lauantai 3. maaliskuuta 2018

Suuria suunnitelmia

Joko saa puhua tulevasta kesästä? Onhan sentään jo maaliskuun kolmas. Laulussakin sanotaan maaliskuussa sulaa jää, jää, jää, joten suon itselleni tämän oikeuden mainita tulevan kesän suunnitelmiani. Vaikka suunnitelmat eivät aina toteudukaan, niitä voi aina tehdä ja yrittää toteuttaa.

En ole saanut lottovoittoa, joten reissaamisesta voin vain unelmoida. Ei minulla siihen olisi edes aikaa, sillä olen päättänyt hoitaa velvollisuudet alta pois. Velvollisuuksilla tarkoitan tekemättömiä tehtäviä, jotka olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten, sekä niitä, jotka on pakko tehdä, jos aion pitäytyä suunnittelemassani tahdissa.


En ole hakenut kesätöitä, enkä aio. Tulevana kesänä ajattelin opiskella. Tajusin käydessäni juttelemassa erään opettajan kanssa hylätystä tentistäni, että jos en saa tiettyjä kursseja suoritetuksi syyskuun alkuun mennessä, en saa alkaa tekemään kandiani. Tämä tarkoittaa siis sitä, että minulla tulee olla suomen kielen perus- ja aineopinnot (kielikonsulttikurssia lukuun ottamatta) suoritettuina kesän loppuun mennessä.

Tällä hetkellä arvosana puuttuu yhdestä perusopintoihin kuuluvasta kurssista, sekä kolmesta aineopintojen kurssista, joista tosin yksi alkaa vasta tässä loman jälkeen. Tilanteeni ei siis ole äärimmäisen huono, ja onnekseni kaikista näistä ei puutu koko kurssin suoritus, vaan osasta vain tentti. Vielä on siis toivoa.


Kun olen saanut kurssit suoritettua, aion hoitaa velvollisuus numero kakkosen, nimittäin saattaa mökin sisäremontin loppuun. Ai mitä, eikö se olekaan vielä valmis? Mikä muuten olikaan tilanne, johon viimeksi jäätiin? Noh, sen lisäksi, että mökillä hallitsee tällä hetkellä vielä pienoinen kaaos tavaroiden etsiessä paikkojaan, sieltä puuttuvat listat. Sekä lattiat, katot, ovenpielet että peräkammarin ikkuna kaipaavat listoja. Tekstiilit on myöskin vielä uusimatta, eli pitänee lähteä verhokaupoille.

Suunnittelin kaiken lisäksi käyväni läpi kaikki tavarat vielä kertaalleen, koska mökillä on aina jotain pois laitettavaa. Tarvitsen urakkaan kuitenkin avuksi äitiäni, koska tavarat eivät ole pelkästään minun, joten täytyy taas katsoa miten aikataulumme sopivat yhteen. Osan voin toki tehdä yksinkin. Yllä olevassa kuvassa on keittiön tilanne nyt, siitä en olekaan tainnut edes päivittää kuvaa ollenkaan tänne blogin puolelle.


Mökillä pitäisi myös aloitella piharemonttia, mitä olen suunnitellut jo sen verran, että silloin pari kesää sitten (kai? aika menee niin nopeaa, etten pysy mukana) merkkasin puut, jotka pitää kaataa. Noh, ne on yhä kaatamatta. Lisäksi rakennusten ulkoremontit tulisi aloittaa, mutta taidan suosiolla olla suunnittelematta sitä vielä liikaa, koska siihen tarvitaan aikaa.

Mökin sauna tiputtelee pölykapseleita samaan tahtiin kuin puut syksyllä lehtiä, joten toivon mukaan nuo kaikki kapselit ovat kadonneet seuraavalla kerralla kun menen mökille. Ellei, hävitän ne itse. Lisäksi istutuksia tulisi parantaa ja uutta multaa tuoda pihaan, sekä tehdä jotain pihakivetykselle ja puutarhakeinuille. Tekemistä siis riittää. Onneksi jollain tapaa nautin siitä.

2 kommenttia:

  1. Isoja suunnitelmia kesäksi! Toivottavasti saat tarvittavat opinnot kasaan. Kiva olisi nähdä, miltä mökkipiha näyttää loppukesällä. Hyvää alkanutta viikkoa! P.s. blogissani on käynnissä kiva messulippuarvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. :) Yritän ehdottomasti päivitellä tänne jotain, mikäli saadaan kesällä jotain aikaiseksi mökillä. :) Hyvää alkanutta viikkoa sinullekin!

      Poista