Pieniä iloja

Mun pöydällä on isossa juomalasissa suuri valkoinen ruusu. Sain sen Tapiolta synttärilahjaksi melkein kaksi viikkoa sitten. Sen lehdet kuihtui ja rapisi pois, mutta kukka vaan jaksaa elää. Me vaihdetaan sen vettä vähän väliä ja kerran olen varresta katkaissut palan pois. Mikään ruusu ei oo koskaan kestänyt mulla noin kauaa.

Sain äskön valmiiksi elämäni ensimmäisen junasukan ja aloitin samantien tekemään toistakin. Junasukkien tarina on hieno, kokonaisuudessaan sen voi lukea täältä, mutta laitan tähän lainauksen:

"... Kerttu Latvala oli matkalla 2 kk ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa oli heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja. Niinpä hän oli purkanut valkoista, käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana."

Junasukat on tosi helppo tehdä ja aionkin jatkossa tehdä niitä tuttavien ja kavereiden lapsille, sekä sitten joskus omille lapsille. Ne pysyvät jalassa paljon paremmin normaaleihin villasukkiin verrattuna, sillä neulos on erilaista ja varsi pidempi. Junasukkien ohje on ollut minulla kirjanmerkkipalkissa jo jonkin aikaa ja nyt vihdoin kerkesin sitä kokeilemaan. Tein sukat tällä ohjeella, mikä on muunnos tuosta junasukkien tarina -linkin ohjeesta.

Meidän naapuritalossa asuu corginpentu, joka aina vastaantullessa pysähtyy, istuu ja tuijottaa kun kävelen ohi, saman se tekee myös Tapiolle. Se on niin suloinen ilmestys, että pakostakin tulee kohtaamisen jälkeen hyvälle tuulelle. Me kerrotaan aina vuorotellen toisillemme jos ollaan nähty se. Ehkä vielä joskus meilläkin on sellainen.