tiistai 9. joulukuuta 2014

♥ 9. luukku - Kämpän esittely ♥

Ihanaa joulukuun yhdeksättä! Tämän päivän luukusta paljastuu - vihdoin ja viimein - kauan odotettu kämpän esittely -postaus! Tiedä sitten kuinka moni tätä on odottanut, mutta ainakin yksi serkuistani halusi nähdä kuvia kämpästämme sitten kun tavarat ovat paikoillaan ja, noh, ovathan ne olleet jo useamman kuukauden, mutta en ole saanut aikaiseksi otettua kuvia. Saattaa tuo saamattomuus johtua siitäkin, että pitäisi ensin siivota, enkä tälläkään kertaa jaksanut ihan koko kämppää siivota näitä kuvia varten, joten tässä siis karu todellisuus (ainakin olohuoneen kohdalla, keittiö on sentään yllättävän siisti näissä!) ja siis nämä kuvat on otettu vähän eri päivinä. Siispä nyt vihdoin, tervetuloa meille!

Tänään matkustan myös junalla Ouluun, joten loput luukut (huomisen jo ajastettuna olevan luukun jälkeen) kuvataan sitten siellä. :)


Noin 34 neliöinen kaksio

Melko pieni, mutta meille oikein sopiva. Ei tosiaan oltu itse käyty täällä ennen kun muutettiin, vaan Tapion tuttu kävi kurkkimassa pystyykö täällä elämään. Seinissä on halkeamia, samoin vessan lavuaarissa, ja tapetti on niin väärin tapetoitu kun olla ja voi, mutta silti tässä on potentiaalia. Kattolamppuja me ei olla vielä(kään) makkariin ja olkkariin asennettu, mutta hyvin ollaan selvitty ilmankin. Saa nähdä miten jatkossa kun nyt yksi pöytälampuistakin otti lopputilin...


Eteinen



Eteinen on niin pieni kuin eteiset aina, mutta hyvin saatiin mahdutettua kaikki kengät ja takit paikoilleen. Löytyy meiltä tuo pieni eteisen nurkkauskin, johon mahtui juuri sopivasti tuo Ikeasta löytynyt kenkäteline. Hattuhylly täällä oli jo valmiiksi.



Kylpyhuone



Kylpyhuoneen ovessa on kyltti, jossa lukee ilmeisesti tupakointitila (Tapio löysi sen joskus jostain ja laittoi jo edellisen kämpän kylppärin oveen ja täällä se on jatkanut samaa linjaa, vasta myöhemmin meille selvisi mitä siinä lukee). Kylpyhuone on tosi pikkiriikkinen, mutta hyvin siellä mahtuu kuivattamaan pyykitkin. Jännittäviä ratkaisuja muutaman jutun suhteen löytyy, esim. jos vessapaperirulla on sille varatussa telineessä niin pöntön kansi ei mahdu aukeamaan, käsipyyhkeille tarkoitetut naulat on vähän hassusti ja pyyhkeet menevät valokatkaisijan päälle, lisäksi vessan oven lukko on vähän renkkana, Tapio sitä jo korjaili joskus, mutta ei se siitä paljoa parantunut. Plussaa tässä kylppärissä on lattialämmitys!! ♥

Alavasemmalla näkyy lavuaaria, pönttö löytyy alaoikealta (ei näy kuvassa). Mutta kuten näette, hyvin sinne mahtuu suihku ja kuivaustelinekin!


Makuuhuone



Hieman hämmentävää joo ehkä nähdä suoraan ulko-ovelta makkariin, mutta me kuitenkin katsottiin tämä parhaaksi vaihtoehdoksi. Eteisen ja makkarin välissä on kuitenkin kynnys, joten varo sitä kun tulet kylään.


Olohuone / työhuone / ruokailuhuone



Kaikki tämä samassa tilassa. Sohva rajaa olohuoneen omaksi alueekseen jättäen taakseen meidän työpöydät, eli Tapion editointinurkkauksen ja mun meikkipöydän. Ruokapöydällekin jää sopivasti oma soma nurkkansa (ekassa kuvassa heti ovenkarmin jälkeen). En tosiaan saanut aikaseksi siivota tätä huonetta, joten vaatteita on siellä täällä ja tuo koko kuva näyttää hirveän sekavalta kun nuo verhot on niin levottomat ja paljon tavaraa ympäriinsä. Mutta tuo onkin monitoimihuone ja me vietetään siellä eniten aikaa (jos ei lasketa sitä kuinka kauan nukun viikonloppusin ja vapaapäivinä), joten ymmärrettäväähän tuo on.


Keittokomero



Pieni, mutta tosi paljon kaappitilaa! Kaikki meidän astiat mahtui kaappeihin ja jäi vielä tilaakin! Edellisessä kämpässä jouduttiin turvautumaan lisälokerikkoon, vaikka muuten keittiö oli siellä suurempi. Tässä on sen sijaan otettu neliöt hyvin käyttöön. Miinusta siitä, että pakastinta ei ole, eikä se edes mahtuisi mihinkään. Myöskin liesituuletin olis aika hieno juttu, mutta aina ei voi saada kaikkea. Liesituulettimelle on kuitenkin paikka. Varo myös kynnystä, joka on keittokomeron ja olkkarin välissä. Tiia hienosti kompuroi siihen jo täällä käydessään. :D (kaikella rakkaudella ♥)


♥     ♥     ♥

Sellainen oli meidän kämppä! Mitäs tykkäsit?
Onko jotain mitä haluaisit jatkossa luukun takaa paljastuvan?

♥     ♥     ♥

Parhain terveisin, 

2 kommenttia:

  1. Sonja, sut pienestä asti tuntien ihan sunnäkönen kämppä. Oot rohkea kun uskaölat käyttää tollasia kirkkaita värejä huonekaluissa, itse tyydyn vaan värikkäisiin verhoihin ja sohvatyynyihin :D

    VastaaPoista