torstai 7. tammikuuta 2016

Livbox tammikuu 2016

Yleensä olen kuvannut Livboxien avaamiset videolle ja laittanut ne Youtubeen, mutta tänään olen niin väsynyt ja epäedustava pitkän työpäivän jälkeen, että en jaksanut alkaa videoimaan. Tilasin boksin ensimmäistä kertaa pakettiautomaattiin, mitä en ole koskaan ennen käyttänyt, ja olihan se jännittävä kokemus! Mutta sitten itse paketin sisältöön.



Tässä kuussa paketti sisälsi seitsemän tuotetta, joista neljä oli täysikokoisia. Virallisia tuotteita oli vain viisi, mutta lisäksi oli laitettu magnesiumvalmistetta ja pähkinöitä nautittavaksi. Tykkäsin kyllä paketin sisällöstä, suurin osa oli juttuja mitä ei ainakaan minun aikanani ole Livboxista vielä tullut. Kiva päästä kokeilemaan kaikkia.



CUTRIN Sensitive Rescue Dry Scalp Moisturizer
"Hiuspohjaan jätettävä pitkäkestoinen tehokosteuttaja on välitön ensiapu erityisen herkälle ja kuivalle hiuspohjalle. Kosteuttavat aktiiviaineet rauhoittavat ja suojaavat hiuspohjaa sekä ehkäisevät kiristävää tunnetta. Antaa kimmoisan, pehmeän ja tasapainoisen tunteen hiuspohjalle. Sopii päivittäiseen käyttöön, ei rasvoita hiuksia. Allergia- ja astmaliitto on myöntänyt allergiatunnuksen tehokosteuttajalle. Saatavana Cutrin kampaamoista, Sokokselta ja Stockmannilta."
(Ovh 14,90€ / 75ml)

SB12 Suuvesi (Best seller!)
"Suuveden ainutlaatuinen ja patentoitu koostumus varmistaa ensiluokkaisen raikkaan hengityksen 12 tunniksi. Vaikuttavat aineet neutraloivat pahanhajuista hengitystä aiheuttavia rikkikaasuja turvallisesti ja tehokkaasti. Raikastavan vaikutuksen lisäksi suuvesi sisältää myös fluoria ja hoitaa siksi myös hampaita. Päivittäisen fluorihuuhtelun on todettu ehkäisevän tehokkaasti kariesta ja täydentävän hammastahnan vaikutusta. Valitse omasi kolmesta eri vaihtoehdosta; Mint, reilusti fluoripitoinen Duo ja miedomman makuinen Mild. Saatavana apteekeista."
(Ovh 15,90€ / 250ml, 19,90€ / 500ml sekä 39,90€ / 1000ml)



LUMENE True Mystic Precise Tip Silmänrajaustussi (Uusi!)
"Silmänrajaustussi sopii taianomaisen tarkan ja intensiivisen, viettelevän rajauksen luomiseen. Sen joustavalla, kapealla kärjellä voit luoda rajauksia monipuolisesti aina elegantin luonnollisesta dramaattiseen ja näyttävään. Silmänrajaustussin runsaspigmenttinen, nopeasti kuivuva, vettähylkivä ja tahraamaton koostumus pitää rajauksen virheettömänä ja siistinä koko päivän. Saatavilla kaksi sävyä: musta ja ruskea. Ei sisällä parabeeneja tai hajusteita. Saatavana hyvin varustetuista tavarataloista ja päivittäistavarakaupoista."
(Ovh 12,90€ / 1ml)

HERBINA Energy Boost kuorintavoide
"Kuorintavoide kirkastaa kasvojen ihoa tehden siitä raikkaan ja pehmeän. Virkistävä C-vitamiinipitoinen tyrnimehu, E-vitamiini ja appelsiininkukkavesi luovat uniikin alustan tälle dermatologisesti testatulle kuorinnalle. Kasvipohjaiset kuorivat rakeet poistavat kasvojen iholle kertyneet epäpuhtaudet hellävaraisesti. Raikas tuoksu hurmaa ja vie ajatukset trooppisille leveysasteille! Saatavana päivittäistavarakaupoista."
(Ovh n. 6€ / 75ml)

PHILOSOPHY when hope is not enough seerumi
"Öljytön seerumi sisältää peptidejä ja ylläpitää ihon nuorekkuutta. Ainutlaatuinen sekoitus antioksidantteja auttaa soluja palautumaan ja tekee ihosta kiinteämmän. Levitä 3-4 tippaa aamuin illoin ennen kosteusvoidetta ja hipiästäsi tulee kirkkaampi ja heleämpi. Saatavana Sokokselta ja Emotion-myymälöistä."
(Ovh 43,50€ / 30ml)



Pähkinöitä ja nestemäistä magnesium-valmistetta. Pääsivät äidin kokeiltavaksi.

3 kommenttia:

  1. Lumene, Herbina ja Cutrin täysikokoisia ja nuo pari ovat näytteitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seitsemästä tuotteesta neljä täysikokoista. ;) Lumene, Herbina, Cutrin ja pähkinäpussi! :)

      Poista