maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kun kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku!

Vaikka ihan kaikki ei mennytkään päin mäntyä, niin aika moni juttu kuitenkin. Olin sairaana maanantai-illasta perjantaihin, joten maanantaina talsin koulun jälkeen suoraan sohvalle missä vietinkin sitten melkein viikon (yöt nukuin kyllä sängyssä). Keskiviikko oli onneksi muutenkin vapaapäivä niin ei tullut kuin kolme poissaolopäivää koulusta. Perjantaina Tapio oli saunomassa kaverilla ja minä istuin jälleen sohvalla läppärin kanssa, kunnes päätin tutkia keittiön kaapit läpi joskos löytäisin jotain hyvää. Olin ihan siinä tiedossa, että meillä ei ole vehnäjauhoja, mutta kappas vain ne olikin laitettu väärään kaappiin! Pannukakkua! Sitä minä teen!

Maailman paras pannukakkuresepti löytyy googlettamalla ja olenpas laittanut sen aiemmin johonkin edelliseen blogiinikin, mutta kertaus on opintojen äiti niin tässä se taas tulee:


4 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
8 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g sulatettua margariinia (tai n. 1 dl öljyä, itse käytin oliiviöljyä)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito, munat, sekä sulatettu, jäähtynyt margariini (tai öljy). Kaada leivinpaperille uunipellille ja paista 200-225 asteessa noin puolituntia.


Margariinilla tehdessä tästä tulee jotenkin ilmavampaa ja pintaan tulee enemmän kuplia, siispä älä ihmettele jos tämä öljyversio näyttää eriltä kuin margariiniversio. Olisi tätä voinut myös pitää vähän kauemmin uunissa, mutta ei tämä raa'aksi jäänyt vaikka ei ihan ruskea olekaan. :)

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Hävitä 21 turhaa tavaraa -haaste

OrganizedClutterbug -niminen käyttäjä laittoi Youtubessa eteenpäin haasteen, jossa on tarkoituksena heittää pois 21 tavaraa, joille ei ole itsellä enää mitään käyttöä. Ne voi joko antaa eteenpäin jollekin joka niitä tarvitsee, tai sitten mikäli ne ovat rikki tai muuten käyttökelvottomia, ne voi heittää roskiin. Kuvasin itse videolle, mitkä 21 tavaraa hävitin.


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Keväisiä ikkunakoristeita

Bongasin eilen jostain internetin syövereistä Kosken kontu -nimisestä blogista ohjeen paperista tehtyihin ikkunakoristeisiin. Tänään mulla oli koulusta vapaata, koska alkoi lukukauden viimeinen jakso, jossa osalla on taas atto-aineita ja meillä lukion suorittaneilla enemmän vapaata (tähän on ilmeisesti tulossa muutos ensi lukukautena, jotta saataisiin suoritettua kaikki ja valmistuttua ajoissa). Päätin sitten kokeilla tehdä itsekin näitä paperikoristeita, jotta saisi jotain kivaa uutta ja värikästä kevättä (ja pääsiäistä) varten.


Mulla on valmiiksi neliönmallisia muistilappuja, joissa ei ole tarrapintaa, joten päätin tehdä helpoimman kautta ja kokeilla niillä. Niiden lisäksi kokeilin ensin kiinnittää teipillä osat yhteen, mutta loppujen lopuksi otin paperiliiman, jolla luulisi noiden pysyvän kiinni toisissaan. Kuvalliset ohjeet näiden tekemiseen löydät tuolta Kosken kontu -blogista.


Teen joku päivä näitä varmaan lisää ja muuttelen niiden korkeuksia, mutta nyt ne saavat olla hetken näin. En luultavasti koristele muuten pääsiäistä tänä vuonna, sillä vietämme sen Seinäjoella avomiehen sukulaisten kanssa.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Ainoa huonekasvi (tällä hetkellä)

Tällä hetkellä meidän asunnossa on vain yksi huonekasvi ja sekin on kaupasta ostettu basilika. Meillä oli kyllä vielä jonkin aikaa sitten Ikeasta syksyllä hommattu kasvi, jonka nimeä me ei tiedetty, mutta se joutui kokemaan kohtalonsa ja kuoli ilmeisesti liikakasteluun (olin itse jossain reissussa ja palatessani kasvi oli mennyttä). Jotenkin tuntuu, että ollaan tuon avomiehen kanssa molemmat jonkinlaisia poropeukaloita viherpeukaloinnin sijaan, koska ollaan onnistuttu tappamaan jopa kaktuksia (myöskin liikakasteluun).


Tänään muistin taas tuon meidän basilikan, mikä ostettiin muistaakseni viikko sitten. Olin sentään siirtänyt sen keittiöstä ikkunan lähelle, jotta se saisi valoa elääkseen (luin jostain, että sitä se tarvii). Unohdin kuitenkin, että sitä pitää muistaa myös kastella, joten kun menin katsomaan sitä, oli se hieman nuupahtanut. Annoin sille vettä ja tarkistin, ettei ikkuna varmasti vedä (olisi luullut, että vanhassa talossa niinkuin tämä, ikkuna vetäisi, mutta ei onneksi), sekä katkoin vähän huonoksi menneitä osia pois. Jo parin tunnin päästä basilika näytti paljon virkeämmältä ja eloisammalta!


Seuraavaksi olisi tiedossa sen istuttaminen tuohon isoon ruukkuun, se on yhä kaupan ruukussa ja luin että se pysyy parempana jos sen istuttaa isompaan ruukkuun. Pitääkin muistaa ostaa multaa kaupasta (ja samalla ehkä lisää kasveja).




maanantai 23. maaliskuuta 2015

Uusi kevättakki

Kevät on virallisesti ollut täällä jo pari päivää, joten päätin ostaa uuden kevättakin. Aamulla oli taas uutta lunta maassa ja piti laittaa paksumpi takki päälle, mutta tämänhetkisestä vesisateesta päätellen alamme olla voiton puolella talven suhteen.


Kävin eilen mun siskon ja poikaystävän kanssa shoppailemassa (tosin en ostanut muuta kuin ruokaa ja mintunvihreitä sulkia) täällä Tampereella ja näin Vero Modassa kivannäkösen kevättakin. En kuitenkaan kokeillut sitä enkä myöskään siis ostanut, mutta kotiin päästyäni aloin miettimään, että joskos sittenkin tarvitsisin uuden takin. Annoin juuri mun R-Collectionin takin siskolle kun siinä oli vähän liian lyhyet hihat mulle. Sen lisäksi oon nyt käyttänyt oikeastaan yhtä ja samaa mustaa Seppälästä ostettua kevät-/syystakkia jo vuodesta 2009 (?!), eikä ole ihmekään, että kyseinen takki alkaa tuntua jo hieman kulahtaneelta. Kysyin eilen äidiltä, joskos se voisi vähän sponssata tähän takkiin ja tänään sitten marssin kauppaan, sovitin takkia ja kävelin kassan kautta pois takki mukanani.


Tää takki on siis tällainen tummansininen parkamallinen takki, hieman pidempihelmainen kuin perustakit. Tykkään, että tässä on huppu ja vetoketju menee kiinni kaulaan asti, niin voi viimalla vetästä sen kiinni eikä kaulaa palele. Taskut on myös suht isot ja niihin mahtuu kädet kivasti jos ei ole lapaset mukana. Myös vetoketjutaskuja löytyy. Vyötärönauhaa voi kiristää jos haluaa, tai olla kiristämättä. Takki maksoi 39,95€ ja kuten jo mainitsin, Vero Modasta ostin. Siellä oli meneillään tarjous, että takin ostajalle huivi -20% (en hyödyntänyt kuitenkaan itse tätä tarjousta), joten mikäli joku muukin etsii uutta takkia (ja huivia) niin kannattaa käydä vilkaisemassa myös Vero Modan valikoima.





Niin ja tosiaan nyt kun sisko kävi kylässä niin sain vihdoin mun järkkärin takaisin! Siispä nyt toivon mukaan on tiedossa edes vähän laadukkaampia kuvia. :D

torstai 19. maaliskuuta 2015

Esimakua tulevasta

Kuten aiemmin mainitsin, me jatketaan kesällä meidän mökin remonttia. Oon siitä niin mielissäni, että oon suunnitellut sitä ihan mielissäni tutkimalla Pinterestiä ja keksimällä toteutettavissa olevia ideoita sieltä löytyvien inspiraatiokuvien perusteella. Isoin mietintämyssyn alla oleva juttu on ollut keittiö, jota ei edes välttämättä vielä (aika todennäköisesti ei) remontoida kunnolla, koska raha ei kasva puussa. Oon kuitenkin halunnut miettiä jo kaikkia mahdollisuuksia, mitä sinne voidaan ehkä joskus tehdä.

Keittiön lisäksi oon toki pohtinut myös muiden huoneiden sisustusta ja huonekalujen paikkoja. Päätin jo aiemmin mitkä huonekalut kuuluvat mihinkin huoneeseen, mutta nyt olen miettinyt myös tarkemmin huoneiden väriteemoja ja muuta huoneissa vallitsevaa tyyliä. Kuten olen jo aiemmin maininnut, meidän budjettimme ei ole järin suuri. Emme aio vaihtaa huonekaluja uusiin vaan käytämme jo olemassaolevia, joita mahdollisesti piristämme uusilla tekstiileillä tai maalilla. Olen haaveillut yli budjetin, mutta haaveiluani emme aio toteuttaa sellaisenaan, vaan otamme siitä vaikutteita, jotka on toteutettavissa pienellä hinnalla.

Jotta koko postaus ei jää pelkäksi selittelyksi, päästään itse aiheeseen.

Keittiöön oon miettinyt, että ois kiva laittaa sinne avohyllyjä, joille vois laittaa kaikkia kivoja käyttöesineitä, mausteita ynnämuita. Värimaailma on vielä vähän hakusessa, mutta seinät ja katto ovat valkoiset, lattiasta tulee vaaleanharmaa ja haluaisin sinne jotain keltaisia yksityiskohtia, kuten vaikka ylläolevassa kuvassa olevan keltaiseksi maalatun Ikean Bekväm -porrasjakkaran. Lisäksi mietin, että joko mintunvihreä tai joku vaalea turkoosi olisi kiva väri tekstiileissä; ruokapöydän tuolien istuinosat ja piiansängyn punainen patjanpäällinen kaipaavat kipeästi vaihtoa. Verhot voisivat olla joko valkoiset tai sitten niissäkin voisi olla samoja sävyjä kuin istuimissa.

Yllä värisuunnitelmia, jotka luultavasti kokevat vielä muutoksia (ainakin keittiön osalta).

Ylläolevassa kuvassa on mökkimme pohjapiirrustus ei-mittakaavassa. En myöskään ole mitannut vielä kaikkien seinien pituutta, mutta saa tuosta edes jonkinlaisen kuvan siitä, mitä on suunnitelmissa. Pahoittelen piirrustustaitoja (tai niiden puutetta). Eikö ole hieno 3D-tuoli tuolla eteisessä? Eteinen on muuten vielä tosi kesken suunnittelun osalta, pitää vähän miettiä vielä mitä me sinne halutaan.

Tuo "värilastu" tai miksi noita sanotaankaan, on väri, jota käytin viime kesänä maalatessani lipaston, pienen kapean laatikostoasian ja leikkimökistä löytyneen matalan jakkaran. Mikäli se on vielä kunnossa, voisi sillä maalata jotain.

Tuo kirstu on ihana, tykkään tosi paljon kaikista kirstuista/arkuista, mutta huono puoli niissä on, että ne maksaa maltaita. Meidän mökin patiolla kuitenkin on tietääkseni papan tekemä arkku, joka on vaaleansininen. Tällä hetkellä se ei sovi yhtään paikalleen, koska mökkimme on ulkoa erittäin ruman värinen ruskea, mutta mietin josko se olisi kunnossa ja sen voisi siirtää sisälle ja mahdollisesti maalata erillä värillä tai pitää sellaisenaan. Tietysti sen voi pitää siinä patiollakin ja kun mökki maalataan uudelleen eri värillä niin sitten se sopisi paikoilleen.

Ihastuin noihin koristetyynyihin Sotkassa jo silloin kun kävimme katselemassa sohvaa tänne Tampereelle, joten leikkasin ne sitten lehdestä mukaan tähän suunnitteluun.

Sellaista pohdiskelua tällä kertaa! Tämä tyttö painuu nyt nukkumaan, että jaksaa huomenna leikellä vaalimainoksia, joita tänään painettiin.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Puutarhatonttuja mansikkamaan laidalla








Katselin läpi kesäisiä kuvia, jotta voisin uudistaa bannerin. Löysin niin paljon kivoja, että päätin tehdä niistä erillisen postauksenkin. Opin myös käyttämään PhotoScapen pallorajausta ja ylikuormitin blogin palloilla. Mutta pakko teidänkin on myöntää, että aika söpöjä orava- ja rastaskuvia löytyi! Niitä on vilahdellut aiemmissa blogimerkinnöissä ainakin edellisten blogien aikana, mutta en voi koskaan saada niistä tarpeekseni.

Ihanaa kesän odottelua!

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Jätän nämä vain tähän

No tota noin, en oo saanut mitään järkevää blogitekstiä aikaan, mutta oon kuvannut ja muokannut kolme videota, riittääkö se? Mun kamera on yhä siskolla Helsingissä. Unohdin pyytää sen takas vaikka kävin siskon luonakin. Muisti on hyvä mutta lyhyt.




keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Hevosmessuille!



Oottekos tulossa Helsinki Horse Fairiin nyt viikonloppuna? Päätin itse jo viime vuonna, että tänä vuonna on mentävä taas ja kun voitin kahdesta eri kilpailusta sinne lippuja, olen todellakin tulossa paikalle! :D Pyörin paikalla lauantaina Olgan kanssa ja varmaankin myös isosiskoni Tiian ja hänen kavereidensa kanssa (jälkimmäiset ovat kyllä paikalla vaan GoExpon takia), sekä sunnuntaina varmaan sitten yksin ellei joku lähde mukaan.

Mikäli et nyt pääse paikalle niin täällä Tampereella on ensi kuussa myös hevosmessut. Niistä lisää tuonnempana. :)

Villasukkatehdas(ko)?

Oon innostunut kovasti villasukkien neulomisesta. Reilu viis vuotta sitten mulla meni yhtien villasukkien tekemisessä useampi kuukausi ja lopputulos näytti ennemminkin räpylöiltä kuin villasukilta. Niiden jälkeen pidin muutaman vuoden taukoa, kunnes vuosi sitten tein parit villasukat, kunnon kirjoneulevillasukat ja vaaleanpunaiset perussukat, jotka annoin tänä vuonna Olgalle lahjaksi. Neulomiskuume yllätti taas suunnilleen samaan aikaan vuodesta kuin viimeksikin, eli helmikuussa, joten tein sitten ensin perus kahden värin raitasukat vähän yli viikossa ja Oulussa lomaillessa tein kolmen värin raitasukat viidessä päivässä! Alan edistyä. Tätä menoa teen villasukat yhtä nopeasti kuin mummokin, eli päivässä parissa.



Ohjeena näihin molempiin käytin Novitan perusvillasukkien ohjetta koossa 38 (sopivat myös mun 39½ jalalle tosi hyvin kun kokeilee vaan että varmasti pikkuvarvas peittyy ennen kuin alkaa kaventamaan), joka tulee myös joidenkin Novitan lankojen mukana vyötteessä. Lankoina oli kaksivärisiin Nalle-lankaa ja kolmivärisiin sitä mitä koti-kotoa sattui löytymään eli jotain äidin seiskaveikkajämiä ne taisivat olla. Aloitin koti-kotona myös kolmansia sukkia, mutta jätin ne sinne keskeneräisinä seuraavaa kertaa odottamaan. Mulla on vielä yksistä junasukista toinen tekemättä täällä Tampereella, joten sitä sitten seuraavaksi. :) Ostin myös Novitan "sateenkaarilankaa", josta ajattelin tehdä - yllätys yllätys - villasukat.



Villasukkia voi tehdä kesät talvet, koska niitä voi hyvin käyttää kesälläkin jos on vaikka vetoisalla mökillä tai muuten ulkona aamulla tai illalla kun on viileämpää. :) Mikäli et oo ikinä oppinut tai edes kokeillut opetella tekemään villasukkia, mutta oot aina halunnut, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! :)