Näytetään tekstit, joissa on tunniste TOIVEITA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TOIVEITA. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. heinäkuuta 2018

Alkovi – ideointia ja haaveilua tulevasta sisustuksesta

Kun miettii alkovillisen yksiön sisustusta perinteisestä näkökulmasta, yleensä alkoviin laitetaan sänky. Minun tapauksessani näin ei kuitenkaan käynyt, sillä sänkyni on täsmälleen saman levyinen kuin alkovi (160 cm). Sänky olisi periaatteessa mahtunut alkoviin juuri ja juuri, mutta yksi pistorasioista olisi pitänyt poistaa tai sänkyä korottaa yli 30 senttimetrin korkeuteen, joten jätin homman tekemättä. Sen sijaan olen jopa nauttinut alkovini sisustamisesta, sillä se on kuin toinen erillinen huone.

Alkovi on kokenut muutoksen jos toisenkin tämän lähes puolentoista vuoden aikana kun olen tässä asunnossa asunut, se on ollut laittautumistila, työhuone ja jopa kerran makuuhuone (sänkyni koostuu kahdesta 80 cm sängystä, joten nostin toisen niistä pystyyn ja nukuin vain toisella). Tällä hetkellä sen voisi sanoa olevan työhuone, vaikka kutsunkin sitä välillä myös kirjastokseni. Alla olevassa kuvassa alkovin tämän hetken tilanne siivoamattomana ja kaunistelemattomana.



Tarkoituksenani olisi siis rahatilanteen salliessa panostaa seuraavaksi tämän tilan sisustukseen. Haaveissani olisi ostaa muutama uusi huonekalu, mutta lisäksi hyödynnän jo olemassa olevia. Ensimmäisenä ostoslistalla on selkänojallinen tuoli, sillä asunnossani ei ole ainuttakaan sellaista, ja selkäni kärsii kun joudun jatkuvasti tekemään asioita jakkaroilla tai sängyllä istuen.

Kuten kuvasta näkyy, meikkipöytäni ylettyy osaksi alkovin puolelle. Meikkipöydän vieressä on aiemmin tuunaamani kirpputorilta ostettu puhelinpöytä, joka minun olisi tarkoitus myydä jossain vaiheessa. En ole vieläkään saanut aikaiseksi vaihdettua istuimen kangasta, eikä minulla ole pöydälle käyttöä sitten kun olen saanut ostettua sen tilalle hyödyllisempiä huonekaluja.



Alkovin päädyssä on kirjahylly, jonka minä ja äiti löysimme kirpputorilta huokeaan hintaan. Se ajaa hyvin asiansa, joten jätän sen mieluusti alkoviin – tosin se varmaankin vaihtaa paikkaa sitten kun pääsen rymsteeraamaan. Järjestin sen tavarat aika vasta käydessäni niitä läpi, mutta en ole tyytyväinen aikaansaannokseeni, joten se pääsee jossain vaiheessa uudelleen järjestettäväksi.

Kirjahyllyä vasten nojaa Ylpeys ja ennakkoluulo -teemainen taulu, joka ei ole koskaan vielä päässyt seinälle, enkä tiedä pääseekö tässä asunnossa. En uskalla kiinnittää mitään pysyvää seiniin, sillä vaihdan mieltäni sisustuksen suhteen niin usein. Jonkinlainen taulukisko olisi kätevä esimerkiksi alkovin päätyseinään, mutta en ole semmoisia vielä sen paremmin tutkinut.

Työpöytänäni toimii Jyskin Auning, jonka ostin käytettynä haaveiltuani siitä ensin tovin. Hyvällä tuurilla kyseinen pöytä sattui olemaan myynnissä suhteellisen huokeaan hintaan hyvin lähellä lapsuudenkotiani, joten kävimme vanhempieni kanssa ostamassa minulle sen. Vähän aikaa sitten tuunasin pöytää vielä vähän marmorikuvioisella DC-fixillä, enkä ole katunut päätöstäni. Kirjahyllyn lisäksi myös työpöytä jää alkoviin. Työpöydän takana on vielä pieni pöytä, jonka päällä pidän tulostintani (ja näköjään vaikka mitä muuta epämääräistä tavaraa).

Mitä sitten haluan muuttaa alkovissa? Tein jonkinlaisen haavekartan ystäväni Paintin avustuksella. Näitä karttoja on mielestäni hauska tehdä, sillä ne selkeyttävät ajatuksia ja niiden avulla voi katsoa sopivatko huonekalut yhteen.



Jakkaran tilalle haluan selkänojallisen tuolin, kuten aiemmin mainitsinkin. Olen ihastellut kauan noita Jyskin STENLILLE-nimisiä ruokapöydän tuoleja, mutta törmäsin myös Ikean sivuilla tällaiseen LÅNGFJÄLL-työtuoliin, jota kävin viime Ikea-reissulla koeistumassa. Pidän tästä työtuolista, koska se on erilainen verrattuna perinteisiin pyöriviin työtuoleihin, mutta en ole aivan varma pidänkö sen muovisista yksityiskohdista. Istuimen kangas on sen sijaan ihana. Työtuolini kriteereissä ei ole pyöriviä renkaita, joten sen vuoksi tuo Jyskin tuolikin olisi oikein hyvä vaihtoehto. Lisäksi pidän Jyskin tuolista senkin vuoksi, että se on silloin tällöin alennuksessa (noin 70 euron hintaan), eikä näin ollen veisi minua vararikkoon. Ja rakastan sen maalaisromanttista tyyliä.

Sen lisäksi jo pitkäaikaisena haaveenani ollut mintunvihreä Ikean STRANDMON-nojatuoli olisi erittäinkin tervetullut asuntooni. Ihastuin siihen ensimmäisen kerran kun olin juuri aloittanut yliopiston (syksyllä 2016) ja kävimme parin kaverini kanssa Ikeassa. Olen miettinyt eri värivaihtoehtoja tummanvihreästä vaaleanharmaaseen, mutta aina todennut mintunvihreän olevan se oikea. En kuitenkaan ihan hirveästi tykkää nojatuolin alkuperäisistä jaloista (vaaleaa puuta), joten haaveissa olisi joko ostaa nuo mustat, jotka hienosti Paintilla asensin jo paikoilleen (heh), tai sitten tuunata noista alkuperäisistä kivemmat joko maalaamalla tai hiomalla ja lakkaamalla. Luultavasti tuunaaminen tulee halvemmaksi, sillä jostain syystä nuo vaihtojalat maksavat parikymppiä KAPPALE?! Toisen mallin nojatuolin vaihtojalat ovat neljä kappaletta yhteensä parikymppiä. Nojatuolin hinta on nyt myös pudonnut pysyvästi 249 eurosta 199 euroon, mikä piristää mieltäni kovin.

Nojatuolin kaveriksi löysin Jyskistä tuollaisen kivan mahalipastomaisen DALL-yöpöydän, johon on kiva laskea teekuppi samalla kun istuu nojatuolissa neulomassa (haaveilin tästä istuessani nojatuolia astetta epämukavammalla puhelinpöydän tuolilla neulomassa). Yleensä olen ollut valkoisten tai muuten vaaleiden huonekalujen ystävä, mutta jokin tässä yöpöydässä iski minuun ja rajusti. Tason vaalea puu ei myöskään häiritse – päin vastoin – sillä se on erisävyinen vaalea kuin esimerkiksi nojatuolin alkuperäisten jalkojen sävy. Yöpöydän vetolaatikoiden kahvat ovat melko samanlaiset kuin asunnossani olevissa Laitalan huonekaluissa, joten plussaa siitäkin! Yöpöytä on myös silloin tällöin alennuksessa 40 euron hintaan (normaalihinta 99 euroa), joten pitänee muistaa hyödyntää tarjous silloin kun se on voimassa.

Lukulampuksi suunnittelin jotain tuollaista Ikean RANARP-valaisimen tyylistä lattiavalaisinta, jossa on vähän vanhan ajan tuntua. Tykkään valaisimen mustasta väristä ja kullanvärisistä yksityiskohdista, eikä hintakaan ole päätä huimaava.

* * *

Haaveilemani sisustus saattaa tuntua hieman sekalaiselta, mutta sellainen tyylini on ollut aina. Pienillä yksityiskohdilla huonekalut saa kuitenkin kivasti sovitettua yhteen. Tärkeimpänä olen aina pitänyt sisustuksessani sitä, että itse tykkään olla kotona. En tykkää mennä täysin muodin mukana, vaikka välillä innostunkin muotivirtauksista ja itselleni uusista asioista. Tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa, mutta ihaninta omassa sisustuksessa on se, kuinka paljon iloa se tuottaa. Sitten kun joku asia tai huonekalu ei enää tuota niin paljon iloa kuin haluaisi, on aika laittaa se kiertoon. Tai näin ainakin on itselleni oikein.

Haavekartan kuvat: Jysk STENLILLE-tuoli, Jysk DALL-yöpöytä, Jysk AUNING-työpöytä (ei myydä enää), Ikea STRANDMON-nojatuoli, Ikea STRANDMON-vaihtojalat, Ikea LÅNGFJÄLL-työtuoli, Ikea RANARP-valaisin, Ikea GERSBY-kirjahylly.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Unelmieni puutarha | The garden of my dreams

Innostun välillä uusista sisustustyyleistä, mutta siinä missä nämä uudet innostukset laantuu, maalaisromanttisuus pysyy aina mukana. Minulle täydellinen puutarha on jotain mihin törmää Englannin maaseudulla. Se on sekoitus suuren kartanon puutarhaa, villiintynyttä niittyä ja salaperäisyyttä. Puutarhassa voi olla tasaisia ruohokenttiä, hiekka- ja sorapolkuja, sekä tyylikkäitä istutuksia, mutta myös niittykukkia, valtavia vanhoja runsaslehtisiä puita ja salaisia piilopaikkoja pensaissa. Myös erilaiset betoni- ja vesiaiheet, sekä valkoiset valurautakalusteet kuuluvat unelmieni puutarhaan. Ja kuten huomata saattaa, unelmieni puutarha on pinta-alaltaan valtava.

Even though there are many beautiful decoration styles that I like, romantic country style is the one that I love. For me, the perfect garden means something that you can see in the English countryside. It is a combination of an estate's garden, a wild meadow and mystery. There can be flat lawns, sand and gravel footpaths and stylish plantings, but also meadow flowers, huge old trees with a lot of leaves and secret hiding places in the pushes. There are also different concrete and water features, as well as white cast iron furnitures. And as you can notice, the garden of my dreams has a huge surface area.


Tällaisen puutarhan saaminen vaatisi uurastusta ja jonkinlaisen summan rahaakin, unohtamatta sitä seikkaa, että tällä hetkellä asun vanhempieni nurkissa ja ainoa tulonlähteeni on Kela. Pitäisi siis ensin olla talo, jos haluaisi alkaa puutarhaa toteuttamaan, mutta koska jossain vaiheessa elämää olen mitä luultavamminkin talon hankkimassa, voin ihan hyvin jo nyt aloittaa suunnittelun. Eikö sitä sanota, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Having a this kind of garden demands hard work and some amount of money, not forgetting that I live with my parents at the moment and the only place I get money is Kela. You should first have a house, if you wanted to start decorating your garden. But because at the some point of my life I am probably going to buy a house, I can start to design it already. As they say, well planned is half done.

 © Anguskirk, license cc by-nc-nd 2.0

En ole koskaan ostanut mitään Hobby Hallista, enkä ollut edes vieraillut heidän sivullaan ennen kuin lempisnäppääjäni Peeta (joka kirjoittaa RAW Design blogia) alkoi päivittämään Hobby Hallin Instagram-tiliä. Peetan lisäämissä kuvissa oli muutamia kivoja tuotteita, joten päätin sitten käydä tutkailemassa joskos sieltä sivuilta löytyisi jotain mitä kelpuuttaisin omaan puutarhaani.

Valitettavasti en voi laittaa kyseisistä tuotteista kuvia tänne blogini puolelle, sillä ne on suojattu tekijänoikeudella. Tämä ei siis ole yhteistyöpostaus eivätkä linkit ole mainoslinkkejä! Linkkejä klikkailemalla pääsee kuitenkin katsomaan, minkälainen tuote on kyseessä. Laitan kuvituskuviksi kuitenkin joitain kivoja kuvia, joissa on jotain, mitä unelmieni puutarhaan haluaisin.

I have never bought anything from Hobby Hall but now I chose some nice garden decors that I would like to have in my future garden. This is not a collaboration post and the links are not commercial links! Clicking the links you can see what kind of decorations and furnitures I would choose.


Antiikinvalkoinen valurautainen Mimi-puutarhapenkki 99,90€ on ihanan romanttinen ja olen jo pitkään haaveillut vastaavanlaisen hankkimisesta (tulevaan) puutarhaani. Myöskin valurautaiset Rosarie-puutarhakalusteet, pöytä ja 2 tuolia 159,00€ ovat aivan täydelliset, ehkä jopa vielä täydellisemmät kuin tuo penkki! Rakastan ruusukuviointia. Pöydän kansi on valualumiinia.

Antique white cast iron Mimi garden bench 99,90€ is lovely romantic and I have dreamt a long time that I want to get that kind of bench to my (future) garden. Also cast iron Rosarie garden furniture, a table and 2 chairs 159,00€ are the most perfect furnitures, perhaps more perfect than that bench! I love that rose pattern.

Koska valurauta on tunnetusti kovaa materiaalia, kaipaavat nuo kalusteet vähän pehmikettä. Pidän kovasti mintunvihreästä värimaailmasta ja pastellisävyistä muutenkin, joten esimerkiksi Martinex Ornament-tyynynpäällinen 19,90€ ja -huopa 49,90€ (väri aqua) kelpaisivat puutarhaani oikein hyvin.

Because cast iron is hard material, you will need something soft on your furnitures. I like a lot about mint green and other pastel colors, so I would take Martinex Ornament pillow case 19,90€ and Ornament blanket 49,90€ (color aqua) to my garden.

Koriste-esineet tuovat kivaa ilmettä myös puutarhaan. Valurautapöydälle sopisivat esimerkiksi Villeroy & Bochin Mariefleur Spring -maljakko 25,90€ (kanta-asiakastarjous), saman sarjan pupunmuotoiset suola- ja pippurisirottimet 28,90€ (kanta-asiakastarjous) tai saman sarjan soikeat kulhot 2kpl / 52,90€ (kanta-asiakastarjous).

Small decoration items bring the nice look in the garden as well. Villeroy & Boch's Mariefleur Spring vase 25,90€, the same serie's bunny shaped salt and pepper shakers 28,90€ or the same serie's oval bowls 2 piece / 52,90€ would fit nicely on the cast iron table.

Ihastuin myös kovasti Kotimo Designin kynttilöihin. Kivoimpia olivat Ruusut-, Perhoset-, Valkovuokot- ja Vuohenputki-kynttilät (3kpl paketti 15,90€).

I also crushed a lot of Kotimo Design's candles. The nicest were Roses, Butterflies, Wood anemones ja Goutweed candles (3 piece / 15,90€).




Halusin kokeilla miten onnistun tekstin kääntämisessä englanniksi ja ihan hyvin suoriuduin omasta mielestäni, vaikkakin joissakin kohdissa piti vähän miettiä prepositioita ja sanajärjestyksiä. Asiaa ei auta yhtään tämä kellonaika minä päätin postauksen kirjoittaa loppuun, mutta päätin kuitenkin nyt julkaista tämän ilman sen kummempaa oikolukua. Toivottavasti tästä ymmärtää edes jotakin! Sanakirja oli suuri apu vaikeimmissa sanoissa, mutta ei minun sitä tarvitse enää käyttää yhtään niin paljon kuin lukioaikoina. Pitemmittä puheitta, hyvää pääsiäistä nyt vielä kerran kaikille!

I hope you understand something about my English translations. I wanted to try how hard it could be to translate almost every word. It took a lot time, but I might do it again sometimes. Have a nice easter every one!

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Operaatio mökkiremontti: Makuuhuoneiden suunnittelua

Ennen mökillämme ei ollut oikein virallisia makuuhuoneita, vaan sänkynurkkauksen lisäksi levitettäviä sohvia oli ripoteltu ympäri mökkiä. Toki jatkossakin sohvia tulee olemaan, mutta saadaan kuitenkin myös rajattua kaksi virallista makuuhuonetta, joihin molempiin on erillinen ovi! Vanhan ja tulevan pohjapiirustuksen voit katsoa edellisestä postauksesta.

Eteisestä vasemmalla puolella sijaitsevaan makuuhuoneeseen tulee vanhoista huonekaluista kaksi yhdenhengen sänkyä huoneen molemmin puolin, valkoinen entinen liinavaatekaappi lelukaapiksi, kaikki tuhannet lelut laatikoineen, sekä mahdollisesti nojatuoli. Lattialle vielä joku kiva matto ja sänkyjen päälliset ja koristetyynyt uusiksi, niin muutos on valmis.

Värimaailmaksi olen ajatellut jotain turkoosia, joko siniseen tai vihreään taittavaa, pitää katsella vähän vaihtoehtoja. Laitoin tähän kollaasiin jotain kivoja mitä löysin esimerkiksi Jyskin, Kodin1:n ja H&M:n sivuilta.


Jakardikudottu tyynypäällinen (vihreä & keltainen) - H&M | Kanvaasityynynpäällinen - H&M | Puuvillatyynynpäällinen - H&M

Toiseen makuuhuoneeseen sen sijaan tulee yksi levitettävistä sohvista (tummansiniviolettikankainen), jonka alle siihen kuuluva alulaatikko (jonne petivaatteita), tummapuinen neliön muotoinen pöytä, jossa on tummansininen liina (ja jonka päälle tulee äidin meri-aiheisia koriste-esineitä), tummapuinen lipasto työkaluille ym. sekalaisille tavaroille, sekä tummapuinen kirjahylly. Huoneen katonrajaan laitetaan luultavasti koko huoneen ympäröivä hylly, johon iskä saa asetella Roope Setä -kirjansa. Lattialle myöskin joku kiva matto ja sohvalle vielä pari koristetyynyä.

Värimaailma on tässä huoneessa pääosin tummansininen, mitä löytyy myös noista tyynyistä. Oon jotenkin tosi paljon ihastunut nyt noihin Jyskin tyynyihin, joissa on perhosia, lintuja ja kukkia postimerkkiaiheisella taustalla. Myös tuo karttapallo houkuttelisi, sopisi meriteemaankin kivasti.



Makuuhuoneiden lisäksi levitettävät sohvat löytyy vielä takka- ja olohuoneesta. Pitää myös yrittää keksiä paikka kahdelle isolle patjalle, menevät varmaankin ns. "lastenhuoneeseen" sänkyjen ja seinän väliin. Nukkumistila ei siis vähene, vaikka remonttia tehdäänkin (ei siis huolta kaverit, mahdutte kyllä kaikki Sonkkumökkeilemään).

torstai 8. tammikuuta 2015

Mää osaan nää nukkumiset ja valvomiset kyl

Heippatirallaa vaan. Tässä kirjottelen aamukuudelta postausta kun en jaksanut enää odottaa unentuloa. Maltoin kuitenkin odottaa jo kuutisen tuntia niin alkoi mennä jo vähän hermot ja totesin tossa vähän ennen kuutta sitten että ei se enää tänä yönä kerkeä tulla. Kohta pitäis nimittäin oikeastikin jo herätä ja lähtä kouluun. Mikään ei oo niin ärsyttävää kun se, että ite yrittää nukahtaa, mutta uni ei tuu, ja samalla vieruskaveri vetää hirsiä.

Taisin ehkä nukkua kahtena edellisenä yönä 18 tunnin yöunet ja tiistaina taisin olla kokonaiset kuus tuntia valveilla, hups. No mutta oon ollu taas (tai siis vieläki) sairaana, joten nukkuminen on ihan sallittua. Kohta on onneksi taas viikonloppu niin voi jatkaa unia (hehheh).

Saatiin me käytyä ruokakaupassa tänään, oli huisin hienoa pystyä ostaan juustoa, Ranch-sipsejä, kokista, kaakaojauhetta ja muita ylellisyyksiä joihin ei oo joka kerta varaa, saatiin nimittäin iskältä lahjakortti S-markettiin, jee kiitti isi oot paras! ♥ Ollaan myös tässä aina valveilla ollessa katottu Housea, Frendejä ja Serranon perhettä ku löysin kirppikseltä niitten ekoja tuotantokausia, superjee! Tapio on myös ollu sairaana, sillä tosin oiski alkanu vasta tänään tai siis eilen eli keskiviikkona koulu ku mulla alko jo maanantaina nii se ei oo ollu pois koulusta ku vasta päivän, mutta se ei oo nukkunu niin paljon ku mää. Sillä on joku sisäinen kello joka herättää sen ennen iltapäiväkuutta, mulla ei näköjään.

Innolla ootan kuinka kauan jaksan koulussa ennen ku alkaa väsyttää, nyt oon valvonu siis jo 12½ tuntia ja koulupäivän pituus on kasista neljään nii huhhuh ja oi voi.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

♥ 21. luukku - Viikon blogihaaste: Kirje joulupukille - joululahjatoiveet ♥

Ihanaa joulukuun 21. päivää! (huom. nyt vihdoin alan kirjoittaa nuo päivät numeroina enkä kirjaimina, alkaa tulla jo ihan liian pitkiä numeroita :D) Nyt on se päivä kun voi laulaa "kolme yötä jouluun on" ja se on totta. Tänään on tiedossa mun toiseksiviimeiset pikkujoulut, mutta ennen niitä on vielä yhtä ja toista tehtävää. Pitemmittä puheitta, aukaisen nyt tämän päivän luukun!

Luukun takaa paljastuu Blogitalli -blogiportaalin viikon haaste, joka on tällä kertaa kirje joulupukille, eli joululahjatoiveet. Tämän haasteen kilpailuun on aikaa osallistua vielä tämän päivän ajan, mutta aikarajan jälkeen voi toki tehdä vielä itse haasteen. :) Lisätietoa osallistumisesta löytyy täällä. Palkintona on tällä kertaa superhieno EquiRexin sponsoroima huppari!



Teinkin jo vähän aikaa sitten jonkinlaisen kollaasin siitä mitä voisin esimerkiksi haluta Hööksiltä itselleni, ja aionkin käydä ostamassa sieltä jotain mummolta saamallani joululahjarahalla. Sen lisäksi sain jo videokameran, joten en edes oleta saavani hirveästi muuta. Äiti kuitenkin mainitsi tänään jotain aiheesta sulle-ei-ole-hirveästi-joululahjoja-haluatko-vielä-jotain-voidaan-käydä-ostamassa, joten nyt sitten kovasti mietiskelen, että mitä haluaisin...



♥ suklaata, mieluiten Toffifeetä, koska se nyt vaan on parasta, sekä kettukarkkeja
♥ villasukat ja ehkä mahdollisesti uudet lapaset (sellaiset paksummat, ehkä joku fleecevuori), koska edellisissä on reikä ja ne on niin kuluneet
♥ jotain yllätyksellistä, mitä en olisi ikinä voinut edes ajatella haluavani
♥ vedenkeittimen, koska meillä ei ole ja se helpottaisi kovasti teeveden keittämistä (mulla on mielessä yks tietty mitä kävin kattoon Pirkkalassa jossai kodinkoneliikkeessä, se ois niiin sievä ♥)
♥ tulostin/scanneri/kopiokone, helpottaisi kun saisi tulostettua junaliput ja scannattua kelalle kaikki laput
♥ liput kevään Hevoset -messuille ja Helsinki Horse Fairiin (tai vaihtoehtoisesti rahaa lippuihin)
♥ joku uus lautapeli, esim. Scrabble tai Trivial pursuit

♥ kaikkein eniten haluaisin kuitenkin viettää iloisen ja ruoantäyteisen joulun mummolassa äitin, iskän, mummon ja papan kanssa (enkä pistäis pahitteeksi jos sinne ilmestyis myös muita, niinku esim. serkkuja ja meijän Tiia, mutta tänä jouluna se ei onnistu, joten toivon sitä sitte ens jouluksi!) :)

♥     ♥     ♥

Tällasia joululahjatoiveita mulla! Mitäs sulla?

♥     ♥     ♥

Parhain terveisin,

tiistai 25. marraskuuta 2014

Rakas joulupukki

Tiedän, että sain jo tosi kalliin etukäteisjoululahjan (videokamera, hinta noin 200€), mutta kun se oli kuitenkin halvempi kuin se mitä alunperin menimme katsomaan (ns. "bloggarikamera" hinta noin 400€), niin ajattelin silti toivoa vielä muutamaa juttua.

Koska Ouluun avattiin uuden Ideaparkin myötä Hööksin myymälä, toivoisin vähintään sen vuoksi lahjakorttia sinne (ei tarvitse enää sen vuoksi matkustaa Haaparantaan, säästyy bensakuluja ja rahat kun ei tule käytyä niin usein sitten Ikeassakaan), tai vaihtoehtoisesti esim. suoraan jotain alla olevaan kollaasiin laittamistani asioista. Ei, en ratsasta tai talleile säännöllisesti, mutta ajattelenkin noita ihan arkipäiväiseen käyttöön.

Kollaasin kuvat  © Hööks.fi


Lahjakortti (eri arvoisia) / Myssy Aska CRW 7,90€


Jonkinlaista neulepantaa oon tässä miettinyt, koska talvella jos haluis pitää hiuksia ponnarilla niin korvat jäätyy ilman pipoa ja pipo päässä näyttää sitten joko kaljulta tai/ja takaraivossa on pahkura. Tähän kollaasiin löysin Hööksin sivuilta kaksi pantavaihtoehtoa, toinen on tuo Spooksin ihan liian kallis, mutta tosi kivan ja lämpimän oloinen (fleecekangas päätä vasten) ja toinen on sitten JH Collectionin halvempi versio, jonka puoleen saatan ehkä kääntyä hintansa puolesta, ja siksikin, että en välttämättä tarvitsisi edes paksua versiota, koska ihan pakkasilla käytän pipoa.

Piposta tulikin mieleen, että vaikka niitä omistankin useita, olisi kiva saada jokin uusi tupsullinen versio. En osannut päättää noiden luonnonvalkoisen ja sinisen tekokarvatupsupipon väliltä kumpi olisi kivempi, mutta tuon kolmannen tupsupipon hinnalla saisin vaikka molemmat (kaksi kertaa). Tykkään kuitenkin tuon Spooksin pipon väristä tosi paljon ja se on sisältä fleeceä, mikä on tosi-super-hieno juttu, koska piposta lähtee idea jos siitä tuulee läpi.

Harmaa huppari olisi kiva, en omista kun (*alkaa miettimään ihan tosissaan*) kaksi mustaa hupparia (abihuppari ja melkein samanlainen kun hinkulakaverit tilas), kaksi KL:n hupparia (tummansininen karvareunuksisella hupulla ja ruskea peruskiva, jota käytän ihan liikaa) ja yksi yli-iso Adidaksen vihreä huppari. Melko monta joo, mutta käytän huppareita tosi paljon, eli osaisin kyllä arvostaa tuota CRW:n versiotakin. Harmaata hupparia mulla ei sitä paitsi ole muistaakseni ollut ikinä! (tai ainakaan pitkään aikaan.)

Uusi juomapullo olis kiva, onhan mulla toki se pinkki mun sukunimellä varustettuna, hyvin se toimii yhä, mutta olis kiva jos vois vaihdella välillä. Tuo ruskea laukku olis tosi kiva, musta nimittäin tuntuu aina että tohon mun nykyseen ei ihan mahdu kaikki mitä tarvin kun meen käymään Oulussa (tai varsinkaan sillon kun tuun sieltä takasin). Tuo nykyinen on hyvä lentokoneessa, mutta tää Hööksin ruskea ei ihan mahdu mitoiltaan käsimatkatavaraksi. Junamatkoilla se kuitenkin olisi sopivan iso. Plussaa hepoista.

Parkatakki. Joo, mulla on kyllä talvitakki, itseasiassa useampikin, mutta let me explain. Mun musta pitkä parkatakki, joka on palvellut hyvin jo monta talvea, alkaa tuntua kauhtuneelta ja ohuelta, eikä se palvele enää niin hyvin. Musta tuntuu, että siitä tuulee vähän läpi. Tiettyhän voin kerrospukeutua sen alle, mutta ois kiva jos talvitakki ois semmonen ettei niin tarvis tehdä, vaan se yks villapaita riittäis. Sitä vanhaa voi kyllä käyttää lauhemmilla keleillä, mutta heti jos on vähänkin kylmempi viima niin tuntuu, että kangistun. Sitten mulla on se keltainen karvareunushupullinen SYYStakki (tilattu Sheinsidelta joskus viime tai toissa talvena). Sillä tarkenee kyllä muutaman asteen pakkasella, mutta se on nimenomaan paksu syystakki, eli Suomen talvessa en sillä ihan lähtisi liikkumaan. Sitten mulla on mun laskettelutakki (tällä hetkellä Oulussa), joka on tosiaan sen verran ohut myös, että se sopii siihen lasketteluun (koska tulee lämmin kun liikkuu), sekä mun Horzelta tilattu talvitallitakki nimikkobrodeerauksella, mutta se on huputon ja käytän sitä vaan tallilla (ja sekin on Oulussa tällä hetkellä). Eli siis, kyllä mää selviän niillä vanhoilla takeilla (kun muistan kerrospukeutua), MUTTA uusi ois kiva. Huh, hirveä selitys.

Ja viimeisenä lisäsin kollaasiin tuon lahjakortin, koska no, sillä saisin ostettua edes jotain noista (jos joku siis sinne laittaisi rahaa).  Dear Santa (tai äiti, tai mummo, tai iskä, tai...) ♥♥♥

Parhain terveisin, joulua odottava