sunnuntai 22. marraskuuta 2015

JOULUKALENTERI 2015 KÄYNNISTYY PIAN

Kohta olisi taas se aika vuodesta kun saa aukaista joulukalenterin ensimmäisen luukun! Blogin puolella se tarkoittaa sitä, että joka päivä (tai joka toinen päivä, tämä on vielä vähän auki) jouluaattoon asti julkaisen blogipostauksena yhden joulukalenterin luukun. Luukut sisältävät tänä vuonna DIY-juttuja, eli luvassa on jouluista askartelua joulukuun jokaiselle - tai joka toiselle - päivälle aina 24. joulukuuta saakka.

Viime vuoden joulukalenterin luukkuja voit käydä katsomassa JOULUKALENTERI -tunnisteen takaa.


Perjantaina tosiaan satoi tänne Tampereellekin ensilumi. Ei meinannut tilaustöiden teosta tulla mitään kun valtoimenaan kuikuilin ikkunasta pihalle ja ihailin suuria hiutaleita. Koulupäivän päätyttyä pystyi kävelemään jopa pienessä hangessa ainakin Hervannan suunnalla, mutta keskustaan päästessä oli lumi muuttunut jo vedeksi eikä hangista ollut tietoakaan. Hyppäsin siinä sitten Helsinkiin päin menevään junaan ja tuntui oudolta kun etelään päin matkatessa lumitilanne parani. :D Toijalassa näytti olevan jo lähes kymmenen senttiä lunta, mutta sillä suunnalla on ollut kuulemma sähkötkin pois koko viikonlopun. Toijalan jälkeen lumi sitten taas katosi ja Pasilassa pois jäädessäni vastassa oli vain vesilammikoita.

Eilen palatessani Tampereelle oli täällä satanut lisää lunta ja sai taas tarpoa hangessa. Illalla lumisade alkoi taas ja aamulla oli vähän enemmän lunta! Harmi vaan, että tämäkin sulaa melko varmasti pian pois. Kävin tänään päivällä kaupassa ja sai liukastella kyllä jonkin verran, ei ole kaupungin miehet tajunneet hiekottaa pyöräteitä. Toivoin jopa että olisivat ennemmin jättäneet hanget niihin eivätkä auranneet teitä luistinradoiksi.


Enää neljä viikkoa joululomaan, eli neljä viikkoa aikaa tenttiä kaksi kurssia joiden tenttimateriaaleista ei ole vielä mitään tietoa, päästä kärryille ammattienglannin kurssista mistä puolet on jo mennyt, mutta jota me emme ole vielä yhtään käyneet, koska saimme tietää vasta tällä viikolla, että kyseinen kurssi tulisi käydä; tulostaa ja täytättää työssäoppimislomakkeet ja mitä vielä. Onneksi kaikki näytöt on jo suoritettu! Tuossa siis vasta kaikki koulujutut, niiden lisäksi on muuttolaatikoiden pakkaamista, siivoilua, parit pikkujoulut/tuparit, Tampere-kavereiden näkemistä ja hyvästelyä, joululahjojen tekemistä, joulukalenterin suunnittelua ja sitten pitää muistaa myös olla stressaamatta.

Suoraan sanottuna ei mua edes vielä stressaa. Koulujutut on suurimmalta osalta ohi, enkä usko, että nuo loputkaan mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeita on. Kaikki muu on vaan hauskaa (paitsi pakkaaminen ja hyvästely). Kyllä mää selviän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti