Näytetään tekstit, joissa on tunniste KESÄ. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018
Juhannus mökillä
Juhannus kului rauhallisissa merkeissä mökkeillessä vanhempieni ja isovanhempieni kanssa. Syötiin perjantaina isovanhempien mökillä, mutta muuten oltiin enimmäkseen meidän mökillä. Kokko saatiin poltettua perjantaina, vaikka sääolosuhteet meinasivat uhata sen sytyttämistä. Lauantaina siivottiin ladosta lisää tavaraa, joten iskä poltti toisen kokon vielä lauantainakin minun ja äidin saunoessa isovanhempien mökillä.
Perjantaina revin vihdoin loput pölykapselit irti saunan seinistä, seuranani vesisade ja miljoona sääskeä. Tai oikeastaan revin vain ne, jotka näkyvät pihamaalle, sillä saunan takapuolella on vielä lisää. Saimme käytyä myös etukammarin tavarat suurimmaksi osin läpi, jonkin verran takkahuoneen kirjahyllyn tavaroita sekä eteisen lipaston laatikot. Asensimme myös uudet isovanhemmilta saadut rullaverhot tuvan ikkunoihin, jotka äiti pesi tänä aamuna. Äiti ja iskä myös siivosivat vähän kuistia.
Mökin remontti ja siivous todennäköisesti jatkuu vasta heinäkuussa kun saadaan äidin kanssa aikataulut sovitettua yhteen. Meillä ei onneksi ole mitään suuria tavoitteita mökin suhteen tälle kesälle, vaikka suuria suunnitelmia minulla keväällä vielä olikin. Nyt vain haluan keskittyä nauttimaan kesästä (ja ehkä siinä sivulla saada jotain aikaiseksikin).
lauantai 3. maaliskuuta 2018
Suuria suunnitelmia
Joko saa puhua tulevasta kesästä? Onhan sentään jo maaliskuun kolmas. Laulussakin sanotaan maaliskuussa sulaa jää, jää, jää, joten suon itselleni tämän oikeuden mainita tulevan kesän suunnitelmiani. Vaikka suunnitelmat eivät aina toteudukaan, niitä voi aina tehdä ja yrittää toteuttaa.
En ole saanut lottovoittoa, joten reissaamisesta voin vain unelmoida. Ei minulla siihen olisi edes aikaa, sillä olen päättänyt hoitaa velvollisuudet alta pois. Velvollisuuksilla tarkoitan tekemättömiä tehtäviä, jotka olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten, sekä niitä, jotka on pakko tehdä, jos aion pitäytyä suunnittelemassani tahdissa.
En ole hakenut kesätöitä, enkä aio. Tulevana kesänä ajattelin opiskella. Tajusin käydessäni juttelemassa erään opettajan kanssa hylätystä tentistäni, että jos en saa tiettyjä kursseja suoritetuksi syyskuun alkuun mennessä, en saa alkaa tekemään kandiani. Tämä tarkoittaa siis sitä, että minulla tulee olla suomen kielen perus- ja aineopinnot (kielikonsulttikurssia lukuun ottamatta) suoritettuina kesän loppuun mennessä.
Tällä hetkellä arvosana puuttuu yhdestä perusopintoihin kuuluvasta kurssista, sekä kolmesta aineopintojen kurssista, joista tosin yksi alkaa vasta tässä loman jälkeen. Tilanteeni ei siis ole äärimmäisen huono, ja onnekseni kaikista näistä ei puutu koko kurssin suoritus, vaan osasta vain tentti. Vielä on siis toivoa.
Kun olen saanut kurssit suoritettua, aion hoitaa velvollisuus numero kakkosen, nimittäin saattaa mökin sisäremontin loppuun. Ai mitä, eikö se olekaan vielä valmis? Mikä muuten olikaan tilanne, johon viimeksi jäätiin? Noh, sen lisäksi, että mökillä hallitsee tällä hetkellä vielä pienoinen kaaos tavaroiden etsiessä paikkojaan, sieltä puuttuvat listat. Sekä lattiat, katot, ovenpielet että peräkammarin ikkuna kaipaavat listoja. Tekstiilit on myöskin vielä uusimatta, eli pitänee lähteä verhokaupoille.
Suunnittelin kaiken lisäksi käyväni läpi kaikki tavarat vielä kertaalleen, koska mökillä on aina jotain pois laitettavaa. Tarvitsen urakkaan kuitenkin avuksi äitiäni, koska tavarat eivät ole pelkästään minun, joten täytyy taas katsoa miten aikataulumme sopivat yhteen. Osan voin toki tehdä yksinkin. Yllä olevassa kuvassa on keittiön tilanne nyt, siitä en olekaan tainnut edes päivittää kuvaa ollenkaan tänne blogin puolelle.
Mökillä pitäisi myös aloitella piharemonttia, mitä olen suunnitellut jo sen verran, että silloin pari kesää sitten (kai? aika menee niin nopeaa, etten pysy mukana) merkkasin puut, jotka pitää kaataa. Noh, ne on yhä kaatamatta. Lisäksi rakennusten ulkoremontit tulisi aloittaa, mutta taidan suosiolla olla suunnittelematta sitä vielä liikaa, koska siihen tarvitaan aikaa.
Mökin sauna tiputtelee pölykapseleita samaan tahtiin kuin puut syksyllä lehtiä, joten toivon mukaan nuo kaikki kapselit ovat kadonneet seuraavalla kerralla kun menen mökille. Ellei, hävitän ne itse. Lisäksi istutuksia tulisi parantaa ja uutta multaa tuoda pihaan, sekä tehdä jotain pihakivetykselle ja puutarhakeinuille. Tekemistä siis riittää. Onneksi jollain tapaa nautin siitä.

maanantai 8. toukokuuta 2017
Meilahden kallioilla
Vietimme kevään ensimmäistä lämmintä päivää (eli viime perjantaita) Meilahden kallioilla. Isosiskoni Tiia halusi boulderoida kallioilla, joten hän otti patjansa mukaan. Me muut (minä, Olga, Annukka, Foma ja Tuomo) keskityimme nauttimaan pussiviinistä ja -kaljasta. Myös Annukan koira Kingi oli mukana, se tosin keskittyi vain makoilemaan auringossa ja murisemaan kaikille, jotka kävelivät liian läheltä sen raksuja.
Onnistuin polttamaan ainakin kaulani, mutta mitä ilmeisemmin myös rusketuin hieman käsivarsistani. Vaikka merituuli meinasi välillä palelluttaa meidät, oli hetkiä, jolloin tarkeni olla pitkänkin aikaa pelkkä toppi päällä. Hieman oli erilaiset tunnelmat tänään kun satoi lunta. Jaksan silti uskoa, että kesä on pian täällä.
tiistai 7. heinäkuuta 2015
KUKA LÖI MUA SILMÄÄN? | MY DAY 6.7.2015
Kerrankin sain julkastua jotakin ihan seuraavana päivänä tapahtuneesta. :D Eiliseltä siis mun päivä -videota vuorossa. Höpöttelen laidasta laitaan ja lopuksi käytiin Olgan ja Nean kanssa Nallikarissa.
tiistai 16. kesäkuuta 2015
"Mä oon valmis kohtaa mitä vastaan tulee, kun lähtiessä tuikkaan koko paskan tuleen"
Perjantai 13.
Nikke Ankara
Oon näiden kahden viikon aikana nähnyt pitkästä aikaa yläasteluokkaa pariinkin otteeseen, viettänyt muutenkin aikaa kavereiden kanssa, käynyt shoppailemassa, nauttinut alkoholia, juhlinut, nauranut, nauttinut kesästä, käynyt yöllä poikien ja Jennin kanssa autoajelulla, tutustunut paremmin vanhoihin tuttuihin, heittänyt talviturkin, luukuttanut Nikke Ankaraa, värjännyt hiukset yli puolen vuoden tauon jälkeen, ja kaikkea muuta mukavaa. Kaiken tämän ja vähän enemmänkin oon kerennyt tehdä, vaikka kesälomaa on mennyt vasta reilu pari viikkoa.
Ollaan me edetty mökkiremontissakin, mutta nyt kun äiti on Islannissa, ollaan pidetty lomaa siitäkin. Juhannukseksi ollaan menossa iskän ja muutaman kaverin kanssa mökille, mutta remonttia jatketaan vasta maanantai-iltana ku äitiki pääsee paikanpäälle.
Muita suunnitelmia ei tälle kesälle vielä ole, toki näen vielä kavereita useaankin otteeseen varsinkin aina silloin kun on lomaa remontista. En kuitenkaan jaksa stressata nyt suunnittelemalla liikaa tulevaisuutta, vaan elän päivän kerrallaan. Blogi on jonkinlaisella kesälomalla myös, koska mulla vaan ei ole joko aikaa tai mielenkiintoa kirjoitella tänne jatkuvasti. Teen kuitenkin viimeistään kesän lopussa jonkinlaisen postauksen kun mökkiremontti valmistuu, siihen asti näkemisiin!
Tästä alta voitte vielä kuunnella mun kesä-spotify-listaa jonne nakkelen uusia biisejä vähän väliä.
maanantai 1. kesäkuuta 2015
Operaatio mökkiremontti: Makuuhuoneiden väliseinien rakentaminen
Tänään lähti käyntiin mökkiremontti tämän kesän osalta. Eilen suunniteltiin jo, että mitä tehdään ensin ja käytiin läpi, että mitä kaikkea siis pitääkään tehdä. Tänään sitten aloitettiin jo yhdeksältä aamulla työnteko.
Aloitimme makuuhuoneiden seinien ja ovien asentamisesta, sillä koimme sen järkevimmäksi ja isotöisimmäksi osaksi. Rakennusalalla opiskeleva serkkuni Miika on siis nyt tämän viikon ja ensi viikolla torstaihin asti meitä avustamassa seinien pystyttämisessä, sekä myös taloja rakentanut pappani on antamassa neuvoja meille. Itse seison lähinnä apuna pitämässä vatupassia tai lautoja pystyssä, äiti käy välillä kurkkimassa miten mikäkin homma tapahtuu ja mummo käy lakaisemassa sahanpuruja pois. Nämä ensimmäiset hommat saa mielellään hoitaa joku kokenut, ettei vaan kirjaimellisesti seinät kaadu meidän päälle. Minä ja äiti tehdään sitten ne viimeistelyt, eli maalaamiset ja sisustelut.
Tänään saatiin siis pystytettyä väliseinien tukirakenteet, sekä laitettua yksi ovi paikoilleen. Huomenna aletaan laittamaan paneeleita seiniin ja toisen makuuhuoneen ovi paikoilleen. Äiti ja minä lähdemme käymään Oulussa asioilla, mutta Miika ja pappa aikoivat jatkaa paneelien laittamista vielä silloinkin, pärjääväthän he ilman meitäkin. Tavoitteena olisi saada makuuhuoneiden seinät paneloitua huomenna, mutta saa nyt nähdä. Miika kyllä väitti sen olevan suht nopeaa puuhaa, joten jonkinlainen valopilkku tavoitteen saavuttamisessa on.
Lähtötilanne oli tänään tällainen:

Tässä välitilannetta kun ensimmäisen kuvan seinän paneelit on irrotettu (siihen laitetaan uudet jotka menee samaan suuntaan, edelliset meni sekaisin):
Ja alla olevassa kuvassa on se mihin päästiin, tosin laitettiin vielä ovi tuohon vasemmalle valkoisiin karmeihin. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Päivittelen seuraavan kerran sitten kun ollaan saatu vähän enemmän aikaiseksi, eli varmaan ensi viikolla. Tämä viikko on niin kiireinen muidenkin juttujen takia, viikonloppuna menen yläasteen luokkakokoukseen, joten olen mökiltä pois koko viikonlopun. Innolla odotan mitä muut saavat täällä sillä aikaa tehtyä. :)

lauantai 30. toukokuuta 2015
Lakkiaisia parin vuoden takaa
Näin lakkiaispäivän kunniaksi haluan muistella parin vuoden takaista omaa valmistumistani kuvien muodossa. Valmistuin siis Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiosta keväällä 2013. Näiden kuvien myötä haluan toivottaa onnea kaikille nyt valmistuville, ja nauttikaa juhlista, tämä on teidän päivä!
Mun kiitoskorttikuvat käytiin ottamassa meidän mummolan mökillä, kuvaajana toimi Liisa ja henkisenä tukena Emma.
Jos nyt kuitenkin näytetään totuus siitä miltä suurin osa kuvista näytti... :D Eli behind the scenes.

torstai 21. toukokuuta 2015
Operaatio mökkiremontti: Keittiön suunnittelua
Päästään mökkiremontin suunnittelu -postauksissa osaan kolme, joka on keittiö. Luulin, että emme tänä vuonna tekisi rahanmenon vuoksi keittiötä vielä kunnolla, mutta äiti yllätti ja kertoi ottaneensa isän kanssa remonttilainaa, joten keittiö tehdäänkin jo nyt. Onneksi minun ei kuitenkaan tarvitse yksin suunnitella kaikkea, vaan äiti on apuna, sillä mulla ei ole minkäänlaista hajua mitä kaikkea keittiöön tarvitaan. Äiti on suunnitellut meidän koti-kodinkin keittiön (remonttimiehen avulla tietysti), joten hänellä on kokemusta.
Tietysti tiedän, että kaappeja tarvitaan, mutta miten ne suunnitellaan ja millaiseksi äiti haluaa mökin keittiön (hänhän siellä enimmäkseen ruokaa on tehnyt tähänkin asti), siitä minulla ei ole hajuakaan. Keskustelimme viime Oulu-reissullani äidin kanssa keittiöstä ja tulimme siihen lopputulokseen, että laitamme keittiöön alakaapit ja yhden yläkaapin tiskikaapiksi, muuten yläkaappien tilalle tulee avohyllyjä. Jääkaappi uusitaan myös ja suunnittelimme jo sille paikkaakin (uusi jääkaappi tulee olemaan iso, entinen on sellainen puolikas), mutta emme vielä tulleet kunnolliseen lopputulokseen. Sitä pitää vielä miettiä.
Tiskiallasta ja hanaa ei meidän keittiöön tule, jonkinlainen tiskipöytä luultavasti kuitenkin, niinkuin edellisessäkin oli. Juoksevaa vettä ei mökkiin tule vaan vesi haetaan yhä kaivosta vateihin tiskausta varten. Tietystihän olisi helpompaa jos olisi juokseva vesi, mutta kyllä se tuo jonkinlaista mökkitunnelmaa kun pitää hakea vesi kaivosta (ja huomattavasti halvemmaksi tulee remontti kun ei pidä alkaa vetämään putkia).
Aion myöskin piirtää koko pohjapiirustuksen uudelleen, koska emme teekkään keittiöstä U:n muotoista, vaan L:n, jottei tule liian ahdasta.
Koska olen tunnetusti keräillyt sisustusjuttuja talteen myöskin keittiötä varten, väritetäänpä tätä postausta nyt niillä:
Ensimmäisen kuvan tuotteet ovat kaikki Ikeasta. Ylhäällä esimerkki avohyllyistä, Ikean LACK seinähyllyt ovat kivoja, mutta toisaalta tykkäisin kyllä jos kannattimet olisivat näkyvillä. Hyllyistä tulee kuitenkin valkoisia, koska niille laitettavat astiat ovat sitten värikkäitä (ei ole niin sekava).
Hyllyn alapuolella on FINTORP tanko, joka on musta. Ajattelin, että mustat yksityiskohdat toisivat vähän ryhdikkyyttä. Toinen musta asia mihin ihastuin kovin, ovat nuo FÅGLAVIK vetimet.
Kaappien ovista tulee valkoiset, tykkään kovasti noista KROKTORP ovista, jotka näyttävät, että olisi kapeita lautoja vierekkäin. Mustat kahvat sopisivat niihin kivasti.
Lamppuja en oikeastaan ole sen kummemmin ajatellut, mutta törmäsin Ikean nettisivuilla tuohon kivanväriseen FOTO kattolamppuun, joita ajattelin laitettavaksi kaksi kappaletta ruokapöydän yläpuolelle (ne on ilmeisesti sen verran pieniä, että yksi ei riitä). Toteutus sen sijaan on vielä vähän jäissä, pitää kysellä äidiltä ja sähkömiessukulaiselta onnistuuko.
Tuo porrasjakkara vilahti jo jossain aiemmassakin postauksessa, kyseessä on BEKVÄM -niminen tuote, jollaisen ajattelin ostaa ja maalata keltaiseksi! Keltaiset yksityiskohdat = ♥
Toisessa kuvassa sen sijaan löytyy pääosin Jyskin tuotteita. ANNO:n patakintaan löysin kuitenkin Kodin1:n nettisivuilta. Se on niin sievän värinen, joten miksi ei (ja hei, 3€ näyttää olevan hinta).
Kivanvärisiä kynttilöitä löytyy Jyskistä, KRESTER on noiden ylempien nimi ja ARILD alempien.
Juuri oikean värinen vahakangas pöytäliinaksi löytyy myöskin Jyskistä, FLEUR on sen nimi ja se on tosi sievä! Vielä kun löytyisi joku kiva kangas tuolien päällisiin ja piiansängyn patjaan.
Noita puulaatikoita oon katellut vähän sieltä täältä, nuo kyseiset yksilöt on Jyskistä ja suunnittelin vähän jos ostaisi noita puunvärisiä ja maalaisi ne jollain värillä (kuten keltaisella). ASLAK on muuten noiden tuotenimi.
Tällaista tällä kertaa. Vielä on paljon mietittävää, mutta luulen, että saan vastauksia kysymyksiini remontin edetessä. Aloitamme remontin varmaankin makuuhuoneiden välisestä seinästä, joten keittiöllä ei ole vielä niin kiire (eikä sisustusjutuilla muutenkaan). En malta odottaa, remontti alkaa jo 1. kesäkuuta! :)

maanantai 16. maaliskuuta 2015
Puutarhatonttuja mansikkamaan laidalla

Katselin läpi kesäisiä kuvia, jotta voisin uudistaa bannerin. Löysin niin paljon kivoja, että päätin tehdä niistä erillisen postauksenkin. Opin myös käyttämään PhotoScapen pallorajausta ja ylikuormitin blogin palloilla. Mutta pakko teidänkin on myöntää, että aika söpöjä orava- ja rastaskuvia löytyi! Niitä on vilahdellut aiemmissa blogimerkinnöissä ainakin edellisten blogien aikana, mutta en voi koskaan saada niistä tarpeekseni.
Ihanaa kesän odottelua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)