tiistai 27. tammikuuta 2015

Testissä huulipuna

Tämä ostos päätyi haltuuni vähän summanmutikassa kun tutkittiin äidin kanssa joulun aikaan Oriflamen kuvastoa. Oon halunnut huulipunavarastooni täydennystä jo jonkin aikaa kuitenkaan haluamatta käyttää kaikkia rahojani, joten kun löysin suht halvan huulipunan (tuote oli tuolloin alennuksessa) niin laitoin sen tilaukseen. Kyseessä on Oriflame Beauty Triple Core Lipstick, josta sanotaan Oriflamen sivuilla näin:
Maailman ensimmäinen kolmikerroksinen huulipuna, joka yhdistää huulihoidon, hehkuvan värin ja upean kiillon. Huulet ovat entistä pehmeämmät, hehkuvammat ja näyttävämmät. Sisältää avokadoa, jojobaöljyä, kamomillaa ja E-vitamiinia. 4 g

Oma punani on sävyssä Stunning Clover ja se on tuollainen vähän lilahtava pinkki (oon näköjään onnistunut jo sotkemaan tota tuubia). Sävyä oli vaikea saada tallennettua kameraan oikeanlaisena kun päivänvalo kerkesi karata ennen kuin aloin kuvia ottamaan. En oikein tiedä sopiiko tuo väri edes mulle, enkä yleensä siis käytä edes noin pinkkiä/vaaleanpunaista punaa, mutta kyllä tätä esim. baarissa käyttää.



Miinuksia pysyvyydestä, tuntuu nimittäin, että sitä pitäisi olla jatkuvasti lisäämässä. Tuo mieleen enemmänkin värjäävän huulivoiteen kun huulipunan. Hieman liikaa glitteriä mun makuun. Ihan hyvä tuote kuitenkin.

(haha huomatkaa mun huulen alapuolella oleva valkonen arpi, sain sen eskarissa ku mun kaverin isoveljen kaveri ampu siihen leikkijousipyssyn nuolen missä ei ollu sitä imukuppiosaa paikallaan :D ja pahoittelut kun en näköjään osannut laittaa huulipunaa koko huulille :D)

Arvio: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti