaatio mökkiremontti: Eteisen suunnittelua

Mökin eteinen on keittiön lisäksi ainoa huone, joka kokee totaalisen muodonmuutoksen. Siitä tulee yli puolet isompi kuin ennen ja se laitetaan ihan kokonaan uusiksi. Vanha eteinen oli käytävämäinen, suorakaiteen muotoinen, pieni ja ahdas, eikä siellä ollut mitään muuta kuin naulakot hattuhyllyineen, matto, seinässä jotain muovisia säilytyspussihärdellejä ja paljon kenkiä. Alla olevasta pohjapiirustuksesta näkee millainen pohjaratkaisu oli ennen (kuva ei ole mittakaavassa).



Nyt siis tilanne on eteisen osalta se, että purimme viime kesänä tuon keittiön (K) ja eteisen (E) välisen seinän ja tietysti myös tyhjensimme keittiön ja eteisen tavaroista, sekä lakaisimme sahanpurut pois. Muuta eteiselle ei ole vielä tehty. Eteinen tulee siis jatkossa olemaan noiden K- ja E-kirjainten alueen kokoinen.

Työvaiheet

Mitä sitten ensin tehdään? Tai mitä kaikkea on vielä edes tehtävä? Keittiön puolella ei ollut seinäpaneeleja alunperin ollenkaan, joten ensin täytyy laittaa uudet paneelit seiniin. En tiedä vielä laitammeko jotain eristettä seinien väliin, pitää kysyä sitä pomolta (eli äidiltä). Lisäksi peitämme tuon keittiöstä ruokailuhuoneeseen menevän oviaukon, sekä poistamme tuon eteisestä olohuoneeseen menevän oven ja peitämme oven poistosta syntyvän aukon. Uusi kulku eteisestä tuonne olohuoneen puolelle tulee olemaan tuosta kauemmasta oviaukosta, jota vähän suurennetaan. Alla vielä havainnollistava kuva (kuva ei ole mittakaavassa ja siinä on muutenkin vielä vähän vikaa).



Seinien rakentamisen jälkeen ne maalataan samalla valkoisella, millä maalasimme viime kesänä muita seiniä. Lattia hiotaan ja maalataan vaalealla harmaalla (mikäli taas suunnitelmat ei muutu, olemme palloilleen uuden laminaatin laittamisen ja vanhan lattian hiomisen ja maalaamisen välillä jo jonkin aikaa). Mitä pitää muistaa huomioida? Se, että vanhan keittiön kohdalla on kellariluukku, jonka avausrinkulaan jokainen vuorollaan kompastuu. Pitää siis muistaa joko vaihtaa kansi kokonaan tai poistaa rinkula ja kehittää jonkinlainen muu mekanismi luukun aukaisuun. Kaiken tämän jälkeen onkin aika alkaa suunnittelemaan sisustusta.

Sisustus

Vanhoista huonekaluista eteiseen on tulossa suurehko valkoinen liukuovinen kaappi, jossa säilytettiin aiemmin toisella puolella "kuivaruokaa" ja toisella puolella äidin ja isän vaatteita. Jatkossa siellä säilytetään pelkästään vaatteita. Kaapin lisäksi suunnittelin, että kunnostaisimme vanhat hattuhyllylliset naulakot, maalaisimme ne ja ottaisimme taas käyttöön. Lisäksi olisi kivaa saada eteiseen jonkinlainen penkki, missä olisi säilytystilaa ja minkä päälle voisi istua sitomaan kengännauhoja. Kuistilla on yksi papan tekemä arkku, pitää katsoa pystyisikö siitä kunnostamaan sisäkäyttöön sopivan penkin. Sitten tarvitaan kenkätelineitä, matto tai pari, sekä jonkinlainen peili. Kattolampusta en vielä tiedä laitetaanko se vaihtoon vai ei. Tällä hetkellä ei tule muuta mieleen, mutta onhan tuossa jo kaikki oleellinen.

Laitoin kollaasiin esimerkkejä minkä tyylisiä olisi hakusessa, mutta luulen, että tällä budjetilla päädymme vain kunnostamaan vanhaa (mikä ei sekään ole huono juttu). Ja ei, eteisestä ei tule noin tylsän värinen, matoista tulee värikkäämmät ja mikäli jokin penkki sinne hankitaan niin sen päällä olevan patjan kankaasta tulee värikkäämpi. Eli tekstiileillä väriä. :)



torstai 19. maaliskuuta 2015

Esimakua tulevasta

Kuten aiemmin mainitsin, me jatketaan kesällä meidän mökin remonttia. Oon siitä niin mielissäni, että oon suunnitellut sitä ihan mielissäni tutkimalla Pinterestiä ja keksimällä toteutettavissa olevia ideoita sieltä löytyvien inspiraatiokuvien perusteella. Isoin mietintämyssyn alla oleva juttu on ollut keittiö, jota ei edes välttämättä vielä (aika todennäköisesti ei) remontoida kunnolla, koska raha ei kasva puussa. Oon kuitenkin halunnut miettiä jo kaikkia mahdollisuuksia, mitä sinne voidaan ehkä joskus tehdä.

Keittiön lisäksi oon toki pohtinut myös muiden huoneiden sisustusta ja huonekalujen paikkoja. Päätin jo aiemmin mitkä huonekalut kuuluvat mihinkin huoneeseen, mutta nyt olen miettinyt myös tarkemmin huoneiden väriteemoja ja muuta huoneissa vallitsevaa tyyliä. Kuten olen jo aiemmin maininnut, meidän budjettimme ei ole järin suuri. Emme aio vaihtaa huonekaluja uusiin vaan käytämme jo olemassaolevia, joita mahdollisesti piristämme uusilla tekstiileillä tai maalilla. Olen haaveillut yli budjetin, mutta haaveiluani emme aio toteuttaa sellaisenaan, vaan otamme siitä vaikutteita, jotka on toteutettavissa pienellä hinnalla.

Jotta koko postaus ei jää pelkäksi selittelyksi, päästään itse aiheeseen.

Keittiöön oon miettinyt, että ois kiva laittaa sinne avohyllyjä, joille vois laittaa kaikkia kivoja käyttöesineitä, mausteita ynnämuita. Värimaailma on vielä vähän hakusessa, mutta seinät ja katto ovat valkoiset, lattiasta tulee vaaleanharmaa ja haluaisin sinne jotain keltaisia yksityiskohtia, kuten vaikka ylläolevassa kuvassa olevan keltaiseksi maalatun Ikean Bekväm -porrasjakkaran. Lisäksi mietin, että joko mintunvihreä tai joku vaalea turkoosi olisi kiva väri tekstiileissä; ruokapöydän tuolien istuinosat ja piiansängyn punainen patjanpäällinen kaipaavat kipeästi vaihtoa. Verhot voisivat olla joko valkoiset tai sitten niissäkin voisi olla samoja sävyjä kuin istuimissa.

Yllä värisuunnitelmia, jotka luultavasti kokevat vielä muutoksia (ainakin keittiön osalta).

Ylläolevassa kuvassa on mökkimme pohjapiirrustus ei-mittakaavassa. En myöskään ole mitannut vielä kaikkien seinien pituutta, mutta saa tuosta edes jonkinlaisen kuvan siitä, mitä on suunnitelmissa. Pahoittelen piirrustustaitoja (tai niiden puutetta). Eikö ole hieno 3D-tuoli tuolla eteisessä? Eteinen on muuten vielä tosi kesken suunnittelun osalta, pitää vähän miettiä vielä mitä me sinne halutaan.

Tuo "värilastu" tai miksi noita sanotaankaan, on väri, jota käytin viime kesänä maalatessani lipaston, pienen kapean laatikostoasian ja leikkimökistä löytyneen matalan jakkaran. Mikäli se on vielä kunnossa, voisi sillä maalata jotain.

Tuo kirstu on ihana, tykkään tosi paljon kaikista kirstuista/arkuista, mutta huono puoli niissä on, että ne maksaa maltaita. Meidän mökin patiolla kuitenkin on tietääkseni papan tekemä arkku, joka on vaaleansininen. Tällä hetkellä se ei sovi yhtään paikalleen, koska mökkimme on ulkoa erittäin ruman värinen ruskea, mutta mietin josko se olisi kunnossa ja sen voisi siirtää sisälle ja mahdollisesti maalata erillä värillä tai pitää sellaisenaan. Tietysti sen voi pitää siinä patiollakin ja kun mökki maalataan uudelleen eri värillä niin sitten se sopisi paikoilleen.

Ihastuin noihin koristetyynyihin Sotkassa jo silloin kun kävimme katselemassa sohvaa tänne Tampereelle, joten leikkasin ne sitten lehdestä mukaan tähän suunnitteluun.

Sellaista pohdiskelua tällä kertaa! Tämä tyttö painuu nyt nukkumaan, että jaksaa huomenna leikellä vaalimainoksia, joita tänään painettiin.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Operaatio mökkiremontti: Missä mennään?

Kuten edellistä blogiani lukeneet tietävät, teimme äitini kanssa viime kesänä remonttia vanhempieni mökillä. Tavoitteena on siis saada remontoitua mökki sisäpuolelta ensi kesän loppuun mennessä mahdollisimman halvalla, jonkinlaista pientä pintaremonttia siis. Viime kesänä minua ja äitiä avustivat iskä, Annukka, sähkömiessukulainen Jukka, sekä henkisenä tukena toimivat mummo ja pappa. Ensi kesänä auttamaan tulee (toivon mukaan) serkkuni Miika, joka opiskelee talonrakennusta ammattikoulussa.

Mitä sitten on jo tehty ja mitä on tekemättä?

Saimme viime kesänä purettua sisäseiniä, maalattua seinät ja katon valkoisella eteistä lukuunottamatta, suunniteltua kattolamppujen, pistorasioiden ja katkaisijoiden uusia paikkoja, sekä vaihdettua huoneet uusille paikoilleen. Eteinen on vielä täysin alkutekijöissään, sekä uusien huonejärjestysten muututtua väliseinät puuttuvat.

Viime kesänä kirjoitetuista vaiheista voit lukea alla olevista linkeistä:

Mökkiremontin suunnittelua
Lähtötilanne mökillä
Makuuhuone 1 - katon ja seinien maalaaminen
Makuuhuoneiden maalausta
Takkahuoneen maalausta & seinien purkamista

En näköjään ole tehnyt postausta siitä miltä remontti nyt viimeisimpänä näyttää, mutta laitan sitten kesällä taas lähtötilanne-kuvan kun aloitamme remontin. :) Allaolevassa kuvassa entinen ruokailuhuone-lastenhuone ennen remonttia ja maalauksen jälkeen. Tuohon paikalle tulee siis kaksi makuuhuonetta ensi kesän aikana.


Tänä kesänä olisi siis tarkoitus rakentaa väliseinät niin eteiseen kuin makuuhuoneidenkin välille ja maalata ne, maalata ikkunankarmit, asentaa makuuhuoneiden ovet, sisustaa huoneet jotenkin järkevästi, asentaa uusi lattia joka huoneeseen (tai hioa ja maalata edelliset lattiat) ja ainakin miettiä keittiönurkkauksen uutta ilmettä.

Tulevan kesän tavoitelista näyttää ihan hirmu pitkältä, joten saa nähdä siirtyykö remontin valmistuminen taas eteenpäin. Ei tässä mikään kiire ole kun pikkurahalla työtä tehdään. Saa nähdä keretäänkö tekemään lattiaa tai keittiönurkkausta, mutta väliseinät ja eteinen olisi hyvä saada valmiiksi, että päässään remontissa eteenpäin. Varmaan sitten joskus ulkoremontin osuessa ajankohtaiseksi lisätään toiseen makuuhuoneista myös ikkuna.

Nyt ainoa mitä voin tehdä etukäteen remontin hyväksi on suunnitella huoneiden sisustuksia, etsiä ideoita keittiöön, tutkailla nettikirppisten valikoimaa keittiökaapeissa, tehdä laskelmia kustannuksista, etsiä laminaattilattiavaihtoehtoja ym. Eli lyhyesti sanottuna suunnitella ihan kaikkea.